Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Helsingissä Kesäsetelin saavat tulevana kesänä myös vuonna 2004 syntynee nuoret - nuoren kesätyöllistäminen on korona-aikana merkittävä vastuullisuusteko

30.3.2021 09:48:21 EEST | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote

Jaa
Kaupunki tukee nuorten hyvinvointia ja palautumista koronapandemian vaikutuksista lisäämällä nuorten kesätyömahdollisuuksia. Helsingin Kesäseteli laajenee kesäksi 2021 koskemaan myös vuonna 2004 syntyneitä nuoria. Kesäseteli tarjoaa yrittäjälle mahdollisuuden tehdä korona-ajan vastuullisuusteon.

Korona-pandemia on heikentänyt nuorten hyvinvointia monin tavoin. Myös nuorten kesätyönäkymät ovat epävarmat jo toista vuotta peräkkäin. Helsingin kaupunginhallitus päätti maanantaina 29.3. myöntää määrärahan nuorten Kesäsetelin käytön laajentamiseen vuonna 2004 syntyneille nuorille. Kesäsetelin jakelua laajentamalla Helsingin kaupunki haluaa tukea nuorten hyvinvointia lisäämällä kesätyömahdollisuuksia sekä rohkaista ja tukea yrityksiä palkkaamaan nuoria haasteellisessa tilanteessa. Kesäsetelin käyttö on yrittäjälle helppo tapa tehdä korona-ajan vastuullisuusteko, josta on hyötyä myös yritykselle itselleen. 
 
Kaupunki korvaa 325 euroa työnantajalle, joka työllistää nuoren 9.-luokkalaisen tai vuonna 2004 syntyneen Kesäsetelillä vähintään 60 tunniksi. Nuoren vähimmäispalkka 60 tunnilta on 400€ ja sen ylittävältä ajalta nuorelle tulee maksaa alan työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Työnantajat voivat hakea kesäsetelin omaavia nuoria töihin helposti ja kohdennetusti osoitteessa kesaseteli.fi. 
 
Nuorelle lyhytkin kesätyöjakso on merkityksellinen 
 
Nuorelle lyhytkin kesätyöjakso voi olla merkityksellinen jatkoa ajatellen, ja yritys saa helposti apukädet pariksi viikoksi tai vaikka pidemmäksikin aikaa. Kesäseteli mahdollistaa yrityksille ja yhteisöille yhdelle tai usean nuoren palkkaamisen.  
 
"Nuorelle kesätyö ei ole pelkästään toimeentuloa, vaan erityisen tärkeä osa elämää. Se on nuorelle viesti siitä, että minä osaan ja minuun luotetaan," sanoo Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan aluepäällikkö Tiina Hörkkö. “Koronapandemian vuoksi yrityksillä voi olla haasteita palkata nuoria kesätöihin. Kesäsetelin avulla haluamme rohkaista ja tukea yrityksiä palkkaamaan nuoria. Haluamme tukea nuorten työllistymistä ja tarjota positiivisen kokemuksen, joka tukee työllistymistä myös jatkossa.” 
 
Vuonna 2004 syntyneet voivat hakea Kesäseteliä sähköisesti 30.3. alkaen 

Helsingissä Kesäsetelin saavat vuonna 2021 helsinkiläiset 9.-luokkalaiset sekä vuonna 2004 syntyneet eli peruskoulunsa vuosi sitten päättäneet nuoret. Yhteensä Kesäsetelin saa siis kuluvana vuonna yli 10 000 helsinkiläistä nuorta. Yhdeksäsluokkalaisille jaettiin Kesäsetelit kouluissa helmikuun ensimmäisellä viikolla. Vuonna 2004 syntyneet helsinkiläiset nuoret voivat hakea Kesäseteliä 30.3. alkaen osoitteesta kesaseteli.fi ja se toimitetaan heille sähköisesti.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tiina Hörkkö
aluepäällikkö, nuorisopalvelut, Helsingin kaupunki
tiina.horkko@hel.fi
p. 050 302 6404


Kati Hurme
viestintäsuunnittelija, kulttuuri ja vapaa-aika, Helsingin kaupunki
kati.hurme@hel.fi
p 040 620 4092


Lisätietoa Kesäsetelin käytöstä nuorille ja työnantajille:
kesaseteli.fi
p. 040 485 7713
kesaseteli@hel.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala



https://www.hel.fi/fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika

Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu neljästä palvelukokonaisuudesta, kirjasto, kulttuuri, liikunta ja nuoriso sekä yhteisistä palveluista. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Verksamheten Kulturens fadderbarn som Helsingfors stad koordinerar blir en permanent tjänst för barnfamiljer17.3.2026 18:15:00 EET | Pressmeddelande

Den mycket populära verksamheten Kulturens fadderbarn fortsätter från och med 2027 som en permanent tjänst som staden koordinerar. Tjänsten förblir även i fortsättningen avgiftsfri för barn i i Helsingfors i åldern 0 till 6 år och deras närstående. Verksamheten, som inletts som ett gemensamt projekt mellan staden, Jane och Aatos Erkkos stiftelse och konst- och kulturaktörer, ska utvecklas så att den blir ännu mer jämlik och tillgänglig. Konst- och kulturaktörer kommer framöver att producera innehåll för projektet Kulturens fadderbarn med hjälp av ett särskilt bidrag, vars öppna ansökan inleds i april.

Kulttuurin kummilapset -toiminnasta pysyvä Helsingin kaupungin koordinoima palvelu lapsiperheille17.3.2026 18:15:00 EET | Tiedote

Suuren suosion saavuttanut Kulttuurin kummilapset -toiminta jatkuu vuodesta 2027 alkaen kaupungin koordinoimana pysyvänä palveluna, joka säilyy jatkossakin maksuttomana kaikille helsinkiläisille 0–6-vuotiaille lapsille ja heidän lähiaikuisilleen. Kaupungin, Jane ja Aatos Erkon säätiön sekä taide- ja kulttuuritoimijoiden yhteishankkeena aloitettua toimintaa kehitetään entistä yhdenvertaisempaan ja saavutettavampaan suuntaan. Taide- ja kulttuuritoimijat tuottavat Kulttuurin kummilapset -sisältöjä jatkossa erillisavustuksella, jonka avoin haku käynnistyy huhtikuussa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye