Keskimaa ottaa harppauksen ruoan verkkokaupassa – S-kaupat-palvelu käyttöön yli kymmenessä Keskimaan toimipaikassa
23.2.2021 10:56:00 EET | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote

Uuden S-kaupat.fi ruoan verkkokauppapalvelun käyttöönotto aloitettiin Keskimaan alueella S-market Jämsän myymälästä joulukuussa 2020. Palvelua on laajennettu tähän mennessä jo kahdeksaan Keskimaan S-marketiin. Verkkokauppaostoksia voi nyt tehdä S-market Jämsän lisäksi Äänekosken, Saarijärven, Laukaan, Viitasaaren, Keuruun ja Muuramen S-marketeista. Tällä viikolla avataan palvelu myös S-market Vaajalaan Vaajakoskelle.
− Ruoan verkkokaupan kysyntä räjähti viime keväänä koronapandemian ensimmäisen aallon aikana. Korona vauhditti mukaan lähtöämme näin laajalla rintamalla ja nopealla tahdilla ruoan verkkokauppaan. Huhtikuun puolella meillä on uusi S-kaupat-verkkokauppapalvelu toiminnassa jo 10 S-marketissa, kaikissa Prismoissamme sekä Mestarin Herkussa, kertoo Osuuskauppa Keskimaan market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja Vesa Kyllönen.
Keskimaalla on ollut aikaisemmin S-ryhmän Foodie.fi-verkkokauppapalvelu käytössä Prisma Seppälässä ja Mestarin Herkussa. Muissa Keskimaan marketeissa ei ole aikaisemmin ollut ruoan verkkokauppaa, vaan ainoastaan viime keväänä asiakkaiden tarpeisiin rakennettu ruoan tilaus- ja toimituspalvelu Keskimaan Kauppa-apu.
Uusi S-kaupat-palvelu laajenee asteittain ja vielä hetken aikaa asiakkaiden käytössä Prisma Seppälässä ja Mestarin Herkussa jatkaa Foodie.fi-palvelu. Uutta palvelua pilotoidaan vanhan palvelun rinnalla antaen näin asiakkaille valinnanvaraa ja aikaa siirtyä tekemään verkkokauppaostoksensa uudesta palvelusta. Nyt pilotoitava S-kaupat.fi on beta-versio, jota kehitetään talven ja kevään aikana jatkuvasti. Palvelua kehitetään ketterästi yhdessä asiakkaiden kanssa lisäten siihen toiminnallisuuksia nopeasti palautteen pohjalta. S-kaupat-palvelu on tavoitteena ottaa käyttöön koko Suomessa tämän vuoden aikana.
− Olemme Keskimaalla ensimmäisten osuuskauppojen joukossa ottamassa näin laajalla rintamalla käyttöön uuden S-kaupat.fi-verkkokaupan. Tarvitsemme helppokäyttöisen ja tarpeiden mukaan kehittyvän palvelun vastataksemme ruoan verkkokaupan kiristyneeseen kilpailutilanteeseen. Odotamme innolla, että pääsemme kokemuksien ja asiakaspalautteiden myötä jalostamaan palvelua ja tuomaan siihen lisää asiakkaille mieluisia ominaisuuksia, toteaa Osuuskauppa Keskimaan verkkokauppapäällikkö Marko Hoffrén.
Ruoan verkkokaupassa ruokaostokset voi tehdä verkossa ja noutaa valittuna ajankohtana noutopisteeltä sekä osasta toimipaikoista tuotteet voi tilata kotiinkuljetuksena suoraan kotiovelle asti. Asiakkaiden suuntaan uusi verkkokauppapalvelu näkyy konkreettisimmin uusina noutopisteinä marketeissa.
− Asiakkaat pystyvät noutamaan tilatut tuotteet kätevistä noutolokerikoista. Noutolokerikoissa tuotteet säilytetään kylmiössä, jossa on oma lokerikko pakasteille. Uskomme, että tästä palvelusta tulee asiakkaiden ehdoton suosikki, Hoffrén ennustaa.
S-kaupat-verkkopalveluun pääsee tutustumaan osoitteessa: s-kaupat.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Osuuskauppa Keskimaa, Vesa Kyllönen, market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja, 010 767 3021, vesa.kyllonen@sok.fi
Osuuskauppa Keskimaa, Hoffrén Marko, verkkokaupan kehityspäällikkö, 010 767 4180, marko.hoffren@sok.fi
Kuvat




Linkit
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 624 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 134 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme lähes 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
Rosso Jyväskylä avataan tiistaina 19.5. – keittiön lattiaremontti valmistui ennakoitua nopeammin18.5.2026 09:55:00 EEST | Tiedote
Rosso Jyväskylä avataan tiistaina 19.5. normaalein aukioloajoin. Ravintola on ollut suljettuna kaksi viikkoa keittiön lattiaremontin vuoksi, mutta työ valmistui ennakoitua nopeammin.
Keskimaa lahjoittaa 15 000 euroa MIELI Kriisikeskus Mobilelle nuorten mielenterveyden tueksi13.5.2026 09:03:08 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa kohdentaa 15 000 euron suuruisen Ilo auttaa 2026 -lahjoituksen MIELI Jyväskylän seudun mielenterveys ry:n ylläpitämän MIELI Kriisikeskus Mobilen nuorille suunnattuun asiakastyöhön. Lahjoituksen avulla vahvistetaan nuorten matalan kynnyksen keskusteluapua eri puolilla Keski-Suomea vuoden 2026 aikana.
Uusi S-market Pihtiputaalle – Osuuskauppa Keskimaa investoi uuteen myymälään29.4.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa rakentaa Pihtiputaalle uuden S-marketin nykyisen myymälän viereen. Rakennustyöt alkavat toukokuussa 2026, ja myymälä avataan keväällä 2027. Uusi kiinteistö korvaa elinkaarensa päähän tulleen nykyisen myymälän ja parantaa alueen päivittäistavarakaupan palveluja.
Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä on valittu SOK:n hallituksen varapuheenjohtajaksi28.4.2026 15:45:00 EEST | Tiedote
Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan hallintoneuvosto on valinnut SOK:n hallituksen varapuheenjohtajaksi Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määtän. Antti Määttä on toiminut SOK:n hallituksen jäsenenä vuodesta 2022 lähtien.
Rosso Jyväskylä palvelee vappuna – suljettuna 4.5. alkaen lattiaremontin vuoksi28.4.2026 11:35:00 EEST | Tiedote
Rosso Jyväskylä palvelee normaalisti vappuna. Ravintola suljetaan lattiaremontin vuoksi maanantaista 4.5. alkaen, ja tavoitteena on avata ovet jälleen toukokuun loppupuolella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
