Palkitun Vegetaristi-romaanin kirjoittaneen Han Kangin uutuus on viiltävän kaunis kuvaus surusta

"Sain kuulla, että äitini ensimmäinen lapsi kuoli kahden tunnin ikäisenä. Se oli kuulemma tyttövauva, jonka kasvot olivat valkoiset kuin täysikuun muotoinen riisikakku."
Han Kangin Valkoisessa kirjassa isosiskon tarina koostuu äidinmaidosta, kapaloista ja vauvan riisinvalkeasta ihosta. Kertoja tahtoo näyttää kuolleelle siskolleen elämää valkoisen värin ja valkoisten asioiden kautta. Niitä ovat esimerkiksi sumuinen aamu, sokeripala, naapurin valkoinen koira ja monet talveen liittyvät asiat, kuten lumi, kuura ja höyryävä hengitys.
"Koskematon kuura on kuin hienoa vuorisuolaa. Kun maa alkaa tulla kuuraan, auringon valo hieman kalpenee. Ihmisten hengitys höyryää. Puut keventävät taakkaansa lehtensä varistaen. Kiinteät kappaleet, kuten kivet ja rakennukset, näyttävät aavistuksen painavammilta. Lämpimiin takkeihin pukeutuneiden miesten ja naisten selissä on hiljainen aavistus jostakin, mitä he ovat alkaneet kestää."
Vegetaristi-romaanistaan Booker-palkinnon saanut Han Kang kirjoittaa valkoisesta ja kuolemasta henkeäsalpaavan terävästi ja samalla lempeästi. Kipu, suru ja kauneus hohtavat kaikki valkoisina ja toisistaan erottamattomina.
”Jokaisessa lauseessa ja valokuvassa yhdistyy kauneus ja tuska.” – New Internationalist
Han Kang (s.1970) on kirjoittanut palkittuja runoteoksia sekä romaaneja. Kirjallisuuden maailmankartalle hänet nosti romaani Vegetaristi (suom. 2017). Sen lisäksi häneltä on suomennettu romaani Ihmisen teot (2018). Han Kang opettaa luovaa kirjoittamista Soulin taideinstituutissa.
Han Kang: Valkoinen kirja
Koreankielinen alkuteos 흰
suomentanut Taru Salminen
111 sivua
Äänikirja ilmestyy 25.1., lukijana Elsa Saisio
Lisätietoja sekä haastattelu- ja arvostelukappalepyynnöt:
Pauliina Pietilä, tuottaja, p. 040 7792942, pauliina.pietila@gummerus.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pauliina Pietilä
Tuottaja
040 779242
pauliina.pietila@gummerus.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Gummerus
”Tehtävämme on julkaista kirjallisuutta huviksi ja hyödyksi.” Kaarle Jaakko Gummerus
Suomen vanhin yleiskustantamo Gummerus Kustannus Oy on vuodesta 1872 toteuttanut perustajansa visiota: julkaisemme vastustamattoman viihdyttävää, inspiroivaa ja informoivaa kirjallisuutta. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse, tekevät kädet ja hyvä sydän.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gummerus
ENNAKKOTIEDOTE: Feministinen rikosdraama Dancing Queen vie salaisuuksien 1970-luvulle – Ruotsin suosituimpiin kirjailijoihin kuuluvan Denise Rudbergin uutuussarjan avaus ilmestyy 7.7.202513.6.2025 07:56:00 EEST | Tiedote
Ruotsissa valtavan suositun Denise Rudbergin uutuusdekkari Dancing Queen (Gummerus) sukeltaaa kimaltelevan 1970-luvun varjoihin ja käsittelee murhia, salaliittoja, naisen asemaa, valtaa ja perhesuhteita. Rikosromaani aloittaa uuden Queen-trilogian, joka seuraa kahden sisukkaan naispoliisin työtä 1970-luvun Tukholman miehisessä maailmassa.
Kansainvälinen kirjailmiö on rantautunut Suomeen! Murhamysteeri-tehtäväkirjat myyntilistoilla syyskuusta lähtien6.6.2025 15:24:21 EEST | Tiedote
G. T. Karberin ainutlaatuiset Murha!-tehtäväkirjat ovat olleet kuukausikaupalla myyntilistojen kärjessä Suomessa, Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Visaista ratkottavaa nojatuolietsiville tarjoavan kirjasarjan ensimmäisen osan käännösoikeudet on myyty 37 kielialueelle. Suomessa teos on ollut Mitä Suomi lukee –listan kärkisijoilla ilmestymisestään lähtien, ja se oli viime vuoden toiseksi myydyin käännetty tietokirja. Sarjan toinen osa Murha! Osa 2 - 100 mysteeriä nojatuolietsiville (Gummerus) ilmestyi suomeksi huhtikuun lopussa. Ahkerimmille etsiville on luvassa lisää ratkottavaa jo lokakuussa, kun kolmas tehtäväkirja ilmestyy.
Kirjailijatähti Taylor Jenkins Reidin uutuuden kansainvälinen ilmestymispäivä on tänään – Odotettu Tähtienvälinen (Gummerus) on luettavissa heti myös suomeksi3.6.2025 10:47:04 EEST | Tiedote
Evelyn Hugon seitsemän aviomiestä -hittiteoksesta tunnetun Taylor Jenkins Reidin uutuuskirja Tähtienvälinen ilmestyy tänään ympäri maailmaa, myös suomeksi. Menestyskirjailijan lumoavassa uutuudessa rakkaus ylittää astronomiset rajat. Tähtienvälinen on äänestetty kesän odotetuimmaksi kirjaksi Goodreadsissa.
Unohtumaton lukuromaani Missä maa murtuu on kevään kansainvälinen kirjatapaus23.5.2025 08:09:07 EEST | Tiedote
Clare Leslie Hallin vangitseva ja koskettava rakkaustarina Missä maa murtuu (Gummerus) on ollut poikkeuksellinen kirjasensaatio maailmalla. Sen julkaisuoikeudet myytiin yli 30 maahan jo käsikirjoitusvaiheessa, ja sitä on myyty englanniksi jo 430 000 kappaletta vain 2,5 kuukauden aikana. Romaani on ollut ilmestymispäivästään lähtien myydyimpien kirjojen listoilla mm. Yhdysvalloissa, Kanadassa, Saksassa, Hollannissa, Italiassa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Sen elokuvaoikeudet on ostanut Reese Witherspoonin tuotantoyhtiö Hello Sunshine, joka myös vastasi Suon villi laulu -romaanin filmatisoinnista.
Niilo Seväsen Ikitalven polku Tähtifantasia-ehdokkaaksi – Romaanin jatko-osa ilmestyy 28.2.202621.5.2025 13:57:21 EEST | Tiedote
Niilo Seväsen eeppinen esikoisromaani Ikitalven polku (Gummerus) on valittu Tähtifantasia-palkinnon ehdokkaaksi. Kiitetyn, keskiajan historiasta, mytologiasta ja fantasiasta ammentavan romaanin jatko-osa Ikitalven kuilu ilmestyy helmikuussa 2026 Kalevalan päivänä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme