Olof Palmen murhaan ratkaisun tarjonnut kirja on ilmestynyt suomeksi

Otava julkaisee nyt suomeksi kirjan uuden ja täydennetyn version Epätodennäköinen murhaaja – Skandiamiehen tarina, Palmen murha ja tärvelty poliisitutkinta. Se ilmestyy samaan aikaan myös Ruotsissa. Kirjan uudessa laitoksessa lukija saa seurata poliiseja, jotka jahtaavat todisteita ”Skandia-miestä” vastaan. Lisäksi Thomas Pettersson esittää uusia tosiasioita murhasta ja palapelin paloja, jotka antavat tarkemman kuvan ihmisestä ja arvoituksesta nimeltä Stig Engström.
Pettersson kuvaa, kuinka Engström oli paikalla, kun Palme ammuttiin, ja hän sopi todistajien kuvaukseen murhaajasta. Lisäksi Engström liikkui Palmeen vihamielisesti suhtautuvissa piireissä, joissa pääsi käsiksi oikeanlaisiin aseisiin. Häntä ei kuitenkaan koskaan tutkittu tekijänä.
Johtamalla harhaan epäpäteviä poliiseja ja hyväuskoisia journalisteja Engström onnistui välttämään oikeutta yli 30 vuoden ajan, vaikka murhan ratkaisu oli koko ajan kirkkaassa päivänvalossa.
10. kesäkuuta 2020 myös Ruotsin valtion pääsyyttäjä Krister Petersson ilmoitti, että Stig ”Skandia-mies” Engströmiä oli syytä epäillä Olof Palmen murhasta.
Epätodennäköinen murhaaja on palkittu Kultalapiolla, Ruotsin arvokkaimmalla tutkivan journalismin palkinnolla.
Arvioita kirjasta:
”Suurin piirtein kuin Thomas Petterssonin kirjaa olisi luettu ääneen.”– Lars Olof Lampers, SVT:n Veckans Brott, arvioi pääsyyttäjä Krister Peterssonin etänä lähetettyä Palme-tutkinnan lehdistötapaamista.
”Thomas Petterssonin reportaasi Filterissä oli itse asiassa ensimmäinen kerta, kun me avasimme silmämme tälle asialle ja harkitsimme uudelleen asennettamme.” – Mårten Palme, murhan todistaja ja Olof Palmen poika, kertoo SVT:ssä kesäkuussa 2020, kuinka perhe on hyväksynyt Stig Engströmin tekijäksi.
”Sille, joka luulee tätä liioitteluksi, suosittelen luettavaksi Thomas Petterssonin ilmiömäistä kirjaa Epätodennäköinen murhaaja, joka kaikesta päätellen on ollut perustana, itse asiassa opastajana, Palme-tutkinnan loppuspurtille.” – Thomas Engström, Aftonbladet
Kirjan kirjoittaja:
Thomas Pettersson on journalisti, joka kiinnostui Palmen murhasta sattumalta meilailtuaan kriminologian professorin Leif G. W. Perssonin kanssa. GW kertoi Palmen nuoruusvuosista ja mainitsi, että Palmea oli suunniteltu CIA:n agentiksi. Petterssonin oma tutkimus johti Dagens Nyheterin artikkeliin, joka antoi osin uuden kuvan nuoresta Palmesta. Seuraavaksi haasteeksi tuli yrittää selvittää, mitä murhan takana oli – ja kuka oli pidellyt asetta.
Kahdentoista vuoden tutkimusten ja haastattelujen jälkeen palapelin palaset alkoivat loksahdella paikoilleen. Kaikki tosiasiat osoittivat kohti Stig Engströmiä: miestä, joka väitti, että rikospaikalla hänet oli sekoitettu murhaajaan. Pettersson kertoi löydöksistään Palme-ryhmälle ja kirjoitti kirjan Epätodennäköinen murhaaja.
Kesäkuussa 2020 pääsyyttäjä Krister Petersson ilmoitti, että Stig Engströmiä oli syytä epäillä Olof Palmen murhasta.
Kirja ilmestyy myös e-kirjana ja Jarkko Pajusen lukemana äänikirjana.
Pdf-vedokset ja Thomas Petterssonin haastattelupyynnöt: adele.couavoux@otava.fi
Painetut ja sähköiset arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxViestintäpäällikkö
Tietokirjat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Lulan uusi lapio on suloinen kuvakirja siitä, kuinka pienet asiat voivat olla lapselle maailman suurimpia7.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Minna Vaarman ja Eveliina Netin herkkä ja tunnelmallinen teos kuvaa lapsen näkökulmasta myös ystävyyssuhteiden syntymistä leikin ja jakamisen kautta.
Dramaturgi Elli Salon esikoisromaani Keräilijät tutkii historian haamuja ja nykyhetken jännitteitä6.5.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Elli Salon häikäisevän omaääninen esikoisromaani Keräilijät kertoo kolmen naisen tarinan Kainuun perukoilla. Villieläinkuvaaja Ani, kirjastohoitaja Ljudmila ja arkeologi Heini kohtaavat elämänsä kriisit ja yhteiskunnalliset murrokset pohjoisen luonnon keskellä. Tragikoominen ja koskettava teos tutkii perinnön, selviytymisen ja elämän merkityksellisyyden teemoja.
Derya Dincerin ja Patricia Strömin uutuuskirja on bestisten yhteinen aarre6.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Supersuosittujen vaikuttajien täyttökirja Bestisten bucket list sisältää 52 kivaa ideaa yhdessä kaverin kanssa tehtäväksi.
Kaisu Tuokko koukutti lukijat jo ensimmäisellä romaanillaan – nyt ilmestyy Eevi Manner -sarjan kolmas osa, Valhe5.5.2025 10:45:00 EEST | Tiedote
Kaisu Tuokon odotettu romaani Valhe jatkaa suosittua Eevi Manner -sarjaa, jota on myyty Suomessa jo yli 45 000 kappaletta. Sarjan tapahtumat sijoittuvat Tuokon lapsuuden ja nuoruuden kotipaikkakunnalle Kristiinankaupunkiin, joka on myös kasvanut yhdeksi sarjan keskeisistä henkilöhahmoista.
Otavalta ja Likeltä alkukesään piinaavaa jännitystä5.5.2025 10:32:57 EEST | Tiedote
Liken ja Otavan alkukesä on jännitystä täynnä. Toukokuussa ilmestyy koukuttavia uutuuksia kansainvälisiltä menestyskirjailijoilta Katrine Engbergiltä, Mattias Edvardssonilta ja Sarah Pearselta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme