Abacus Diagnostica Oy

Abacus Diagnostican uudella pika-PCR-testillä tieto koronan muuntoviruksista alle kahdessa tunnissa

Jaa
Abacus Diagnostica on turkulainen infektiotautien nopeaan diagnostiikkaan keskittyvä yritys, joka viime vuoden puolella toi markkinoille sekä yksittäisen COVID-19-testin, että hengitystieinfektioita aiheuttavien virusten yhdistelmätestin erottamaan A- ja B-influenssavirukset, koronaviruksen ja RS-viruksen. Tänä keväänä lisääntyneiden koronatartuntojen syynä pidetään eritysesti muuntuneita koronaviruksia, joiden on todettu tarttuvan ihmisestä toiseen alkuperäistä virustyyppiä helpommin ja nopeammin. Abacus on kehittänyt tutkimuskäyttöön tarkoitetun pika-PCR-testin, jolla voidaan nopeasti tunnistaa ns. brittivariantille ja Etelä-Afrikan muuntovirukselle ominaisia geenimuunnoksia.

- Meidän ajatuksemme on, että paikallisten epidemioiden hallintaan auttaa parhaiten muuntovirusten nopea tunnistaminen. Näin tartuntoja rajoittavat paikalliset toimenpiteet voidaan tehdä mahdollisimman nopeasti. Tällä hetkellä muuntoviruksen tunnistaminen sekvensoimalla kestää jopa kaksi viikkoa. Variantti-PCR-testejä tehdään vain muutamassa yliopistosairaalassa, mutta keskus- ja aluesairaaloissa tietoa kaivataan selvästi nykyistä nopeammin, toteaa yrityksen toimitusjohtaja Erno Sundberg.

Tällä hetkellä koronavirukselle altistuneet henkilöt ohjataan koronatestiin, vaikka henkilöllä ei olisi minkäänlaisia oireita, sillä koronaviruksen tiedetään tarttuvan jo useita päiviä ennen oireiden alkua. Muuntovirusten kohdalla leviämisriski on erityisen suuri niiden korkeasta tartuttavuudesta johtuen. Abacuksen GenomEra-järjestelmän testit perustuvat PCR-tekniikkaan, jonka on todettu olevan ainoa riittävän herkkä testimenetelmä oireettomien taudinkantajien tunnistamiseen. Abacuksen pika-PCR-testaus yhdistää pikatestin helppouden PCR:n luotettavuuteen sekä mahdollistaa hajautetun testauksen.

- Laitteistojamme on käytössä ympäri Suomen. Yli puolet keskussairaaloista, jokunen aluesairaala ja osa yliopistosairaaloista käyttää jo Abacuksen järjestelmää etenkin kiireellisiin näytteisiin kuten sairaalahenkilökunnan testaamiseen. Nyt voimme tarjota näille sairaalalaboratorioille mahdollisuuden tunnistaa alueellisten koronatartuntojen virustyyppi alle kahdessa tunnissa, kertoo Sundberg.

Ennen kuin rokotuskattavuus koronarokotteiden osalta saavuttaa riittävän tason, terveydenhuollon keinot hillitä alueellisia epidemioita ovat laaja testaus, nopea reagointi ja tehokas kontaktien rajoittaminen etenkin muuntovirusten aiheuttamissa tartunnoissa. Toimitusjohtaja Sundbergin mukaan Abacuksen uusi muuntovirustesti on ensimmäinen koronaviruksen muuntovirukset erotteleva pika-PCR-testi, joten kysyntää testille varmasti on.

 - Osaavan tiimimme ja moninkertaistetun tuotantokapasiteettimme myötä pystymme reagoimaan laboratorioiden tarpeisiin nopeasti niin järjestelmä- kuin testitoimitusten osalta, Sundberg vakuuttaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Abacus Diagnostica Oy
Tykistokatu 4D
20520 Turku

https://www.abacusdiagnostica.com/

Abacus Diagnostica Oy on Turun yliopistosta alkunsa saanut vuonna 2004 perustettu infektiotautien DNA- ja RNA-testeihin erikoistunut turkulainen diagnostiikka-alan kasvuyritys. Abacus on kaupallistanut yliopistolähtöisiin innovaatioihin pohjautuvan automatisoidun GenomEra® CDX -järjestelmän, joka tarjoaa nopean, luotettavan, helppokäyttöisen ja kustannustehokkaan tavan infektiotautien osoittamiseen. GenomEra-järjestelmä mahdollistaa molekyylidiagnostiikan käyttämisen missä tahansa terveydenhuollon yksikössä, sillä GenomEran käyttäminen ei vaadi erityistaitoja tai osaamista.

PCR, Polymeraasiketjureaktio (PCR, engl. Polymerase Chain Reaction) on yleisimmin käytössä oleva geenimonistusteknologia. PCR:n keksijät palkittiin kemian Nobelilla vuonna 1993.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye