Opiskelijoiden HELSEED-yrittäjyysohjelman ensimmäiset sijoitukset tehtiin ympäristöystävällisiin viherkasvatuslaitteisiin ja syövän hoidon digitaaliseen ratkaisuun

Helsingin yliopiston keväällä 2020 perustaman HELSEED-yrittäjyysohjelman tavoitteena on tukea ja kannustaa opiskelijoita viemään ideoitaan kohti startup-yrityksiä. Helsingin yliopiston rahastot tekee 10 000 – 50 000 euron alkuvaiheen sijoituksen lupaavimpiin startupeihin.
Ohjelmaa tukeakseen Helsingin yliopiston rahastot perusti alkuvuonna 2021 HELSEED-lahjoitusrahaston, jonka pääomaa ja tuottoa käytetään näihin sijoituksiin. Rahaston ensimmäinen ankkurilahjoittaja oli Tradekan Säätiö 50 000 euron lahjoituksella.
– Tradekan lahjoitus oli hieno avaus ja olemme siitä kiitollisia. Toivomme, että muutkin innostuisivat lahjoittamaan rahastoon ja sitä kautta tukemaan opiskelijoiden yrittäjyyttä, sanoo Helsingin yliopiston sijoitusjohtaja Anders Ekholm.
Ensimmäiset sijoitukset tehty
Nyt Tradekan lahjoitus on löytänyt sijoituskohteensa, kun ohjelman ensimmäiset sijoitukset on tehty. Sijoituksen saavat Evergreen Viherseinät Oy ja Evexia Oyja ne ovat molemmat arvoltaan 30 000 euroa.
Evergreen Viherseinät Oy valmistaa ja myy käyttäjä- ja ympäristöystävällisiä viherkasvatuslaitteita ja niihin liittyviä palveluja. Ne tuottavat runsaan sadon ja ovat osa ihmisten ja yritysten arkitiloja. Hyötykasvien lisäksi ne lisäävät tilojen viihtyisyyttä. Evexia Oy kehittää uutta digitaalista ratkaisua osaksi syövän potilaslähtöistä hoitoa. Evexian mobiilisovelluksen, data-analyysin ja kliinisen lääkärinäkymän avulla lääkärit pystyvät tekemään parempia ja objektiivisempia hoitopäätöksiä, jotka hyödyttävät kaikkia osapuolia.
Sijoitusneuvotteluja käydään aktiivisesti vielä muidenkin HELSEED-ohjelmassa olleiden tiimien kanssa, joten sijoituspäätöksiä on mahdollisesti tulossa vielä lisää. Ensimmäisessä HELDEED-ohjelmassa jätettiin kaikkiaan yli 20 liiketoimintasuunnitelmaa.
– HELSEEDin alku on ollut erittäin onnistunut. Uskon, että nyt tehdyt sijoitukset innostavat opiskelijoita tuomaan esiin uusia lupaavia startupeja. Opiskelijoissa on valtavasti potentiaalia, toteaa ohjelmasta vastaava Helsingin yliopiston sijoituspäällikkö Marko Berg.
HELSEED-työpajoista tietoa ja tukea kaikille yrittäjyydestä kiinnostuneille
Helsinki Think Company järjestää kevään aikana HELSEED-työpajoja, joissa tarjotaan tukea ja työkaluja liiketoiminnan eri vaiheisiin aina idean kirkastamisesta liiketoimintamallin valintaan, markkinointiin ja idean pilotointiin. Syksyllä työpajat jatkuvat, jolloin osallistujat voivat hioa yritysideaansa pidemmälle. Työpajat pidetään englanniksi zoomissa.
HELSEED-työpajat ovat avoimia kaikille yrittäjyystaidoista kiinnostuneille, ja niihin voi osallistua yksittäin omien tarpeiden mukaan tai tulla mukaan koko sarjaan. Työpajoihin osallistuminen ei edellytä alkuvaiheen rahoituksen tavoittelua eikä liiketoimintasuunnitelman jättämistä osana HELSEED-ohjelmaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Marko Berg, sijoituspäällikkö, Helsingin yliopisto
p. 041 534 9893, marko.berg@helsinki.fi
Micaela Haapanen, HELSEED programme manager, Helsinki Think Company
p. 044 445 7654, micaela@thinkcompany.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Missä ovat pääkaupunkiseudun monimuotoisimmat ja saavutettavimmat viheralueet?9.5.2025 06:50:00 EEST | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen tulokset osoittavat, että viheralueet, jotka ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuuden kannalta, eivät aina ole samoja kuin ne, jotka ovat tärkeitä saavutettavuuden kannalta. Uudet menetelmät auttavat tunnistamaan viheralueiden merkittävyyden eri näkökulmista.
Preeria laajeni ja kutistui – uusi tutkimus paljastaa muinaisen ilmastonmuutoksen syyt8.5.2025 07:57:06 EEST | Tiedote
Pohjois-Amerikan pitkä kuivuuskausi heti jääkauden jälkeen on ollut tiedossa jo pitkään. Uusi tutkimus osoittaa, että ankaran ilmaston aiheutti maapallon kiertoradan muutos.
Helsingin yliopisto palkitsi neljä ansiokasta väitöskirjaa6.5.2025 20:00:00 EEST | Tiedote
Mattia Cordiolin, Paavo Huotarin, Ita Puuseppin ja Ina Satokankaan väitöskirjat käsittelivät biopankkeja, Vanhaa Testamenttia, koululaisten matematiikan taitojen kehitystä ja luonnon monimuotoisuutta.
KUTSU 7.-9.5.2025: Kansainväliseen vammaistutkimuksen konferenssiin 700 osallistujaa6.5.2025 10:37:32 EEST | Kutsu
Nordic Network on Disability Research (NNDR), Helsingin yliopisto, Suomen vammaistutkimuksen seura sekä Kehitysvammaliitto järjestävät kansainvälisen vammaistutkimuksen konferenssin 7.–9. toukokuuta Helsingin yliopistossa (Fabianinkatu 33 ja yliopistonkatu 3).
Ovatko maataloudessa käytettävät kasvinsuojeluaineet uhka myös ympäröivälle luonnolle?5.5.2025 12:29:02 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkimus osoitti, että kasvinsuojeluaineilla voi olla negatiivisia vaikutuksia maatalousympäristöissä eläviin lajeihin, jotka eivät ole aineiden varsinaisia kohteita. Vaikutukset kuitenkin vaihtelivat suuresti riippuen testatusta kasvinsuojeluaineesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme