Ansiopäivärahan saajien määrä kasvoi tammikuussa

Ansiopäivärahan saajien määrä on noussut hiljalleen lokakuun jälkeen. Kasvua lokakuusta on tammikuuhun mennessä kertynyt yhteensä 12 %.
Tammikuun ansiopäivärahakulut nousivat 242 miljoonaan euroon. Ansiopäivärahaa maksettiin 46 % enemmän kuin viime vuoden tammikuussa. Lokakuuhun nähden kulut ovat kasvaneet 15 %.
Alkuvuonna työttömyys on kuitenkin useimpina vuosina koholla. ”Kehityksen suunta on huolestuttava, mutta osittain kyse lienee kausivaihtelusta” kertoo Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön toiminnanjohtaja Aki Villman. ”Loppuvuoteen verraten kulujen ja saajien kasvu ei poikkea kovin merkittävästi edellisistä vuosista.”
Toisaalta saajien ja maksettujen etuuksien määrät ovat jo ennestään korkealla tasolla. ”Alkusyksystä lähtien näytti usean kuukauden ajan, että pahin on ohi. Saajien ja hakemusten määrät tippuivat tuolloin melko nopeasti. Nyt työmäärä jälleen kasvaa, vaikka onneksi olemme yhä kaukana kesän lukemista” Villman toteaa.
Työttömyyskassoihin saapui tammikuussa 33 000 uutta lomautus- tai työttömyysjaksoa koskevaa hakemusta. Tämä on 47 % enemmän, kuin viime vuoden tammikuussa. Kaikkiaan ansiopäivärahahakemuksia saapui tammikuussa 250 000 kappaletta. Hakemusmäärät nousivat 53 % viime vuoden tammikuusta.
1/2021 | 1/2020 | 10/2020 | Enimmillään v. 2020-2021 | |
Maksetut ansiopäivärahat | 242 milj. € | 166 milj. € | 137 milj. € | 296 milj. (heinäkuu) |
Ansiopäivärahan saajat | 186 000 hlö | 122 000 hlö | 166 000 hlö | 218 000 hlö (heinäkuu) |
Lomautetut | 59 000 hlö | 20 000 hlö | 49 000 hlö | 109 000 hlö (kesäkuu) |
Uusia lomautus- tai työttömyysjaksoja koskevat hakemukset | 33 000 kpl | 22 000 kpl | 18 000 kpl | 83 000 kpl (huhtikuu) |
Kaikki hakemukset | 250 000 kpl | 163 000 kpl | 194 000 kpl | 281 000 (kesäkuu) |
Lue lisää
Tilastosivu: Kulut ja saajat
Tilastosivu: Käsittelyajat ja hakemukset
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aki VillmanToiminnanjohtaja
Puh:0503567990aki.villman@tyj.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö TYJ on työttömyyskassojen yhteistoimintaelin. Kaikki Suomessa toimivat 14 työttömyyskassaa ovat jäseninä TYJ:ssä. Kassoissa on jäseninä noin kaksi miljoonaa palkansaajaa ja yrittäjää.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö
Näin viime vuoden lakimuutokset näkyvät työttömyyskassoissa7.5.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan toteutettiin viime vuonna useita lakimuutoksia. Lakimuutosten jälkeen työttömyysturvaa maksetaan entistä harvemmin osittaisen työskentelyn ajalta. Lisäksi päivärahan maksaminen estyy useammin osa-aikatyön, lomakorvauksen tai liian lyhyen työhistorian vuoksi.
Ansiopäivärahaa maksettiin viime vuonna 9 % edellisvuotta enemmän28.1.2025 07:30:00 EET | Tiedote
Työttömyyskassat maksoivat ansiopäivärahaa viime vuonna 2 miljardia euroa 283 000 henkilölle. Päivärahakulujen määrä kasvoi 9 % ja etuuden saajien määrä 8 % edellisvuodesta.
Ansiopäivärahan saajan kannattaa tilata muutosverokortti vuodenvaihteessa10.12.2024 07:00:00 EET | Tiedote
Vuodesta 2025 lähtien verokortti tulee voimaan tammikuun alussa. Ansiopäivärahan saajan kannattaa jatkossa toimittaa etuutta koskeva muutosverokortti omaan työttömyyskassaan heti vuodenvaihteessa.
Työttömyysturvan korotusosa palvelujen ajalle poistuu 1.1.20255.12.2024 09:21:16 EET | Tiedote
Korotusosan poistuminen vaikuttaa työllistymistä edistävien palvelujen ajalta maksettavaan etuuteen. Muutos koskee noin kymmenesosaa ansiopäivärahan saajista.
Ansiopäivärahan saajien määrä kasvoi lokakuussa22.11.2024 07:30:00 EET | Tiedote
Työttömyyskassat maksoivat ansiopäivärahaa lokakuussa 6 % viime vuoden lokakuuta enemmän. Ansiopäivärahakulut ovat kasvaneet erityisen paljon työttömyyskassoissa, joissa on paljon korkeakoulutettuja jäseniä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme