Hallituksen esitys perhevapaista heikentäisi useiden sateenkaariperheiden tilanteita - järjestöjen jättäminen valmistelun ulkopuolelle oli kohtalokas virhe
16.2.2021 13:55:27 EET | Sateenkaariperheet ry | Tiedote
- Turhan sukupuolituksen poistaminen etuuksien nimistä ja osittain myös lainsäädännön kielestä tekee lainsäädännöstä tarkempaa ja tehokkaampaa, ja edistää samaa sukupuolta olevien parien ja sukupuolen moninaisuuden huomioimista.
- Juridisen huoltaja-isän puoliso saisi esityksen mukaan mahdollisuuden jäädä perhevapaille, jos isä jakaa hänelle osan kaudestaan.
- Joidenkin apilaperheiden tilanteissa kaikki tosiasialliset vanhemmat voisivat olla lyhyellä vapaalla yhtä aikaa, esimerkiksi lapsen syntymän yhteydessä.
- Etuuksien rajaaminen vain huoltaja-vanhemmille ja jakamismahdollisuuden rajaaminen heidän avio/avopuolisoilleen vaikeuttaa monissa apilaperhetilanteissa vapaiden jakamista suhteessa nykytilanteeseen, vaikka esityksessä muuta väitetäänkin. Esimerkiksi apilaperheessä, jossa äitien olisi tarkoitus toimia huoltajina, eivät isät voisi käyttää mitään etuuksia. Ongelma ratkeaisi ainakin osittain, jos huoltajavanhempi voisi jakaa osan vanhempainrahakaudestaan kenen tahansa kanssa, joka vastaa lapsen huollosta. Jakamismahdollisuuden rajaaminen vain avio/avopuolisoihin on turha, normatiivinen ratkaisu, eikä mitenkään tue perheiden monimuotoisuuden huomioimista.
- Hallituksen esitys heikentää myös niiden perheiden tilanteita, joissa naispari saa lapsen koti-inseminaatiolla. Nykylain mukaan sosiaalinen äiti on oikeutettu kaikkiin etuuksiin lapsen syntymästä lähtien. Hallituksen esityksen mukaan oikeus tulisi vasta perheen sisäisen adoption jälkeen. Tätä odotusaikaa voisi osittain paikata siirtämällä juridisen äidin vapaita sosiaaliselle äidille. Yhtä kaikki, tämä olisi merkittävä heikennys näissä perheissä.
- Apilaperheen yhtäaikaisten lyhyiden vapaajaksojen ei pitäisi lyhentää lapsen mahdollisuutta olla yhtä pitkään kotihoidossa verrattuna muihin lapsiin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Jämsätoiminnanjohtaja
Puh:044 997 1956juha.jamsa@sateenkaariperheet.fiTietoja julkaisijasta
Sateenkaariperheet ry on vuonna 1997 perustettu lastensuojelu- ja perhejärjestö. Se toimii Suomen sateenkaariperheiden lasten ja vanhempien sekä perhettä suunnittelevien ja vanhemmuudesta kiinnostuneiden ihmisten kontaktifoorumina, vertaistuen tarjoajana, oikeuksien puolustajana, tiedonvälittäjänä ja edunvalvojana sekä perheiden kanssa työskentelevien ammattilaisten kouluttajana.
Sateenkaariperheet ry hallinnoi kaikkien sateenkaarijärjestöjen yhteistä Perhesuhdekeskusta, joka pyrkii lisäämään hyvinvointia sateenkaarikansan perhesuhteisiin. www.perhesuhdekeskus.fi
Sateenkaariperheet ry haluaa kiinnittää huomiota siihen, että erilaisten perheiden näkökulma tulee lähtökohtaisesti aina huomioida lainsäädäntötyössä, jotta uudistettavat käytännöt huomioivat kaikki lapset ja perheet. Perheiden monimuotoisuutta edustaa yksittäisten perhejärjestöjen lisäksi Monimuotoiset perheet -verkosto, jonka asiantuntemus on lainsäätäjän käytettävissä. www.monimuotoisetperheet.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sateenkaariperheet ry
Laaja kannatus ei-kaupalliselle sijaissynnytykselle – selvä enemmistö puolueista kannattaa5.5.2026 06:31:00 EEST | Tiedote
Ei-kaupallisten sijaissynnytysten sallimista Suomessa kannattaa selvä enemmistö puolueista. Sateenkaariperheet ry ja Simpukka ry kysyivät alkuvuodesta puoluerekisterissä olevilta kantaa ei-kaupallisen sijaissynnytyksen sallimiseen Suomessa. Ulkomaille sijaissynnytysjärjestelyihin lähtemiseen liittyy monia riskejä. Kotimainen lainsäädäntö turvaisi kaikkien osapuolien aseman.
Jo neljä eduskuntapuoluetta laillistaisi lapselle useamman oikeudellisen vanhemman20.4.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Useamman kuin kahden oikeudellisen vanhemman malli saa useilta eduskuntapuolueilta tukea, selviää Sateenkaariperheet ry:n toteuttamasta puoluekyselystä. Muutos vanhemmuuslakiin ja adoptiolakiin tarkoittaisi, että lapselle voitaisiin Suomessa vahvistaa juridisesti useampi kuin kaksi vanhempaa silloin, kun se vastaa lapsen tosiasiallisia vanhemmuussuhteita.
Lapsitoiveen toteuttamisesta kaksi vuotta vankeutta ja miljoonasakot – Italia kriminalisoi sijaissynnytyksen21.10.2024 06:01:00 EEST | Tiedote
Kun Suomessa pohditaan keinoja syntyvyyden parantamiseksi, Italiassa perheellistymismahdollisuuksia on alettu rajoittaa. Sijaissynnytyksen kriminalisoinnilla isketään erityisesti sateenkaari-ihmisten ja muiden tahattomasti lapsettomien mahdollisuuksiin perustaa perhe, katsoo ihmisoikeusjärjestö.
Sateenkaarimiesten lapsitoivetta ei saa ohittaa – sijaissynnytyksen laillistamiselle laajaa kannatusta Suomessa17.6.2024 08:50:05 EEST | Tiedote
Ei-kaupallinen sijaissynnytys ei ole Suomessa vieläkään laillista, vaikka sääntelyn tarve on todettu jo yli vuosikymmenen kestäneessä selvittelyssä. Sijaissynnytyksen salliminen saa kannatusta niin asiantuntijoilta, puolueilta kuin kansalaisiltakin. Edunvalvojat toivovat, että sateenkaarimiesten lapsitoiveet otettaisiin vihdoin vakavasti ja sijaissynnytys sallittaisiin.
Tervetuloa Kumppanuusvanhemmaksi-hankkeen loppuseminaariin 28.5.22.5.2024 06:24:00 EEST | Kutsu
Lämpimästi tervetuloa kuulemaan paljon puhututtavasta kumppanuusvanhemmuudesta nelivuotisen hankkeen päätösseminaariin ti 28.5. klo 9:30-12:30. Tilaisuuden teema on oikeudellinen vanhemmuus. Luvassa puheenvuoroja sekä asiantuntijoilta että ihmisiltä, joita teema koskettaa henkilökohtaisesti. Tilaisuudessa tai sovitusti myöhempänä ajankohtana on mahdollisuus mediahaastatteluun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
