Kauppakeskus Ainoa

Kasvisruoka kiinnostaa – Anne’s Vege avautuu kauppakeskus AINOAan

Jaa
Espoon ensimmäinen kasvisruokaravintola Anne’s Vege avautui kauppakeskus AINOAassa 1. huhtikuuta. Aallon harjalla olevan kasviruokatrendin lisäksi myös ravintoloissa syöminen on suositumpaa kuin koskaan ennen. Ei siis ihme, että kasvisruokaravintola oli kauppakeskuksen tutkimuksessa kävijöiden ykköstoive.

”Todella mukavaa avata ravintola juuri Tapiolaan, jossa on minulle erityinen henki – kuin kotiin tulisi. Kauppakeskuksen tutkimuksen mukaan tänne oli toivottu nimenomaan kasvisravintolaa, joten tuntuu hienolta avata paikka senkin takia, että se on niin toivottu. AINOAssa käy tiedostavaa väkeä”, kiittelee Anne’s Vegen perustaja Anne Saarenoja

Anne’s Vege siirtyy Tapiolaan Matinkylästä, joten jatkossa Annen kiiteltyä ruokaa saa vain AINOAsta. 32-paikkaisen ravintolan tarjooma perustuu noutopöytään, ja aterian hinta määräytyy annoksen painon mukaan. Ravintolan kaiken toiminnan ytimessä vastuullisuus ja ympäristöystävällisyys, jotka ovat kuluttajille yhä tärkeämpiä valintakriteereitä. Take away -astiat ovat biohajoavaa sokeriruokojätettä ja kannet 80 prosenttista kierrätysmuovia. Ruokaa voi ostaa mukaan myös omiin astioihin. Ruoassa ei käytetä mitään lisäaineita, gluteenia tai valkoista sokeria, ja kaikki ruoka on vegaanista ja paikan päällä valmistettua. Raaka-aineet ovat myös luomua saatavuuden mukaan ja kesän alussa valikoimaan on tulossa myös biodynaamisia tuotteita.

”Noutopöydän ruokahävikki on käytännössä nolla, sillä ihmiset syövät sen mitä ovat lautaselleen valinneet. Myös keittiön puolelle pyrimme minimoimaan hävikin”, kertoo Saarenoja.

Kasviruoka ja ravintoiloissa syöminen suositumpaa kuin koskaan

Kasvisruoka ei ole koskaan ollut niin pinnalla kuin nyt. Tilastokeskuksen kulutustutkimuksen aineisto vuosilta 2012 ja 2016 todentaa, että maltillinen lihattoman ruokavalion yleistyminen on yleistymässä ja trendi leviää hitaasti pääkaupunkiseudulta myös muualle Suomeen. Molempina tarkasteluvuosina 25-34-vuotiaiden ikäryhmässä on eniten kotitalouksia, jotka eivät ostaneet lihaa tai lihavalmisteita lainkaan. Myös ravintoloissa syöminen on lisääntynyt kahden viimeisen vuoden aikana, ja ravintoloissa käyvien osuutta nostaa erityisesti naisten ravintolaruokailun yleistyminen, kertoo Maran ravintolaruokailun tutkimus viime syksyltä.

20 vuotta kasvisruoka-alaa seurannut Anne Saarenoja voi todentaa trendin.

”Uskon vanhaan Hippokrateen fraasiin “Olkoon ruoka lääkkeesi ja lääke ruokaasi”. Olipa oma ruokavalio mikä tahansa, on kaikkien hyvä syödä enemmän kasviksia, ja olemme pyrkineet tekemään sen mahdollisimman helpoksi. Täällä puoli kiloa päivässä on erittäin helppo saavuttaa”, sanoo Saarenoja.

”Anne’s Vegen kaltainen ravintola oli asiakkaidemme suuri toive, joten olemme todella iloisia sen avautumisesta meillä. Hyvän arjen valinnat, kierrättäminen ja hävikin vähentäminen ovat keskeisiä myös kauppakeskuksen omassa toiminnassa”, kertoo AINOAn kaupallinen johtaja Marja-Liisa Neuvonen.

Lokakuussa valmistuvan kauppakeskuksen laajennuksen myötä ravintolatarjonta täydentyy entisestään, kun AINOAan avautuu uusi 1500 neliömetrin ravintolamaailma. Tuolloin AINOAssa palvelevat muun muassa Bistro o Mat, Friends & BRGRS, Momotoko ja Madison Gastro & Wine.

Yhteyshenkilöt

Anne Saarenoja, omistaja, Anne’s Vege, p. 050 5720 891, saarenoja.anne@gmail.com


Marja-Liisa Neuvonen, kaupallinen johtaja, LähiTapiola Kiinteistövarainhoito, p. 050 388 3278, marja-liisa.neuvonen@lahitapiola.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kauppakeskus Ainoa
Kauppakeskus Ainoa
Länsituulentie 12
02100 Espoo

+358 20 781 2462http://www.ainoatapiola.fi

AINOA on 2013 avattu kauppakeskus vehreän Tapiolan sydämessä. Kauppakeskuksessa asioi vuonna 2017 5 miljoonaa asiakasta, ja kävijämäärät jatkavat kasvuaan. Maaliskuussa 2017 kauppakeskuksen vuokrattava pinta-ala kasvoi 30 000 m2:iin, jolloin muun muassa Tapiolan Stockmann siirtyi AINOAan. Lopullinen, 50 000 m2 ja yli 120 erikoisliikettä kattava AINOA on valmis lokakuussa 2019. AINOAn ympärille rakentuu Suomen suurin kävelykeskusta kauppoineen ja palveluineen, ja kauppakeskuksen katolle valmistuu asuinhuoneistoja. AINOA on liikenteen ylivoimainen solmukohta, jossa yhdistyvät 2 000 paikan pysäköintihalli, Tapiolan metroasema sekä kauppakeskuksen M-tasolle 2019 alussa valmistuva joukkoliikenneterminaali. www.ainoatapiola.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kauppakeskus Ainoa

MUISTUTUSKUTSU LEHDISTÖTILAISUUTEEN: AINOAn mittava laajennus on valmis! On juhlan aika!16.10.2019 14:34:00 EEST | Tiedote

Arvoisa median edustaja Kauppakeskus AINOA on nyt valmis. Tervetuloa tutustumaan ensimmäisenä kauppakeskuksen uuteen kokonaisuuteen. Aika: keskiviikkona 23.10.2019 klo 16.00–17.00 Paikka: Kauppakeskus AINOA, Länsituuli 5, Espoo Sisäänkäynti: 3. krs. Terveystalon vieressä Ohjelma: Nykyaikainen kauppakeskus AINOA Tapiolan kaupallinen sydän, kaupallinen johtaja Marja-Liisa Neuvonen AINOA osana uutta kaupunkikeskusta. AINOAn uudesta kokonaisuudesta vastannut Arkkitehtitoimisto SARCin professori Antti-Matti Siikala Haastattelussa Søstrene Grenen CEO Mikkel Grene ja KARE Designin Regional Director Ali Kül kertovat odotuksistaan laajentuessaan ensimmäistä kertaa Suomeen sekä valintakriteereistään valitessaan yhteistyökumppanikseen kauppakeskus AINOAn Haastattelun jälkeen tutustumiskierros laajennettuun kauppakeskukseen noin klo 17 yhdessä uuden ravintolamaailman suunnitelleen dSignin Vertti Kiven sekä kauppakeskuspäällikkö Juha Mäkelän kanssa Tilaisuuden juontaa Ella Kanninen. Toivotamme sinu

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye