Uudenmaan kokoontumisrajoituksia kiristetään 22.2.-14.3. väliseksi ajaksi - yli kuuden hengen kokoontumiset on kielletty, pienempiäkin tulisi välttää
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin koordinoima koronatilanneryhmä kokoontui torstaina 18.2. käsittelemään epidemiatilannetta ja sen vaatimia rajoitustoimia. HUS-alueen koronavirustartuntojen ilmaantuvuus on selvästi korkeampi kuin minkään muun sairaanhoitopiirin alueella ja uusien tartuntojen viikoittainen määrä on noussut nopeasti. Myös herkästi tarttuvien virusmuunnosten osuus kaikista tartunnoista on kasvanut nopeasti HUSin alueella. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 18.2.2021 julkaiseman toimenpidesuosituksen mukaan alueella on välttämätöntä kiristää kokoontumisrajoitusta enintään kymmenestä henkilöstä enintään kuuteen henkilöön.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto teki 19.2.2021 päätöksen yleisten kokousten ja yleisötilaisuuksien rajoitusten kiristämisestä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella. Päätös on voimassa 22.2.-14.3.2021 ja korvaa aiemman päätöksen, jolla kiellettiin yli kymmenen hengen yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestäminen.
Päätöksen mukaan enintään kuuden hengen yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia on mahdollista järjestää, mutta tällöin on noudatettava ehdottoman tarkasti ja kaikilta osin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjetta turvaetäisyyksistä ja hygieniakäytännöistä (Ohje koronavirustartuntojen ehkäisemisestä yleisötilaisuuksien ja yleisten kokoontumisten yhteydessä sekä julkisten tilojen käytössä, avautuu uudessa välilehdessä). Näistäkin tilaisuuksista tulisi järjestää ainoastaan aivan välttämättömimmät kokoontumiset. Kokouksia suositellaan järjestettäväksi etäyhteydellä aina kun se on mahdollista.
- Päätöksemme mahdollistaa enintään kuuden hengen yleiset kokoukset ja yleisötilaisuudet tiukoin reunaehdoin, jotta välttämättömät kokoukset voidaan järjestää, toteaa Etelä-Suomen aluehallintoviraston aluehallintoylilääkäri Laura Nikunen. - Vahva ja painokas viestimme on: älkää järjestäkö pieniäkään kokoontumisia, jollei se ole aivan välttämätöntä.
Uudenmaan epidemiatilanne on erittäin huolestuttava - kaikkia ylimääräisiä lähikontakteja tulisi välttää
Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös koskee yleisötilaisuuksia, kuten markkinoita, konsertteja, teatterinäytöksiä ja urheiluotteluja, joissa on yleisöä. Aluehallintoviraston määräämät kokoontumisrajoitukset eivät ulotu yksityisiin tilaisuuksiin, kuten illanviettoihin tai perhejuhliin, eivätkä normaaliin, jatkuvaluonteiseen palvelutoimintaan. Myöskään viranomaisten kokoukset, kuten kunnanvaltuuston, -hallituksen ja lautakuntien kokoukset, eivät kuulu rajoitusten piiriin. Nämäkin suositellaan järjestettävän etäkokouksina.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri ja kunnat ovat antaneet eri toimijoille ja yksityishenkilöille suosituksia mm. aluehallintoviraston määräysten ulkopuolelle jäävien tilaisuuksien ja palvelutoiminnan järjestämisestä sekä maskien käytöstä, joita jokaisen on syytä noudattaa omalta osaltaan.
On erittäin tärkeää, että jokainen meistä noudattaa erityistä varovaisuutta ja huomioi viranomaisten antamat määräykset, suositukset ja ohjeet, jotta epidemiatilanne saadaan hallintaan. Kaikki lähikontaktit toisiin ihmisiin, jotka eivät ole välttämättömiä, on syytä jättää tässä tilanteessa pois.
Lisää tietoa:
- Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös 19.2.2021 aluehallintoviraston verkkosivujen yleistiedoksiannoissa
- Mitä yleisötilaisuuksia, kokoontumisia ja toimintaa aluehallintovirastojen antamat määräykset koskevat?
- Kaikki avi.fi-sivuston kysymykset koronasta ja yleisötilaisuuksien järjestämisestä
- Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin verkkosivu alueellisesti voimassa olevista rajoituksista ja suosituksista, avautuu uudessa välilehdessä
- Aluehallintoviraston koronaneuvonta tapahtumanjärjestäjille (ma-pe klo 8-11.30 ja 12.30-16): 0295 016 666, koronainfo@avi.fi
Medialle:
- Laura Nikunen, aluehallintoylilääkäri, p. 0295 016 564
etunimi.sukunimi@avi.fi
Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Inlämning av inspektionsberättelser till regionförvaltningsverket med e-blankett28.9.2023 13:51:10 EEST | Uutinen
Välfärdsområdena ansvarar för tillsynen av social- och hälsovårdstjänsterna. Inspektionsberättelserna om tillsynen ska lämnas in till regionförvaltningsverket för kännedom. Inspektionsberättelserna kan skickas med en e-blankett som hittas på regionförvaltningsverkets webbplats.
Tarkastuskertomuksen voi lähettää aluehallintovirastoon sähköisellä lomakkeella28.9.2023 13:51:10 EEST | Uutinen
Hyvinvointialueiden vastuulle kuuluu sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen valvonta. Valvonnasta laaditut tarkastuskertomukset pitää lähettää aluehallintovirastolle tiedoksi. Tarkastuskertomukset voi toimittaa sähköisellä lomakkeella, joka löytyy aluehallintoviraston verkkosivuilta.
Metallilevypino putosi työntekijän jalan päälle – varatoimitusjohtajalle ja valmistuspäällikölle tuomiot työturvallisuusrikoksesta ja yhtiölle yhteisösakko27.9.2023 15:27:49 EEST | Tiedote
Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi Pirkanmaalla toimivan yrityksen varatoimitusjohtajalle ja valmistuspäällikölle 10 päiväsakkoa työturvallisuusrikoksesta. Lisäksi yhtiö tuomittiin maksamaan 10 000 euron yhteisösakko. Käräjäoikeus antoi tuomionsa 26.9.2023.
Lapin aluehallintoviraston eläinlääkärit tarkastivat hevoskuljetusautoja Tornion raveissa26.9.2023 07:30:00 EEST | Tiedote
Lapin aluehallintoviraston läänineläinlääkärit ja Meri-Lapin valvontaeläinlääkäri tarkastivat yhdessä Lapin poliisin kanssa hevoskuljetusajoneuvoja Tornion Laivakankaan raveissa sunnuntaina 24.9.2023.
Kalat on lopetettava heti myös kalastustapahtumissa22.9.2023 15:32:11 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto muistuttaa, että eläinsuojelulaki edellyttää jokaista lopettamaan saaliskalat mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti pyynnin jälkeen, vaikka sitä ei kilpailusäännöissä erikseen mainittaisi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme