Työelämägallup: Työelämässä olevat haluavat yritykset antamaan koronarokotuksia

- Pandemiasta pitää päästä eroon, ja valtion on hoidettava rokotukset käyttäen kaikkia mahdollisia resursseja, Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujala vaatii.
Tavoitteeseen pääseminen edellyttää rokotteiden riittävää saatavuutta ja erittäin hyvin organisoitua rokotustoimintaa. Rokotuspisteitä tarvitaan satoja, ja lisäksi pitää olla valmius käydä rokottamassa esimerkiksi palvelutaloissa ja työpaikoilla.
- Tiedot rokotusvauhdista ovat hähmäisiä ja selkeä kokonaiskuva puuttuu. Esimerkiksi kaikkia THL:n luokituksen mukaisia kiireellisiä ryhmiä ei ole rokotettu, Kujala sanoo.
- Meille tulee tietoja siitä, että yksityisiä kohdellaan eri tavalla kuin julkisia toimijoita. Jos näin on, se on väärin ja täysin kohtuutonta. Tässä ei ole nyt tilaa arvolataukselle.
Kantar TNS kysyi Suomen Yrittäjien toimeksiannosta työelämässä olevilta heidän mielipiteitään koronarokotuksista. 68 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että rokotuksia antamaan pitää ottaa myös yksityiset terveysyritykset. Tätä vastustaa vain 15 prosenttia vastaajista. Vahvimmin yksityisten yritysten mukaan ottamista vaativat yli 45-vuotiaat.
- Tuntuu, ettei yksityistä osata tai haluta käyttää. Olisi oikeudenmukaista ja tarkoituksenmukaista, että kaikki toimijat ovat mukana ja korvausperusteet ovat samanlaisia, Kujala sanoo.
- On hyödynnettävä myös yksityisen sektorin tarjoamia resursseja, erityisesti työterveyshuoltoa.
Työterveyshuollon piirissä on noin 1,8 miljoonaa henkilöä. Yksityisellä sektorilla on tarjota merkittävä määrä rokotuspisteitä ympäri maata ja tuhansia terveydenhuollon ammattilaisia, jotka ovat saaneet rokottamiseen tarvittavan koulutuksen.
Rokotukset korvattava sataprosenttisesti
85 prosenttia Työelämägallupin vastaajista on sitä mieltä, että rokotusten pitää olla maksuttomia rokottajasta riippumatta. Tätä vastusti kahdeksan prosenttia vastaajista. Myös maksuttomuutta vaativat eniten vanhemmat vastaajat.
Julkisessa terveydenhuollossa rokote ja rokottaminen ovat maksuttomia palveluita. Rokotus annetaan siten asiakkaalle maksutta, kuten hallitus lupasi viime vuonna.
- On eriarvoistavaa, että yksityisellä sektorilla Kela-korvaus on määritelty maksimissaan 60 prosentiksi. Esimerkiksi työterveyshuollossa tämä tarkoittaa sitä, että työnantaja joutuu maksamaan loppuosan kustannuksista. Miksi kansalaiset ovat eriarvoisia koronarokotusten suhteen? Kujala kysyy.
Näin kysyttiin
- Työelämägallupin toteutti Kantar TNS Oy Suomen Yrittäjien toimeksiannosta. Vastaajia oli 1061.
- Aineisto edustaa kohderyhmän työelämässä mukana olevia suomalaisia. Tutkimusaineisto on väestöedustava vastaajien sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.
- Tutkimuksen kohderyhmä poimittu valtakunnallisesta Forum -nettipaneelista.
- Tulosten luottamusväli on kokonaistuloksen osalta +- 3,1 %-yksikköä 50 prosentin tulostasolla.
- Kysely tehtiin 30.12.2020–6.1.2021
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Käynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI
09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjät: Tänään voimaan tuleva suojelutyölaki jäi puolitiehen16.6.2025 06:03:00 EEST | Tiedote
Lainsäädäntömuutokset, jotka turvaavat suojelutyön työtaistelutilanteissa, tulevat voimaan 16.6.2025. Suojelutyö on työtaistelun aikana tehtävää välttämätöntä työtä, joka turvaa ihmisten hengen ja terveyden. Suojelutyöstä ei ole aikaisemmin säädetty laissa. – Suojelutyöstä säätäminen on tärkeää, sillä työtaisteluilla ei saa vaarantaa ihmisten henkeä, terveyttä tai omaisuutta, Suomen Yrittäjien johtava asiantuntija Albert Mäkelä sanoo.
Yrittäjägallup: Yli puolet pk-yrityksistä hakee kasvua14.6.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Yli puolet pk-yrityksistä tavoittelee kasvua. Kasvuhakuisimpia ovat yli kymmenen henkilöä työllistävät yritykset, teollisuusyritykset ja alle 39-vuotiaiden yrittäjien yritykset. Alueellisesti eniten kasvuhakuisuutta on pääkaupunkiseudulla. "On positiivista, että niin moni pk-yritys tavoittelee kasvua. Samalla on tärkeää tunnistaa ja ottaa vakavasti yritysten raportoimat esteet, kuten verotus, rahoitusvaikeudet ja neuvonnan saatavuus”, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Yrittäjägallup: Sivukulujen alentaminen olisi tärkein työvoimapulaa helpottava tekijä11.6.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Puolet yrityksistä ei aio palkata työntekijää seuraavan kolmen vuoden sisällä. Eniten heitä on yksinyrittäjissä. Palkan sivukulujen alentaminen ja henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen olisivat palkkausaikeissa olevien mielestä tärkeimmät yrityksen mahdollista työvoimapulaa helpottavat sääntelymuutokset. Yrittäjägallupin mukaan 56 prosenttia yrityksistä, jotka suunnittelevat rekrytointia lähivuosina, pitävät palkan sivukulujen alentamista keskeisimpänä tekijänä. 52 prosenttia painottaa henkilöperusteisen irtisanomisen helpottamista.
Yrittäjät: Taksilakia muutettava yrittäjyys edellä, kyytejä oltava tarjolla kautta maan6.6.2025 14:24:52 EEST | Tiedote
Taksilain tulee mahdollistaa yrittäjille erilaiset liiketoimintamallit. Liian tiukat vaatimukset hankaloittavat markkinoille pääsyä ja lisäävät byrokratiaa. Yrittäjät on myös huolissaan siitä, riittääkö takseja kysyntäpiikeissä tai maaseudulla. Suomen Yrittäjät jätti tänään lausunnon liikenne- ja viestintäministeriön luonnokseen taksilain uudistamisesta.
Yrittäjät: Työsopimuslakiin oikeansuuntaisia uudistuksia, jousto määräaikaisiin tärkeää2.6.2025 12:25:26 EEST | Tiedote
Hallituksen työsopimuslain esitysluonnos jää puutteelliseksi. Mietinnössä ehdotetut muutokset ovat oikeansuuntaisia, vaikka ne eivät täysin vastaa hallitusohjelman tavoitteita. “Lomautusilmoitusajan lyhentäminen on merkittävä uudistus, joka parantaa yritysten mahdollisuuksia reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin. Myös määräaikaisien työsopimuksien solmimisen helpottaminen on tärkeää", Suomen Yrittäjien johtaja Atte Rytkönen-Sandberg sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme