Koko loppuvuoden kustannusohjelma nyt julki – maailman ympäri purjehtineen Ari Huuselan elämäkerta ja Jari Tervon uutuus siivittävät kaikkien aikojen kirjasyksyyn

Ari Huusela ja kymmenen muuta – tietokirjoissa poikkeuksellinen kattaus tunnettujen suomalaisten elämäkertoja
Kotimaisiin elämäkertoihin lukeutuvat Samuli Edelmannin, Hannele Laurin, Linda Lampeniuksen, Dannyn, Elina Gustafssonin, Ari Huuselan, Timo Soinin, Jussi Halla-Ahon, Jyri Häkämiehen, Olli-Pekka Kallasvuon ja Björn Wahlroosin elämää käsittelevät kirjat. Kulttuurin- ja romantiikannälkäisille julkaistaan Aino ja Alvar Aallon henkilökohtaiseen kirjeenvaihtoon pohjautuva rakkaustarina Rakastan sinussa ihmistä.
Hyvinvointikirjoissa pureudutaan muun muassa neuvottelutaitoihin, rakkauteen ja häpeään sekä päästään irti pakkopositiivisuudesta. Ruokakirjojen ystävät ilahtuvat, kun Anni Hautalan huippusuosittu ruokakirjasarja saa kolmannen osansa. Hanna Gullichsenin ja Elina Ylitervon Kylmä nakki on puolestaan lapsellisten ihmisten mutkaton arjen pelastaja.
Kaunokirjallisuuden syksy on jälleen täynnä upeita huippunimiä
Jari Tervo sukeltaa Mikael Agricolan maailmaan teoksella Pääskyt talvehtivat järvenpohjassa. Laura Malmivaaran omakohtaisessa esikoisromaanissa Vaiti hiljaisuus saa uuden merkityksen, kun päähenkilö joutuu keskelle kohua, jossa ystävätkin vaativat valitsemaan, millä puolella olla. Raija Orasen Kaikki tämä valo on kuvaus sopraano Anita Välkin satumaisesta mutta traagisesta tarinasta, Katja Kallion Tämä läpinäkyvä sydän kertoo sopeutumattoman naisen ja neuvostovangin kielletystä rakkaudesta jatkosodan ajan Hangossa.
Esikoisromaanin julkaisevat myös Jenni Pääskysaari, Sanna Wikström ja Silja Liukkonen. Unohtumattomia lukuelämyksiä on lisäksi luvassa mm. Juha Itkosen, Jukka Viikilän, Anna-Leena Härkösen, Heidi Köngäksen, Sirpa Kähkösen, Johanna Sinisalon, Kaj Korkea-ahon ja Elina Backmanin romaaneissa.
Lasten ja nuorten kirjojen syksyä tähdittävät niin vanhat konkarit kuin yllättävät, uuden aluevaltauksen tekevät artistit
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolella syksyn odotetuin uutuus on rakastetun Mauri Kunnaksen Kuka kaappasi auringon?, joka palaa Koirien Kalevalan myyttisiin maisemiin päivänpolttavalla aiheella. Paula Nivukosken Lysti ystävä - Onnellisia sanamatkoja tarjoaa suloisia kertomuksia Muumilaaksosta, mereltä ja Yksinäisiltä vuorilta. Kirjassa on käytetty Tove Janssonin alkuperäiskuvituksia. Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatu ja Patu kesäleirillä vie lukijan vauhdikkaassa seurassa maailman kivoimmalle kesäleirille. Perheen pienimpiä hemmotellaan myös Isoäitien iltasadut -teoksella, jossa tunnetut isoäidit kertovat lempisatujaan. Kirjassa on mukana muun muassa presidentti Tarja Halonen.
Syksyn kiinnostavin, uusi aluevaltaus lienee suomiräpin kummisedän Elastisen, tuottaja Jaakko Mannisen sekä graafikko ja rap-artisti Timo Pieni Huijauksen ennennäkemätön kuvakirja Bex ja luovuuden lähde, joka on suunnattu niin pienille kuin vähän isommillekin riiminrustaajille.
Amerikkalaisen B. B. Alstonin upea, nuorille suunnattu fantasiakirjasarja alkaa teoksella Amari ja yön veljet. Sarjan oikeudet myyty yli 25 maahan ja sen elokuvaoikeudet on ostanut Universal Pictures. Lisäksi suosikkitubettajat Nelli Orell, Elisa Malik ja Mmiisas ilahduttavat fanejaan Luovalla kirjalla, bujoiluun sopivalla Mun vuodella ja ihanalla Inspiskalenterilla.
Kurkkaa kaikki kirjauutuudet katalogista >>
Lisätiedot:
PDF-vedokset, haastattelupyynnöt ja lisätiedot:
Kaunokirjat: Jenni.heiti@otava.fi
Tietokirjat: adele.couavoux@otava.fi
Lasten- ja nuorten kirjat: hanna.ristimaki@otava.fi
Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxViestintäpäällikkö
Tietokirjat
Hanna Ristimäkiviestintäpäällikkö
lasten- ja nuortenkirjat
Jenni HeitiViestintäpäällikkö
Kaunokirjallisuus
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Kun yö pimenee, jännitys tihenee – syksyn uutuusdekkarit sykähdyttävät12.9.2025 12:20:41 EEST | Tiedote
Syksy tuo tullessaan jännityksen ystäville runsaasti uutta luettavaa, kun uutuusdekkarit valtaavat kirjahyllyt ja kuulokkeet. Tarjolla on niin koukuttavia psykologisia trillereitä kuin perinteisiä rikosmysteerejä, jotka pitävät lukijan otteessaan viimeiselle sivulle asti.
Laura Malmivaara ja Antti Heikkinen tarjoilevat hersyvää sananvaihtoa keskeltä hiljaisinta Suomea dialogiromaanissa Pelkkää hyvää11.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Pelkkää hyvää on Laura Malmivaaran ja Antti Heikkisen yhteisteos, joka vie lukijan suomalaisen pikkupaikkakunnan arkeen, baariin ja ihmisten välisiin kohtaamisiin.
Jani Toivolan lempeä Joulukalenteritalo kutsuu joulun ja yhteisöllisyyden äärelle10.9.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Mitä jos kerrostalon ikkunat olisivat joulukalenterin luukkuja? Jani Toivolan lämmittävän tarinan yhdessä tekemisen voimasta kruunaa Nadja Sarellin hurmaava kuvitus.
Elvis oli suuri rakkauteni - Priscilla Presleyn hätkähdyttävät muistelmat9.9.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Otava julkaisee 23.9. Priscilla Presleyn muistelmateoksen Saanhan mennä luotas pois – Elvis ja elämäni. Kirja avaa täysin uuden näkökulman Elviksen ja Priscilla Presleyn rakkaustarinaan, heidän avioliittoonsa, perhe-elämään Gracelandissa sekä vaikeaan päätökseen lähteä omille teilleen.
Taina Niemen nuortenromaani Varkaat on koukuttava kertomus kaipuusta, vimmasta ja maailmojen törmäyksestä9.9.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Otavan nuortenromaanikilpailun Ämpärikesä-esikoisellaan voittanut Taina Niemi tarttuu myös uutuuskirjassaan yhteiskunnallisiin ja ajankohtaisiin aiheisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme