Varsinais-Suomen kuntavaaliehdokkaat samoilla linjoilla yhdessä asiassa – ennaltaehkäiseviin palveluihin tulee jatkossa panostaa
VSLJ toteutti 1. – 8.3.2021. varsinaissuomalaisille kuntavaaliehdokkaille kyselyn, jolla selvitettiin ehdokkaiden näkemyksiä lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä ja niiden priorisoinnista kuntien taloudesta päätettäessä. Kysely toimitettiin puoluetoimistojen kautta ja siihen vastasi 387 ehdokasta 10 eri puolueesta sekä neljä valitsijayhdistysten asettamaa ehdokasta.
VSLJ:n toiminnanjohtaja Miia Hännisen mukaan kesäkuulle siirtyneiden kuntavaalien keskiöön tulisi viimeistään nyt nostaa lapset ja nuoret.
- Me elämme edelleen joka päivä keskellä poikkeusoloja, mikä on koetellut jo valmiiksi heikoimmassa asemassa olevia nuoria ja perheitä. Perheet, joissa on ollut jo entuudestaan vaikeuksia, ovat kärsineet myös koronakriisistä eniten, Hänninen painottaa.
Perhekeskus-mallin jatkokehittäminen sai kannatusta
Ehdokkailta kysyttiin näkemystä yhteensovitetusta lasten, nuorten ja perheiden avuntarpeisiin vastaavasta palveluverkostosta, joka toimii ja jota johdetaan yhtenä kokonaisuutena. Perhekeskus-mallin tarkoituksena on, että jokainen lapsi, nuori ja perhe saa kaiken tarvitsemansa ennaltaehkäisevän avun ja tuen viiveettä yhdestä paikasta.
Noin 97 % (378) vastaajista oli samaa tai jokseenkin samaa mieltä, että perhekeskus-malli tulee ottaa käyttöön heidän kunnassaan ja mallin jatkokehittämistä tulee jatkaa myös mahdollisilla uusilla hyvinvointialueilla.
- Olen erittäin iloinen tästä tuloksesta ja toivon, että sanomaa viedään eteenpäin myös vaalien jälkeen, sanoo Miia Hänninen.
- Kustannukset painottuvat yhä liikaa raskaisiin korjaaviin palveluihin, kuten laitoshoitoon. Tilanne on samankaltainen useissa kunnissa.Ehkäiseviin palveluihin olisi panostettava kunnolla, jotta kehitys saataisiin käännettyä. Ennakointi on panostusta lasten ja nuorten tulevaisuuteen ja pitkällä tähtäimellä tuo myös kustannussäästöä, hän toteaa.
Eniten mielipiteitä jakoivat koulujen luokkakoot
Opetusalan ammattijärjestö OAJ on esittänyt lakiin opettajamitoitusta, jonka mukaan ensimmäisillä luokilla saisi olla enintään 18 ja kolmannesta luokasta alkaen 20 oppilasta per opettaja. Osassa kuntia isot luokkakoot ovat jo arkea.
Ehdokkaita pyydettiin määrittämään, pitävätkö he luokkakokojen rajoittamista oppilaiden hyvinvoinnin kannalta tärkeämpänä kuin siitä kunnille aiheutuvia kustannuksia. Vastaajista 336 eli noin 85 % prosenttia oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä, kun vastaavasti 38 eli noin 10 % oli täysin tai jokseenkin eri mieltä. Kantoja perusteltiin muiden muassa seuraavasti:
”Ihanneyhteiskunnassa voisimme näin toimia, mutta taloudelliset realiteetit tulee ottaa huomioon. Kun toisella kädellä annetaan, niin toisella otetaan jostakin pois, kun rahat eivät riitä. Nämä ovat niitä arvovalintoja.”
”Luokkakoot eivät ole merkittävä ongelma, vaan erityistä tukea vaativien oppilaitten hajasijoittaminen normaaliin koululuokkiin. Erityisoppilaat erityiskouluihin!”
”Laadukkaan opetuksen ja yksilöllisemmän opetuksen kannalta tärkeä asia. Ennalta ehkäisee ja varmistaa aikaisemman puuttumisen myös esim. kiusaamistapauksiin.”
”Tilanteen ja tarpeiden mukaan. Kategoriset määräykset vaikuttavat sosialismin perinnöltä. Suosin sitä, että kouluille ja rehtoreille annetaan enemmän autoritääristä vastuuta.”
Kysymys kustannusten priorisoinnista sai sekä kiitosta että moitteita
Yhtenä kysymyksenä ehdokkaita pyydettiin asettamaan kunnan vastuulla olevia tehtäviä oman näkemyksensä mukaiseen tärkeysjärjestykseen budjetista päätettäessä. Vaihtoehtoja olivat: koulujen sisäilmatutkimukset ja korjaavat toimenpiteet, laadukas varhaiskasvatus, yleisten liikuntatilojen ja -paikkojen kehittäminen, ikäihmisten virike- ja päivätoiminta sekä vesi- ja jätevesiverkoston kunnossapito ja kehittäminen.
Eniten ykkössijoja saivat laadukas varhaiskasvatus (216) sekä koulujen sisäilmatutkimukset ja korjaavat toimenpiteet (151). Vastaavasti yleisten liikuntatilojen ja -paikkojen kehittäminen arvioitiin useimmin (105 kertaa) vähiten tärkeäksi. Kysymyksen asetanta tuotti ehdokkailta runsaasti kommentteja:
”Nämä eivät ole joko tai kysymyksiä, mutta saattavat hyvinkin tulla vastaan jo seuraavalla valtuustokaudella.”
”Kysymys on absurdi, sillä näitä ei voi laittaa vastakkain. Muualta tingitään, kuten ratikasta tai konserttisalista.”
”Yksittäisinä käsitteinä näiden asioiden järjestykseen laittaminen on kovin vaikeaa. Kunnan infrastruktuurista on pidettävä huolta jo turvallisuusnäkökohtien takia. Ennaltaehkäisevällä työllä on merkittävä rooli niin lasten ja nuorten asioissa kuin esimerkiksi vesijohtoverkon ylläpidossa.”
”Ihmisten (lapset, opettajat, henkilökunta) terveyteen kouluympäristössä vaikuttavat tekijät ovat suoraan yhteydessä terveyteen ja hyvinvointiin, jopa loppuelämän ajan. Tästä ei voi tinkiä.”
”Mikään näistä ei saisi olla säästölistalla. Vanhuksilta on viety jo kaikki eikä sieltä todellakaan saa enää elämän loppumetreillä nipistää enempää.”
Kyselyyn vastanneet puolueittain
Puolue |
Vastaajien lukumäärä |
Kansallinen Kokoomus |
122 |
Perussuomalaiset |
90 |
Suomen Sosiaalidemokraattinen Puolue |
66 |
Vihreä liitto |
31 |
Suomen Kristillisdemokraatit |
20 |
Suomen Keskusta |
18 |
Suomen ruotsalainen kansanpuolue |
18 |
Vasemmistoliitto |
12 |
Liike Nyt |
9 |
Valitsijayhdistyksen ehdokas |
4 |
Piraattipuolue |
1 |
YHTEENSÄ |
391 |
Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry
Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry (VSLJ) kokoaa yhteen 41 alueella toimivaa järjestöä, jotka työllään edistävät lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. Näissä järjestöissä työskentelee noin 600 ammattilaista ja niillä on lähes 20 000 vapaaehtoista tukemassa toimintaa. VSLJ on asiantuntija-, kumppanuus- ja vaikuttajajärjestö, jonka tarkoituksena on seurata ja edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia Varsinais-Suomessa sekä edistää lastensuojelujärjestöjen keskinäistä yhteistoimintaa. Lisäksi yhdistys edistää jäsenjärjestöjen sekä julkisen ja yksityisen sektorin toimijoiden välistä yhteistyötä. www.vslj.fi
Yhteyshenkilöt
Toiminnanjohtaja Miia Hänninen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry, miia.hanninen@vslj.fi, p. 044 5355 131
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Mailand on viestintätoimisto, jonka työ tukee johtamista, kasvattaa arvoa ja parantaa palvelua. Asiakkaamme ovat yrityksiä ja yhteisöjä, jotka menestyvät, uudistavat toimialaansa ja kehittävät yhteiskuntaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mailand Communications Oy
Bitcoinista varantovaluutta dollarin sijaan?22.4.2025 12:30:00 EEST | Artikkeli
BlackRockin toimitusjohtaja Larry Fink ennustaa käännettä globaalissa rahoitusjärjestelmässä.
Kryptopioneeri Valour valitsi newskontorin ja Mailandin vastaamaan viestinnästään Euroopassa8.4.2025 12:39:08 EEST | Tiedote
Düsseldorfilainen viestintätoimisto newskontor ja Mailand Communications tukevat Valourin strategiaa, kun se rakentaa kasvua Euroopan pörsseissä.
Crypto pioneer Valour hires newskontor as European lead agency8.4.2025 12:39:08 EEST | Press release
The Düsseldorf agency is responsible for implementing the crypto exchange traded product issuer’s strategy with partners such as Mailand Communications in Helsinki.
Adelis Equity Partners keräsi sijoittajilta 1,6 miljardia euroa uusimpaan rahastoonsa3.3.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Adelis Equity Partnersin uusin sijoitusrahasto Adelis Equity Partners Fund IV on merkitty täyteen. Rahasto toimii samalla periaatteella kuin Adeliksen aiemmat rahastot eli se tekee kasvuhakuisia sijoituksia Pohjoismaissa ja saksankielisessä Euroopassa.
Suomeen syntyy AV-alan huippuyritys, kun Fite ja DESK yhdistyvät3.2.2025 11:50:00 EET | Tiedote
AV-alan vahvat toimijat Fite Oy ja DESK (Peaknet Oy) yhdistyvät yrityskaupalla, jolla Fite on ostanut Peaknet Oy:n koko osakekannan. Uusi yhtiö jatkaa Fite Oy:n nimellä ja lähes kaikki työntekijät tulevat sen omistajiksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme