Orijärven suljettu kaivosalue kuormittaa vesistöä Salossa – vedenkäytöstä ei merkittävää riskiä ihmisten terveydelle (Pirkanmaa, Varsinais-Suomi)
Orijärven kaivosalue Salossa on yksi valtakunnallisesti tunnistetuista suljetuista tai hylätyistä kaivoskohteista, joiden jätealueet voivat aiheuttaa ympäristöhaittaa ja joiden kunnostustarve tulisi selvittää. Kaivos suljettiin vuonna 1955 tavalla, joka ei vastaa nykyvaatimuksia, sillä ympäristö- ja kaivoslainsäädäntö poikkesivat olennaisesti nykyisestä. Kaivosalueella on sulfidimineraaleja sisältäviä sivukivikasoja ja rikastushiekka-alueita, joita ei ole peitetty. Niiden on arvioitu tuottavan happamia metallipitoisia valumavesiä suotuisissa olosuhteissa vielä vuosikymmeniä.
Geologian tutkimuskeskus (GTK) on arvioinut alueen ympäristökuormitusta sekä kunnostustarvetta Pirkanmaan ELY-keskuksen tilaamassa niin kutsutussa KAJAK4-raportissa. Arviointi on osa 2010-luvulla alkanutta ympäristöministeriön rahoittamaa suljettujen ja hylättyjen kaivannaisjätealueiden selvitystyötä (ns. KAJAK-työtä). Pirkanmaan ELY-keskus on nyt käynnistynyt riskikohteiden tarkat, kohdekohtaiset selvitykset valtakunnallisesti. Orijärven kaivoksen valvovana viranomaisena toimii Varsinais-Suomen ELY-keskus.
Sinkki aiheuttaa haittaa vesieliöstölle
”Aiemmat tutkimukset ja pitkään jatkunut vedenlaadun seuranta ovat osoittaneet kaivosalueen metallipäästöjen kuormittavan Orijärveä ja sen alapuolisia vesistöjä. Nyt päättyneen hankkeen tavoitteena oli täsmentää ymmärrystä kaivosalueen ympäristökuormituksesta sekä arvioida alueen riskiperusteinen kunnostustarve”, kertoo ympäristöasiantuntija Auri Koivuhuhta Pirkanmaan ELY-keskuksesta.
Selvityksessä tarkasteltiin erityisesti haitta-aineiden kulkeutumisesta ja niille altistumisesta aiheutuvia ympäristö- ja terveysriskejä. Orijärven vedenkäytöstä ei aiheudu merkittävää terveysriskiä nykyisellä maankäytöllä ja metallikuormituksella. Myöskään haitta-aineiden kulkeutumisesta pölyn tai pohjaveden mukana ei aiheudu merkityksellistä riskiä ympäristölle tai ihmisten terveydelle.
Erityisesti sivukivialueen valumavedet kuitenkin kuormittavat Orijärveä ja sen alapuolisia vesistöjä. Vesistövaikutusten kannalta keskeisin metalli on sinkki, jonka nykyisestä päästöstä aiheutuu merkittäviä haittavaikutuksia vesieliöstölle. Muiden metallien aiheuttamat vesistöhaitat ovat suhteellisen pieniä, mutta sivukivialueen kunnostaminen on silti perusteltua vesiekosysteemille aiheutuvien haittojen rajoittamiseksi.
Merkittävä kulttuuriympäristö huomioitava kunnostamisessa
”Alueella ei ole voimassa olevaa kaivospiiriä tai ympäristölupaa, ja alue on niin sanotusti isännätön. Seuraavaksi Pirkanmaan ELY-keskuksen toteuttamassa hankkeessa laaditaan alueelle kunnostussuunnitelma”, kertoo projektipäällikkö Kari Pyötsiä Pirkanmaan ELY-keskuksesta.
Myöskään Varsinais-Suomen ELY-keskuksen mielestä alueella ei ole enää tarvetta riskinarviointiin liittyviin lisätutkimuksiin.
"Nykytieto Orijärven pilaantumisesta ja riskeistä ovat riittäviä kunnostustoimenpiteiden aloittamiseksi. Seuraavaksi Orijärven suljetun kaivosalueen maaperä on luokiteltava pilaantuneeksi ja alueella on aloitettava maaperän puhdistustyön suunnittelu", toteaa ylitarkastaja Esa Wihlman Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta.
Sivukivialueen kuormitusta Orijärveen voitaisiin rajoittaa esimerkiksi peittoratkaisuilla tai vähentämällä haitta-aineiden kulkeutumista esimerkiksi kalkkikiviojien ja kosteikkojen avulla. Alueelle parhaiten soveltuva ja tehokkain ratkaisu voi löytyä myös eri menetelmien yhdistelmästä.
Rikastushiekka-alueiden kunnostusta ei arvioitu tarpeelliseksi. Muutokset ympäristöolosuhteissa voisivat kuitenkin aiheuttaa muutoksia kuormituksessa, minkä vuoksi rikastushiekka-alueiden kunnostamista ehdotetaan harkitsemaan sivukivialueen kunnostuksen yhteydessä.
Raportissa ehdotetaan, että kaivannaisjätealueilla rajoitettaisiin jatkossa maankäytön muutoksia niin, ettei haitta-aineiden kulkeutuminen tai niille altistuminen lisäänny. Riskienhallinnassa on myös huomioitava, että Orijärven kaivosalue on valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä ja osa kaivannaisjätealueista on suojeltu muinaismuistolain mukaisina kiinteinä muinaisjäännöksinä.
KAJAK4-raportin saa pyydettäessä Pirkanmaan ELY-keskuksesta.
Lue lisää
Suljettujen ja hylättyjen kaivannaisjätealueiden kunnostustarpeen arviointi (ym.fi)
KAJAK-kohde: Orijärvi (maaperakuntoon.fi)
Lisätietoja
ympäristöasiantuntija Auri Koivuhuhta, Pirkanmaan ELY-keskus, 0295 023 827
projektipäällikkö Kari Pyötsiä, Pirkanmaan ELY-keskus, 0295 036 372
ylitarkastaja Esa Wihlman, Varsinais-Suomen ELY-keskus, 0295 022 964
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Norsk e-Fuel AS:n sähköisen polttoaineen tuotantolaitoksen ympäristövaikutusten arviointiohjelma nähtäville, Rauma (Satakunta, Varsinais-Suomi)8.5.2025 09:15:00 EEST | Tiedote
Norsk e-Fuel AS suunnittelee sähköisen lentopolttoaineen tuotantolaitosta Raumalle. Laitoksen suunniteltu sijaintipaikka on Rauman Satamassa, Ulko-Petäjäksen niemen kärjessä.
Valkoposkihanhien kevätmuutto vilkastuu7.5.2025 15:24:14 EEST | Tiedote
Viimeisen viikon aikana kymmeniätuhansia valkoposkihanhia saapui Suomeen. Suomeen saapuminen tapahtui kahdessa aallossa, joista toinen tapahtui vappuaattona keskiviikkona 30.4. ja toinen lauantaina 3.5.2025. Etelä- ja Itä-Suomen pelloilla ruokailee nyt yli 200 000 valkoposkihanhea. Päämuutto ei ole vielä tapahtunut.
Kesän 2025 päällystystyöt alkavat maanantaina 12.5. (Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala ja Etelä-Savo)7.5.2025 07:57:59 EEST | Tiedote
Kesän 2025 päällystystyöt Pohjois-Savon ELY-keskuksen liikennevastuualueella alkavat maanantaina 12.5.2025 Kuopiossa moottoritien päällystyskohteilla vt 5 Pitkälahti – Puijo 221, vt 5 Savilahti – Päiväranta 112 ja vt 5 Kellolahti – Päiväranta 111. Nämä päällystystyöt tehdään yötyönä ja ne kestävät noin kaksi viikkoa.
Karsittu Green Energy Oy:n Huittisiin suunnitellun aurinkovoimahankkeen ympäristövaikutukset on arvioitu (Satakunta, Varsinais-Suomi)6.5.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on antanut yhteysviranomaisen perustellun päätelmän Karsittu Green Energy Oy:n Huittisten Karsitun alueelle suunnitteleman aurinkoenergiahankkeen ja siihen liittyvän sähkönsiirron ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta eli YVA-selostuksesta.
Kylmyys hidastaa valkoposkihanhien kevätmuuttoa29.4.2025 13:59:55 EEST | Tiedote
Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet hiljaisia valkoposkihanhien kevätmuutossa. Sunnuntaina 13.4. havaitun muuttoaallon jälkeen seuraava muuttoaalto saapui Suomeen vasta sunnuntain ja maanantain välisenä aikana 27.–28.4. Muuttoaaltojen välissä oli kylmä ja vastatuulinen jakso.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme