
Tutkimus: Parhaassa työiässä olevat kokevat taloudellisen tilanteensa tukalaksi

Lowellin helmikuussa toteutettu maksukykybarometri paljastaa parhaassa työiässä olevien suomalaisten kokevan taloudellisen ahdingon vahvana. 35–54-vuotiaiden suomalaisten tukala taloudellinen tilanne nousee esiin useassa barometrin kysymyksessä.
Joka neljäs 35–54-vuotias suomalainen (24 %) kertoi henkilökohtaisen taloudellisen turvansa olevan heikko (koko väestö 20 %). Lähes joka toinen 35–54-vuotias nainen (44 %) sanoi taloudellisen tilanteensa vaikuttavan negatiivisesti terveyteen ja elämänlaatuun (koko väestö 34 %, kaikki 35–54-vuotiaat 41 %). Samassa ikäryhmässä kolme kymmenestä (28 %) kertoi koronakriisin vaikutuksen taloudelliseen tilanteeseensa olevan negatiivinen (koko väestö 23 %).
”Tutkimuksen mukaan koronatilanteen aiheuttama paine kohdistuu voimakkaasti aktiivisessa elämänvaiheessa oleviin suomalaisiin. Tieto on yllättävä”, sanoo Lowell Suomen toimitusjohtaja Juho Ylinen.
Miltei kuusi kymmenestä 35–54-vuotiaasta miehestä (58 %) kertoi tutkimuksessa vaikeudesta saada rahat riittämään juokseviin kuluihin (koko väestö 50 %). Saman ikäryhmän naisista 38 prosenttia sanoi, että heidän olisi mahdotonta suoriutua 500 euron ylimääräisestä maksusta kuukauden sisään (koko väestö 27 %). Lähes joka neljäs ikäryhmän miehistä (23 %) kertoi siirtäneensä suurempia hankintoja (koko väestö 17 %).
Nuorilla vahva usko tulevaisuuteen, vaikka huolia riittää
Ikäryhmässä 18–34 vuotta moni on vielä opiskelija. Nuoret ovat barometrin mukaan korostuneen usein huolissaan taloustilanteestaan (ikäryhmän naiset 43 %, koko väestö 31 %).
Jopa seitsemän kymmenestä nuoresta miehestä (69 %) murehti kotitaloutensa rahatilannetta (koko väestöstä 54 %). 39 prosenttia koko ikäryhmästä kertoi taloudellisen tilanteensa vaikuttavan negatiivisesti terveyteen ja elämänlaatuun (koko väestö 34 %).
”Nuorten tilanne on huolestuttava, mutta myönteistäkin on näkyvissä”, Ylinen sanoo. ”Tulevaisuudenusko on vahvinta juuri tässä ikäryhmässä. Peräti 35 prosenttia 18–34-vuotiaista uskoo henkilökohtaisen taloutensa kehittyvän positiivisesti seuraavan vuoden aikana. Koko väestön keskuudessa samaa kertoo vain joka viides.”
Lowellin maksukykybarometrin mukaan varttuneet suhtautuvat talouden suureen kuvaan epäilevämmin. Peräti yhdeksän kymmenestä (91 %) ikäryhmässä 65+ sanoi olevansa todella tai hieman huolissaan Suomen taloudesta (koko väestö 87 %). Maailmantalouden tilasta oli todella huolissaan samassa ikäryhmässä joka kolmas (32 %), kun kaikista suomalaisista samaa kertoi vajaa neljännes (24 %).
Kyselyn toteutus
Lowellin maksukykybarometri (Payment Indicator) mittaa pohjoismaisten kotitalouksien maksukykyä, taloudellista turvallisuuden tunnetta ja kulutuskäyttäytymistä. Lowellin yhteispohjoismainen maksukykytutkimus toteutettiin Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa helmikuussa 2021.
Kyselyyn vastasi kunkin maan internetpaneelissa satunnaisotannalla yli 1 500 vähintään 18-vuotiasta maan asukasta (Suomessa 1536, Ruotsissa 1525, Tanskassa 1650 ja Norjassa 1564). Tutkimuksen tulokset on painotettu vastaamaan maiden väestön sukupuoli- ja ikärakennetta. Kyselyn toteutti tutkimusyhtiö Demoskop.
Tämän tiedotteen oheistiedostona oleva esitys avaa lisäksi mm. aikaperspektiiviä koko väestön taloustuntemusten kehitykseen vuosina 2019–2021. Vertailu perustuu marraskuussa 2019, toukokuussa 2020 ja helmikuussa 2021 tehtyihin maksukykybarometreihin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eveliina NeraCommunications ManagerLowell
Puh:+358440203622eveliina.nera@lowell.comKuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Lowell on yksi Euroopan ja Suomen suurimmista luotonhallinnan palveluyhtiöistä, jonka tavoitteena on tehdä luottojen hallinnasta helpompaa kaikille. Yhtiö toimii Iso-Britanniassa, Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä sekä Pohjoismaissa. Suomessa Lowell on tarjonnut luotonhallinnan palveluja jo yli 50 vuotta. Lowellin toiminnassa yhdistyvät data-analytiikan osaaminen, kestävä riskienhallinta sekä vastuullinen kuluttajien palveleminen. www.lowell.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lowell Suomi Oy
Lowell ottaa käyttöön lisäjoustoja kuluttajien sähkölaskuihin13.12.2022 08:15:00 EET | Tiedote
Lowell mahdollistaa lisäjoustot sähkösaatavien perinnässä. Toimenpiteiden tarkoitus on helpottaa energiakriisin ja inflaation vuoksi haastavaan taloudelliseen tilanteeseen joutuneita.
Lowell: Sote-palveluiden asiakasmaksuja ei tulisi periä maksukyvyttömiltä22.11.2022 08:10:00 EET | Tiedote
Luotonhallintayhtiö Lowell ehdottaa, että maksukyvyttömät henkilöt tulisi vapauttaa julkisista terveydenhuollon maksuista sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain perusteella. Toimenpiteellä voitaisiin hidastaa ylivelkaantumista ja parantaa maksuvaikeuksissa olevien ihmisten tilannetta.
Analyysi: Yritysten talous elpymässä, kuluttajien velkaantuminen syvenee18.11.2021 08:05:00 EET | Tiedote
Suomalaisyritysten velkamäärän kehitys on vihdoin taittumassa ja talous osoittaa selviä tervehtymisen merkkejä. Kuluttajista etenkin nuorilla ja yli 70-vuotiailla on entistä enemmän haasteita maksaa laskunsa ajallaan. Kehitys on nähtävillä selvästi Suomen suurimpiin luotonhallintayrityksiin kuuluvan Lowellin tietokannan perusteella tehdystä Lowell Analyysista.
Pohjoismainen tutkimus: Sosiaalinen media lietsoo naisia ja nuoria kuluttamaan28.10.2021 08:05:00 EEST | Tiedote
Joka neljäs suomalainen kokee somen seurauksena painetta shoppailuun. Tuoreen pohjoismaisen tutkimuksen mukaan erityisesti naiset ja nuoret kokevat somen aiheuttamat ostopaineet voimakkaana.
Pohjoismainen vertailu: Suomalaiset kaikkein valmiimpia korjaamaan talousahdinkoaan20.10.2021 07:00:00 EEST | Tiedote
Koronan aiheuttama kuluttajien talousahdinko on taittumassa. Pohjoismaalaisista suomalaisilla on vahvin halu toimia oman taloutensa turvaamiseksi. Asia käy ilmi Lowellin tuoreesta maksukykybarometrista.