Helsingin maanalainen yleiskaava 2021 -ehdotus nähtävillä 26. maaliskuuta saakka
15.3.2021 08:23:09 EET | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Maanalaisella yleiskaavalla varataan tilat kaupungin toimivuuden kannalta tärkeimmille maanalaisille tiloille ja tunneleille. Kaava sisältää esimerkiksi vesi- ja energiahuollon sekä liikenteen tilavarauksia. Lisäksi ehdotuksessa on tarkasteltu erikseen maanalaista kävely-ympäristöä ja maalämpöä.
Maanalainen yleiskaava sisältää vain merkittävimmät maanalaiset tilavaraukset. Helsingissä on nykyisin yli 400 kallioon rakennettua maanalaista tilaa aina liikuntakeskuksista kunnallistekniikan tunneleihin saakka.
Keskustan palveluille lisää tilaa maan alta
Maanalaisessa yleiskaavassa on osoitettu maanalaisten julkisten ja kaupallisten palveluiden kehitettävät alueet. Ne sijoittuvat Helsingin keskustaan pääosin nykyisten ja tulevien raideliikenteen asemien ympäristöön.
Maanalaisen yleiskaavan tavoitteena on myös tukea laadukkaan ja viihtyisän kävely-ympäristön toteuttamista ja sitä kautta keskustan elinvoimaisuutta. Maanalaiset kävely-ympäristöt liittyvät tiiviisti kaupallisten palveluiden tarjontaan ja täydentävät maanpäällistä kävelyverkkoa.
Maanalaista yleiskaavaa laadittaessa on selvitetty myös maalämmön toteutusedellytyksiä ja vaikutuksia. Lisäksi kaavassa linjataan periaatteita, joiden mukaisesti maalämpökaivoja voidaan jatkossa suunnitella Helsingin alueelle. Tavoitteena on edistää maalämmön hyödyntämistä osana Helsingin hiilineutraaliusohjelmaa.
Ehdotus on nähtävillä osoitteessa hel.fi/kaavakuulutukset. Ehdotukseen ja siihen liittyvään suunnitteluaineistoon voi tutustua myös Helsingin karttapalvelussa.
Tarkistettu kaavaehdotus on tarkoitus viedä kaupunginhallituksen käsiteltäväksi kevään 2021 aikana. Lopullisen hyväksymispäätöksen kaavasta tekee kaupunginvaltuusto.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eija Kivilaakso
johtava erityisasiantuntija
Kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki
p. 09 310 37247
eija.kivilaakso@hel.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Haltialan kotieläintilasta on tehty kaupat konseptikilpailun voittajan kanssa2.4.2026 10:22:38 EEST | Tiedote
Uusi omistaja on Lännentilaa Lumijoella pyörittävä perheyritys. Kaupunki myi yritykselle tilan 31 rakennusta/rakennelmaa sekä eläimet. Tilan lampolassa voi vierailla keväällä.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 31.3.202631.3.2026 17:27:23 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 31.3.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Ett nytt fotbollsstadion för 8 000 åskådare planeras i Åggelby27.3.2026 08:55:08 EET | Pressmeddelande
Staden planerar att bygga ett nytt fotbollsstadion i Åggelby idrottspark. Samtidigt ska övriga motions- och idrottsförhållanden i området förbättras. Intill idrottsparken, nära snabbspårvägen, ska nya bostäder för 500 invånare byggas.
Oulunkylään suunnitteilla jopa 8 000 katsojan jalkapallostadion27.3.2026 08:55:08 EET | Tiedote
Oulunkylän liikuntapuistoon suunnitellaan jalkapallostadionin rakentamista. Samalla kehitetään alueen muita liikunta- ja urheiluolosuhteita. Liikuntapuiston viereen pikaraitiotien läheisyyteen tulisi uusia asuntoja 500 asukkaalle.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 26.3.202626.3.2026 18:15:18 EET | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 26.3.2026 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 9.4.2026
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme