Grunge-legenda Mark Laneganin muistelmateos on kaunistelematon kuvaus huumeriippuvuudesta ja yhdestä unohtumattomasta aikakaudesta
22.2.2021 08:56:00 EET | Like Kustannus | Tiedote

Mark Lanegan nousi maailmanmaineeseen 90-luvun alussa grungebuumin myötä. Huipullenousua seurasi syöksykierre: huumeriippuvuus, kodittomuus ja rikokset. Kierrettä vauhdittivat sydänystävien, Nirvanan Kurt Cobainin ja Alice in Chainsin Layne Staleyn traagiset kuolemat. Lahjakas artisti oli kokea ystäviensä kohtalon, mutta selviytyi lopulta kuiville ja nousi uudelleen huipulle luoden upean soolouran.
Laneganilta on odotettu elämäkertaa pitkään, mutta hän on toistuvasti kieltäytynyt palaamasta menneeseen. Kun Sing Backwards and Weep vihdoin ilmestyi englanniksi vuosi sitten, Lanegan kuvasi kirjoittamisprosessia näin:
"Tämän kirjan kirjoittaminen oli luultavasti epämiellyttävin asia, jonka olen koskaan tehnyt. En ole juuri ajatellut 25 vuoden takaisia asioita. Pidän nykyisyydestä, sillä menneisyydessäni on aivan liian paljon aaveita."
Kaunistelematonta ja todistusvoimaista muistelmateosta on ylistetty genressään käänteentekeväksi. Rockelämäkerran lisäksi se on huumeselviytymistarina ja unohtumattoman grunge-aikakauden häikäisevä kuvaus. Kurt Cobainin, Layne Staleyn ja Stone Temple Pilots -keulakuva Scott Weilandin huumeriippuvuudet ja kuolemat on käsitelty mediassa lukuisia kertoja, mutta Lanegan kuvaa kirjassaan sen, millaista heidän kuolemaan johtanut elämänsä oli.
Kirjan arvostelut
”Kirja on räjähdysvoimassaan ylivoimaisesti paras rockelämäkerta, mutta se on paljon muutakin. Rehellinen, kaunis ja syvästi koskettava muistelmateos kertoo kaiken elämän tuskista ja iloista.” – Irvine Welsh
”Kirjaa lukee kuin irstasta Bukowskin romaania. Lanegan ajelehtii synnistä syntiin, kiroaa niitä jotka ovat heittäneet kapuloita hänen rattaisiinsa ja kertoo karmeita tarinoita kuuluisista ystävistään.” – Rolling Stone
”Tyrmäävä listaus uhrauksista, joita ‘sex & drugs & rock’n’roll’ vaatii
kuolevaiselta käsikassaraltaan.” ― Kirkus Reviews
”Harvinaisen raaka ja virkistävän rehellinen.” – Guardian
Sing Backwards and Weep ilmestyy 25.3.2021.
Lisätiedot ja kirjan pdf-vedokset: jenni.heiti@like.fi
Arvostelukappaleet: arvostelukappaleet@like.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni HeitiViestintäpäällikkö
Kaunokirjat, musiikki &
populaarikulttuuri
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Like Kustannus
Liken uusi kustannusohjelma on julkaistu21.4.2026 11:03:52 EEST | Tiedote
Liken syksy 2026 tarjoaa häikäiseviä tarinoita, hurjaa jännitystä ja hyytävää kauhua, tunnettujen artistien tuntemattomampia puolia sekä lempeää hyvinvointia arkeen.
Jesse Markinin perheen poikkeuksellinen tapaus kirjaksi14.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Jesse Markin – Käärmeitä ja perhosia kertoo muusikko Jesse Markinin lapsen sairastumisesta, väärästä diagnoosista ja huostaanotosta sekä siitä, miten vanhemmat kohtasivat ja haastoivat erilaiset instituutiot: terveydenhuollon, poliisin ja oikeusjärjestelmän.
Inga Maggan Näkymätöntä kultaa on vavahduttava sukusaaga kullankaivajasta, suuresta unelmasta ja elämästä vammaisen lapsen kanssa26.3.2026 13:00:00 EET | Tiedote
Inga Maggan kolmas romaani Näkymätöntä kultaa kuvaa inhimillisesti, miten ihminen kantaa menneisyyttään ja miten raskasta on yrittää olla toisille hyvä, kun ei ole varma, ansaitseeko itse mitään.
Lyyti kertoo uutuuskirjassa elämästään skitsoaffektiivisen häiriön kanssa23.3.2026 10:12:00 EET | Tiedote
Lyyti Laukka sairastaa skitsoaffektiivista häiriötä ja on viety sen takia yli 700 kertaa ambulanssilla päivystykseen. Jose Riikosen Kun mieli hajoaa on raju sukellus sairastavan mieleen, mutta myös kohti valoa ja toivoa.
Rosa Liksomin vahva ja ravisteleva romaani Talo ilmestyy Likeltä syyskuussa19.3.2026 11:46:03 EET | Tiedote
Suuren tarinankertojan uutuusromaani vie lukijansa 1940-luvun Väylänvarren maatilalle, missä eletään sadonkorjuun aikaa sotavuosien käännekohdassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


