Koirien terveyden tutkiminen on edennyt 2000-luvulla pitkin askelin: Kennelliiton koirarekisteriin vuosittain kirjattavien terveystutkimuslausuntojen määrä on nelinkertaistunut

Terveystutkimukset auttavat vähentämään perinnöllisten ongelmien esiintuloa tutkittujen koirien jälkeläisissä. Ne antavat myös koiranomistajalle tärkeää tietoa, jos hän epäilee koirallaan olevan terveysongelma. Myös pennunostajat voivat hyödyntää jalostustietojärjestelmästä löytyviä tietoja.
- Suomen Kennelliitossa on tehty pitkäjänteistä työtä koirien terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Työtä on vielä paljon tehtävänä, mutta voimme hyvällä syyllä sanoa, että olemme Suomessa edelläkävijöitä koirien terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä, painottaa Kennelliiton jalostustieteellisen toimikunnan puheenjohtaja Kirsi Sainio.
Kennelliiton koirarekisteriin kirjataan tällä hetkellä tietoa kaikkiaan 26 terveystutkimuksesta, joista 10 on geenitutkimuksia. Näiden niin sanottujen virallisten tulosten lisäksi järjestelmään voidaan tallentaa terveystietoja myös näiden sairauksien vuoksi oireilevista, operoiduista ja lopetetuista koirista. Koirarekisterin kaikille avoimet terveystiedot ovat näkyvillä Kennelliiton jalostustietojärjestelmän kautta.
Useita uusia terveystutkimuksia käyttöön viime vuosikymmenellä
Kaikkiaan 146 koirarotua on tällä hetkellä Perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelman eli PEVISAn piirissä. PEVISA otettiin käyttöön vuonna 1982, ja ensimmäisenä siihen liitettiin saksanpaimenkoirat, joiden lonkkia on tutkittu jo 1960-luvulta alkaen. PEVISA-ohjelman piiriin tuli vuosituhannen vaihteeseen mennessä lähes sata koirarotua, ja uusia terveystutkimuksia otettiin käyttöön.
Viime vuosikymmenellä perinteisten terveystutkimuksen rinnalle tuli useita uusia terveystutkimuksia. Vuonna 2014 käyttöön otetussa syringomyeliatutkimuksessa selvitetään, onko koiran kallossa Chiari-tyyppinen aivojen takakuopan ahtaus.BAER-kuulotutkimus otettiin käyttöön vuonna 2015 ja lyhytkuonoisten rotujen kävelytesti vuonna 2017. Tietoa lyhytkuonoisten koirien ylähengitystieoireyhtymästä (BOAS) alettiin kirjata koirarekisteriin tämän vuoden alusta.
Selkätutkimuslausuntoja kaikille roduille alettiin kirjata koirarekisteriin vuonna 2013. Tämän vuoden alusta uusina luustotutkimuksina alettiin kirjata koirien olkanivelen osteokondroosin (OC) ja matalaraajaisten koirien kyynärnivelen inkongruenssin (INC) lausuntoja.
Koirien terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen edellyttää laajaa yhteistyötä
Koirien geenitutkimus on kehittynyt vauhdilla viime vuosikymmenellä. Sen avulla on mahdollista pureutua moniin sellaisiin ongelmiin, joiden selvittäminen olisi ollut aiemmin mahdotonta.
- Geenitutkimusten myötä koirien terveysjalostus on ottanut lyhyessä ajassa valtavan loikan eteenpäin, iloitsee Kirsi Sainio.
Yhteistyö tutkijoiden ja eläinlääkärien kanssa on keskeistä koirien terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi, painottavat Kirsi Sainio ja Kennelliiton eläinlääkäri Liisa Lilja-Maula. Tällä yhteistyöllä on Suomessa pitkät perinteet. Se on erityisen tärkeää siksikin, että Suomessa rekisteröityjen rotukoirien osuus koirakannasta on maailmanennätysluokkaa. Neljästä koirasta kolme on rekisteröity Kennelliittoon.
Kennelliitto tukee koirien terveyteen liittyvää tutkimustyötä yhdessä Helsingin yliopiston Eläinlääketieteellisen tiedekunnan kanssa perustetun Koirien terveystutkimusrahaston sekä rotujärjestöjen terveysprojektien kautta. Näiden projektien kautta on kehitetty vuosien varrella uusia terveystutkimuksia.
Kansainvälisesti tiivistä yhteistyötä koirien terveyden ja hyvinvoinnin parantamiseksi tehdään erityisesti Pohjoismaiden kennelliittojen kanssa. Kennelliitto on myös mukana kansainvälisessä IPFD-organisaatiossa (International Partnership for Dogs). Organisaatio hallinnoi DogWellNet-verkkosivustoa, jonka tavoitteena on yhdistää usean koiria rekisteröivän, tietoa keräävän ja sitä tuottavan tahon voimavarat koirien terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi sekä tiedon keskitetyksi jakamiseksi.
Lue myös Kirsi Sainion blogikirjoitus ”Kennelliitto tekee pitkäjänteistä työtä koirien terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kennelliiton jalostustieteellisen toimikunnan puheenjohtaja
FT, dosentti Kirsi Sainio
kirsi.sainio@kennelliitto.fi
puh. 044 218 4431
Kennelliiton eläinlääkäri
ELT, dosentti Liisa Lilja-Maula
liisa.lilja-maula@kennelliitto.fi
puh. 09 8873 0224
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry on vuonna 1889 perustettu koira-alan asiantuntijajärjestö sekä koirien kasvattajien, omistajien ja harrastajien edunvalvoja. Meillä on yli 147 000 henkilöjäsentä sekä noin 2000 jäsenyhdistystä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kennelliitto ry
Näin teet turvallisen kesän koiralle17.6.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Kesällä on hyvää aikaa ulkoilla, uida ja nauttia yhdessäolosta koiran kanssa. Kesä tuo kuitenkin mukanaan monenlaisia riskejä koiralle, lämpöhalvauksesta sinilevään ja punkkeihin. Suomen Kennelliitto on koonnut eläinlääkärinsä Liisa Lilja-Maulan kanssa muistilistan turvalliseen kesän viettoon koiran kanssa.
Kennelliitto käsittelee kahdeksan henkilön tuomioihin johtaneen koirien salakuljetus- ja pentutehtailutapauksen omissa toimielimissään28.5.2025 13:02:12 EEST | Tiedote
Suomen Kennelliitto tulee käsittelemään omissa toimielimissään kahdeksan henkilön koirien salakuljetus- ja pentutehtailutapaukseen liittyvät toimet.
Hyödynnä Kennelliiton vinkit onnistuneeseen koiran hankintaan27.5.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
Koiran hankinta on suuri päätös, joka vaikuttaa perheen elämään jopa yli viisitoista vuotta. Tarjoamme koiranostajille Kennelliiton vinkit, joiden avulla koiran hankinta sujuu onnistuneesti ja harkiten.
Finska Kennelklubben påminner: Ansvaret för hunden ligger alltid hos ägaren eller innehavaren20.5.2025 08:51:38 EEST | Tiedote
Hundattacker har återigen hamnat på löpsedlarna under den senaste tiden. Finska Kennelklubben vill påminna om vikten av ansvarsfull hundhållning.
Suomen Kennelliitto muistuttaa: Vastuu koirasta on aina koiran omistajalla tai haltijalla20.5.2025 08:36:44 EEST | Tiedote
Koirahyökkäykset ovat nousseet jälleen viime aikoina otsikoihin. Suomen Kennelliitto haluaa muistuttaa vastuullisen koiranpidon merkityksestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme