Korona näkyi voimakkaasti Suomen museoiden käyntimäärissä vuonna 2020
3.2.2021 09:00:00 EET | Museovirasto | Tiedote

Keväällä 2020 museot olivat kiinni koko maassa noin 2,5 kuukautta. Loppuvuonna pahimmilla koronan leviämisalueilla museoita jouduttiin sulkemaan uudelleen. Museoiden sulkemisen lisäksi korona vaikutti myös muilla tavoin: esimerkiksi ulkomaisten turistien puuttuminen, kokoontumisrajoitukset ja ihmisten yleinen varovaisuus vähensivät käyntimääriä.
Museotilastossa on mukana 150 museota, jotka ylläpitävät yli 300:a museokohdetta. Keskimäärin museokohteissa vierailtiin 15 436 kertaa (24 102 vuonna 2019). Museotilastossa käynniksi lasketaan käynnit näyttelyissä tai museon järjestämissä tapahtumissa museon omissa tiloissa.
Viisi suosituinta museokohdetta vuonna 2020 olivat
- Ateneumin taidemuseo: 209 763 käyntiä
- Nykytaiteen museo Kiasma: 162 501 käyntiä
- Vapriikki: 149 065 käyntiä
- Amos Rex: 129 924 käyntiä
- Kansallismuseo: 109 809 käyntiä.
Museoihin löydettiin myös poikkeusvuonna
Didrichsenin taidemuseossa tehtiin koronavuodesta huolimatta kävijäennätys.
”Vaikka museo oli kiinni 3,5 kuukautta, teimme kaikkien aikojen ennätyksen 75 000 kävijällä. Olemme tuloksesta iloisia, kiitollisia ja hieman yllättyneitäkin. Tavoittelemme hyvää tulosta jatkossakin korkeatasoisella näyttelyohjelmalla ja toivomme että yleisö pääsee nauttimaan taiteesta normaaleimmissa olosuhteissa pian”, kertoo tyytyväinen museonjohtaja Maria Didrichsen.
Vilkastunut kotimaanmatkailu toi kävijöitä myös museoihin. Sodankylässä sijaitsevan Kultamuseon museonjohtajan Kaisa Nikkilän mukaan vuosi 2020 ei ollut niin huono kuin aluksi pelättiin.
“Suomalaisten kesälomakausi osui juuri siihen ajankohtaan jolloin kun koronatilanne oli hetkellisesti parempi, museolla oli yllättävän vilkas kesä. Yleisenä havaintona oli se, että suomalaiset löysivät viime kesänä Lapin uudestaan,” Nikkilä kertoo.
Museoviraston pääjohtaja Tiina Merisalo pohtii museoiden merkitystä ihmisille koronavuoden aikana:
”Koronavuonna ihmisten kaipuu ja tarve kulttuurin ja kulttuuriperinnön äärelle on noussut vahvasti näkyväksi. Koronarajoituksista johtuen oli odotettavaa, että kävijämäärät kuitenkin putosivat edellisvuoteen nähden. Silti museot ovat pystyneet palvelemaan turvallisesti asiakkaita niin museokohteissa kuin verkossakin.”
Museot ovat panostaneet koronavuoden aikana erityisesti verkkopalveluihin. Vuoden 2020 Museotilastossa tilastoidaan museoiden verkkopalveluita entistä laajemmin. Tiedot julkaistaan myöhemmin keväällä.
Vahvistetut tilastot julkaistaan kesällä
Museovirasto kokoaa vuosittain tilastotietoa Suomen museoiden toiminnasta. Museotilastossa on mukana 150 ammatillisesti hoidettua museota, jotka ylläpitävät yli 300:a museokohdetta. Tilastot löytyvät Museotilasto-verkkopalvelusta.
Nyt julkaistut vuoden 2020 kävijämääriä koskevat tilastot ovat alustavia, ja ne perustuvat museoiden antamiin tietoihin. Kokonaisuudessaan vuoden 2020 tilastotiedot julkaistaan viimeistään kesäkuussa 2021.
Alustavat tiedot vuoden 2020 museokäynneistä on koottu Excel-tiedostoon, joka löytyy Museotilasto-verkkopalvelusta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
erikoisasiantuntija Anu Niemelä, puh. 0295 33 6015, anu.niemela@museovirasto.fi
erikoisasiantuntija Anna Alavuotunki, puh. 0295 33 6019, anna.alavuotunki@museovirasto.fi
erikoisasiantuntija Risto Hakomäki, puh. 0295 33 6385, risto.hakomaki@museovirasto.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Museovirasto
Museovirasto on kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja ja toimialansa kehittäjä. Museovirasto pitää huolta monimuotoisen kulttuuriperinnön säilymisestä sekä edistää sen saavutettavuutta ja avointa käyttöä. Museovirasto on opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa toimiva viranomainen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Museovirasto
Museoalalla vahva kiinnostus tekoälyn käyttöön kokoelmatyössä – Museoviraston ja Kansallisgallerian yhteishankkeessa kehitetään museoiden yhteistä tekoälyosaamista19.3.2026 09:19:50 EET | Tiedote
Sitran Tuottavuutta julkiselle sektorille -ohjelmaan kuuluvassa hankkeessa otetaan käyttöön kuvantunnistukseen perustuvia tekoälytyökaluja ja uusia työmenetelmiä. Näin rakennetaan ja vahvistetaan suomalaisten museoiden vastuullista tekoälyosaamista, ohjeistuksia ja toimintamalleja. Tämä parantaa kulttuuriperintöön liittyvän tiedon saavutettavuutta ja lisää sen käyttömahdollisuuksia.
Museovirasto avasi avustushaun Euroopan neuvoston kulttuurireittitoimintaan liittyviin hankkeisiin16.3.2026 13:31:05 EET | Tiedote
Avustuksella tuetaan Euroopan neuvoston kulttuurireittitoimintaan liittyviä yhteistyö- ja kehittämishankkeita. Jaossa on yhteensä enintään 122 000 euroa. Museovirasto jakaa avustusta nyt neljättä kertaa. Avustuksen hakuaika päättyy 12.5.2026 klo 15.
Suomenlinnan hoitokunta osaksi Museovirastoa 1.1.2026 alkaen6.3.2026 10:56:31 EET | Tiedote
Museoviraston toimialue kulttuuriperinnöstä vastaavana virastona on laajentunut entisestään, kun aiemmin itsenäisenä virastona toiminut Suomenlinnan hoitokunta yhdistyi Museovirastoon vuoden 2026 alusta. Uusi virasto jatkaa Museoviraston ja Suomenlinnan hoitokunnan tehtäviä. Yhdistyminen ei aiheuttanut muutoksia virastokokonaisuuden palveluihin tai henkilöstön määrään.
Museovirasto jakoi valtionavustuksia ammatillisten museoiden innovatiivisille hankkeille6.3.2026 09:48:08 EET | Tiedote
Ammatillisesti hoidettujen museoiden innovatiivisille hankkeille myönnettiin yhteensä 420 000 euroa. Avustuksen saaneissa hankkeissa muun muassa kehitetään museoalan yhteisiä toimintamalleja, vastataan ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin tarpeisiin ja vahvistetaan vapaaehtoistoimintaa museoissa. Lisäksi esille nousivat digitaaliset yleisöpalvelut, nuorten ja yhteisöjen osallistaminen sekä kulttuuriympäristötiedon jakaminen.
Varkauden teolliselle perinnölle myönnettiin Euroopan kulttuuriperintötunnus25.2.2026 13:43:36 EET | Tiedote
Euroopan komissio on myöntänyt Varkauden teolliselle perinnölle Euroopan kulttuuriperintötunnuksen kokouksessaan 24.2.2026 yhdessä 12 muun eurooppalaisen kohteen kanssa. Varkauden kaupungin hakema kohde tuo esiin teollistumisen historiaa itäisessä Suomessa työväenliikkeen noususta kansalaisyhteiskunnan muotoutumiseen lähes 300 vuoden ajalta. Museovirasto koordinoi tunnuksen käyttöä sekä hakuprosessia yhteistyössä näiden toimijoiden kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
