Kariston kesän ja syksyn kirjakatalogi on nyt julki

Kariston käsikirjoituskilpailun Elämää 20-luvulla voittanut Miska Karhu antaa äänen transsukupuolisuudelle trillerimäisessä esikoisromaanissaan Alex. Lasse Honkasen nokkelassa esikoisdekkarissa Tilaisuus tekee murhaajan ratkotaan museomurhaa Tampereen kesässä.
Anu Joenpolvi aloittaa uuden ihastuttavan, maalaisromantiikkaa tihkuvan sarjan romaanilla Poutaa ja perunankukkia. Marika Riikosen Lasinen merenneito puolestaan on vastustamatonta herkkua chicklitin, fantasian ja seikkailun ystäville.
Rakastetun pohjalaiskertojan Eira Pättikankaan romaani Talvella päivät ovat pitkiä on juureva tarina viime vuosisadan alun vahvoista naisista. Tiiliskivi-palkinnon voittaneen Kirsi Alanivan uutuusromaani Kuplat kuvaa koskettavasti elämänjanoa ja kuolemanpelkoa.
Historiallista jännitystä tarjoilee vuoden 2018 Johtolanka-palkinnon voittajan Timo Saarron uutuus Pimenevässä kaupungissa. Se on vahva kaupunkikuvaus talvisodan kynnyksellä kärvistelevästä Helsingistä. Atso Haapasen jännittävä sotaromaani Kaukopartio Rastas puolestaan perustuu aitoon kaukopartioraporttiin.
Ulkomaisista suursuosikeista Ann Cleeves on ehtinyt Shetlanti-sarjan päätösosaan romaanillaan Kulovalkea. Englantilaisperheen lastenhoitaja löydetään hirttäytyneenä - mutta onko kyseessä murha vai itsemurha? Lee ja Andrew Child tarjoilevat jälleen räväkkää ja kovaa toimintaa romaanissa Pahaa verta, jonka päähenkilönä on tietenkin teräksinen trillerisankari Jack Reacher.
Tietokirjoja taiteen ystäville – Kati Outisen muistelmat ilmestyvät elokuussa
Kati Outisen Niin lähelle kuin muistan piirtää kalenterimerkintöjen kautta kuvan siitä, millaista on omistautua taiteen tekemiselle. Mitä reittejä kulkien ovat löytyneet harmonia ja oma tie? Outisen muistelmat ilmestyvät elokuussa.
Kansallisbaletin historiikki Se alkoi joutsenesta kattaa 100 vuotta suomalaisen baletin historiaa. Kimmo Miettisen tarinakokoelmassa Irwin Goodmanin lähipiiri kertoo kokemuksiaan artistista. Näin piirtyy kuva rakastetusta kansantaiteilijasta.
Adrienne Brodeurin Villi jahti kertoo äidin salasuhteesta teini-ikäisen tyttären silmin. 17-vuotiaan Dara McAnultyn Nuoren luonnontutkijan päiväkirja on noussut ilmiöksi maailmalla. Teos tarkastelee luontoa vivahteikkaasti autistisen teinipojan näkökulmasta.
Lasten- ja nuortenkirjasarjoissa valloittavia uutuuksia ja odotettuja jatko-osia
Lasten- ja nuortenkirjojen kesä ja syksy tarjoavat kiinnostavia uutuuksia, mutta myös moni suosittu kirjasarja saa jatkoa. Pilke Salon Superluokka -Setvijäkerhon salakokous starttaa mahtavan alakoululaisten kirjasarjan, jossa jokainen koulupäivä on huikea seikkailu. Myös nuoria futarinalkuja hemmotellaan, sillä entisen urheilutoimittajan Kalle Veirton Meidän omat EM-kisat -kirja aloittaa uuden hilpeän jalkapalloon keskittyvän nuortensarjan.
Kariston ensimmäinen selkokirja, Mimmu Tihinen-Wariksen sympaattinen Kalevin kesätarina, vie lukijan kesänmittaiselle seikkailulle. Selkokieltä tarvitsee Suomessa jopa 700 000 henkilöä, ja kirja sopii mainiosti esimerkiksi maahanmuuttajille. Päivi Lukkarilan Kerrostaloponi Kemppainen on hauska ja helppolukuinen tarina erikoislaatuisen ponin ja tytön ystävyydestä.
Nuortenkirjoista löytyy seikkailuja moneen makuun. Taina Haahtin Aavikkotien hyypiö on vauhdikas ja voimaannuttava tarina selviytymisestä murrosiän kynnyksellä. Vilu Varennon Be Coolin villissä jatko-osassa Be cool - Jäykkänä Jenkeissä panokset kovenevat ja suorastaan jäykistyvät, kun Tassu ja Justus pääsevät reissulle New Yorkiin. Justus livahtaa erotiikkamessuille tapaamaan idoleitaan, ja Tassu töpeksii yrittäessään nettiseksiä.
Mirva Levolan hauska, varhaisteineille suunnattu kirjasarja saa jatkoa Ujo elämäni -teoksella. Itsenäistymisestä haaveilevia nuoria kiinnostaa varmasti Laura Suomelan Minä vastaan marraskuu, joka on valloittava romaani Emmin ensimmäisestä opiskelijasyksystä.
Kurkkaa kaikki kirjauutuudet katalogista >>
Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Vedos- ja haastattelupyynnöt sekä lisätiedot:
Kaunokirjat: Jenni Heiti, jenni.heiti@otava.fi, p. 044 358 5060
Tietokirjat: Adèle Couavoux, adele.couavoux@otava.fi, p. 045 142 5272
Lasten- ja nuortenkirjat: Hanna Ristimäki, hanna.ristimaki@otava.fi, p. 0400 816 943
Yhteyshenkilöt
Jenni HeitiViestintäpäällikkö
Kaunokirjat
Adèle CouavouxTietokirjat
Puh:045 142 5272adele.couavoux@otava.fiHanna Ristimäkiviestintäpäällikkö
lasten- ja nuortenkirjat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Karisto
Tervetuloa Pelkovaaraan – pohjoismainen kauhubestseller viimein suomeksi16.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Varislinnan salaisuus avaa hyytävän karmivan lasten jännityssarjan. Norjalainen kirjasarja on ollut valtava menestys ympäri Pohjoismaita.
Piia Helanderin Helios sukeltaa valheen ja vallan tiheään verkkoon10.6.2025 13:39:06 EEST | Tiedote
Helios on Piia Helanderin esikoisteos ja uuden jännityssarjan avaus, jossa rakkaus polttaa ja valta tappaa.
Siru Valpas on taas vauhdissa – ja vähän pulassa2.6.2025 10:19:52 EEST | Tiedote
Omalaatuisiin tapauksiin erikoistuneelle etsintätoimisto Vitoselle on jälleen keikka tiedossa. Pikkasen pulassa -romaani tarjoilee viihdecocktailin, jonka aineksina on ystävyyttä, kuumia tilanteita ja yllättäviä työkeikkoja. Kirsi Pehkosen ronskin reipasotteinen Siru Valpas -sarja jatkuu.
Mila Teräksen ja Satu Kettusen kauniissa Simpukkakaupunki-kuvakirjassa rakentuvat hiekkalinnat ja ystävyys23.5.2025 13:34:47 EEST | Tiedote
Simpukkakaupunki on herkkä teos siitä, kuinka aina on toivoa ja kuinka rikkoutunutkin kaupunki voidaan rakentaa uudelleen.
Täysiverisen historiallisen viihdesarjan avaus vie Hämeen sydämeen 1600-luvulle.12.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Hämeen linnan Kerttuli on tarina, jossa kuninkaan luotetun miehen kristillinen vakaumus kohtaa Hämeen metsissä elävän muinaisuskon. Pian kaksi sydäntä palavat toisilleen kuin virvatulet: kahlitsematta, mutta salaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme