Rahanpesun valvontarekisteri tehostaa valvontaa
Rahanpesulaki velvoittaa aluehallintoviraston valvomia toimijoita hakeutumaan rahanpesun valvontarekisteriin. Rekisteriin ei tarvitse hakeutua, jos liiketoiminta edellyttää toimilupaa, tai toimija kuuluu jo johonkin muuhun elinkeinorekisteriin. Rekisteröintivelvoite koskee mm. kirjanpito-, laki- ja veroneuvontapalveluita tarjoavia, rahoitus- ja yrityskonsultoinnin toimijoita sekä tietyiltä osin taide- ja tavarakauppaa tekeviä tahoja.
Rahanpesun valvontarekisteri on julkinen. Näin ollen jokaisella on mahdollisuus hakea tietoa rekisterissä olevista yrityksistä ja yksityisistä elinkeinonharjoittajista. Rekisteristä voi tehdä hakuja toimijan nimen, y-tunnuksen tai toimialan avulla. Näin voit tarkastaa, onko vaikkapa yhteistyökumppanisi tai asiakkaasi hakeutunut rahanpesun valvontarekisteriin. Käy tutustumassa valvontarekisteriin!
Rahanpesun valvontarekisterissä on tällä hetkellä reilut 1600 toimijaa. Edelleen rekisteristä kuitenkin puuttuu sinne kuuluvia toimijoita. Aluehallintovirasto muistuttaa, että rekisteröintivelvoite on ollut voimassa jo heinäkuusta 2019 ja rekisterivelvoitteen laiminlyönti on peruste rahanpesulain mukaisen rikemaksun määräämiseen.
Avin uudet nettisivut julkaistu
Rahanpesulain noudattamisen valvonnassa keskeisintä on varmistaa, että valvottavamme tietävät ja tuntevat velvoitteensa. Nettisivumme ovat tärkeä kanava tämän ohjeistuksen jakamiseksi. Nyt nettisivut on uudistettu, ja sivuilta löytyy kattavasti tietoa lain velvoitteista, kuten asiakkaan tuntemisesta, riskiarvion laadinnasta ja epäilyttävän liiketoimintailmoituksen tekemisestä.
Nettisivuiltamme löydät myös uuden sähköisen ilmoituskanavan rahanpesulain rikkomisepäilyn tekemiseksi. Ilmoituskanavan kautta esimerkiksi yrityksen työntekijä tai asiakas voi ilmoittaa epäillystä lain rikkomisesta. Ilmoituksen rikkomisepäilystä voi tehdä myös nimettömästi. Käytämme saatuja ilmoituksia hyödyksi valvontatyössämme. Tutustu sivustoomme ja anna palautetta, missä onnistuimme ja mitä voisimme vielä kehittää!
Lisätietoa: rahanpesu@avi.fi
Seuraathan meitä myös Twitterissä @AVIrahanpesu
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Heti Kotiin Kiinteistönvälitys Oy LKV:lle (Kuopio) kielto harjoittaa välitystoimintaa uhkasakolla tehostettuna30.4.2025 16:03:26 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto on 30.4.2025 antanut päätöksen, jolla se on kieltänyt Heti Kotiin Kiinteistönvälitys Oy LKV:tä (y-tunnus: 3145414–4) harjoittamasta välitystoimintaa ilman välitysliikerekisteröintiä ja asettanut kiellon tehosteeksi 40 000 euron uhkasakon.
Keski-Suomen hyvinvointialueella laiminlyöntejä pelastustoimen turvallisuussuunnittelussa30.4.2025 10:26:43 EEST | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt Keski-Suomen hyvinvointialueen korjaamaan puutteet koskien erityistä vaaraa aiheuttavan Tikomet Oy:n kohteen ulkoista pelastussuunnitelmaa, suunnitelmasta tiedottamista ja kohteen pelastusharjoittelua.
Förvaltningsdomstolen beviljade NCC Industry Oy rätt att avvika från förbudet att äventyra naturtillståndet i källorna i Sibbo29.4.2025 15:58:08 EEST | Pressmeddelande
Vasa förvaltningsdomstol upphävde Regionförvaltningsverket i Södra Finlands beslut som hindrade NCC Industry Oy från att avvika från förbudet att äventyra naturtillståndet i Staverkärr i Sibbo. Förvaltningsdomstolen ansåg att källorna i området inte längre är i naturtillstånd på grund av tidigare avverkningar och utdikningar.
Regionförvaltningsverken bekämpar marginalisering bland unga med statsunderstöd på över 28 miljoner euro29.4.2025 13:00:00 EEST | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverken har beviljat över 28 miljoner euro i statsunderstöd för uppsökande ungdomsarbete och ungdomsverkstäder. Målet med det uppsökande ungdomsarbetet är att nå unga som behöver stöd och hänvisa dem till de tjänster de behöver. I ungdomsverkstäderna hjälper man unga att få tillträde till en utbildning, arbetslivet eller någon annan service som de behöver. Tack vare de understödda verksamheterna får drygt 33 000 unga hjälp och stöd varje år.
Aluehallintovirastot torjuvat nuorten syrjäytymistä yli 28 miljoonan euron valtionavustuksilla29.4.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Aluehallintovirastot ovat myöntäneet yli 28 miljoonan euron valtionavustuksen etsivään nuorisotyöhön ja nuorten työpajatoimintaan. Etsivän nuorisotyön tehtävänä on tavoittaa tuen tarpeessa oleva nuori ja ohjata hänet tarvitsemiensa palvelujen piiriin. Nuorten työpajatoiminnassa nuorta autetaan pääsemään kiinni koulutukseen, työelämään tai muuhun hänelle tarpeelliseen palveluun. Avustettavilla toiminnoilla autetaan ja tuetaan reilua 33 000 nuorta vuosittain.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme