Rakennusliikkeet säästävät tuhansia euroja lasin hionnalla

Rakennustyömailla rapatessa roiskuu, se tiedetään. Kun rappauksen roiskeet osuvat ikkunaan, tulee ikävää jälkeä. Sementti jymähtää helposti lasipintaan. Pelkät sementtiset valumavedetkin saavat tuhoja aikaiseksi lasipinnoissa. Normaalisti ikkunat menevät vaihtoon tällaisissa tilanteissa.
Ne rakennusliikkeet, jotka ovat ottaneet Lasitohtorin uuden lasinhiontapalvelun käyttöönsä säästävät kohteittain tuhansia euroja, usein jopa kymmeniä tuhansia.
Helppo ratkaisu avuksi
- Ikkunan voi hioa, jolloin vaurioitunut kohta häviää. Ammattimiehen tekemä vaurioituneen kohdan hionta ei erotu millään tavalla ikkunasta. Ikkuna on kuin uusi sen jäljiltä. Monesti myös samentuneet ikkunat ovat hionnan jälkeen todellakin kuin uusia. Jotta työ on ensiluokkaista, siihen tarvitaan erityisesti lasin hiontaan kehitetyt työvälineet, tietää Lasitohtorin toimitusjohtaja Henri Vuolle.
Hän lisää, että ikkunan hionta on nopeaa, edullista ja vaivatonta.
Ikkunan pinta voi vaurioitua monella tavalla. Siihen voi tulla naarmuja, isoja tai pieniä. Tyypillisesti rakennusaikana ikkunoihin voi tulla ikäviä jälkiä. Tällaisia ovat: naarmut, betonivalumajäljet, syöpynyt ikkuna tai alkalisoituneen veden aiheuttama valumajälki.
Ekologista
Lasin hionta on nopeaa ja ympäristöystävällistä. Ikkunapinnan korjaaminen ja hiominen on ratkaisu moneen ongelmaan. Se on edullisempaa ja huomattavasti luontoystävällisempää kuin uuden ikkunan hankkiminen. Uuden lasin valmistus ja kuljettaminen on suuri hiilipäästöjen tuottaja. Hiomalla ikkunan voi säästyä jopa 1 000 kg hiilidioksidia per ikkuna verrattuna ikkunan vaihtoon.
- Lasin hiominen on varmasti halvempaa kuin uuden hankkiminen. Nettisivuillamme on hintaesimerkkejä, sanoo Vuolle.
Edullista
Uudisrakennus- ja remonttikohteissa lasin pintavauriot ovat varsin yleisiä. Näitä voi tulla, vaikka taloyhtiön ulkoseinäremontissa ikkunat suojataan huolellisesti, jos suojamuovit rikkoontuvat. Ikkunat voivat saada osansa seinän pinnoiteaineesta.
- Jos vaikkapa viiteen ikkunaan tulee roiskeita, se tulee maksamaan tuhansia euroja. Kun lasia uudistetaan hiomalla, se tulee maksamaan vain satasia, tietää Lasitohtori Vuolle.
Tänä päivänä ikkunapinnat ovat isoja ja kalliita, varsinkin monen neliön lämpölasiseinät tai lasiliukuovet. Jos tällaiseen ikkunapintaan tulee vaurio, sen vaihtaminen on erittäin hintavaa.
Rakennuskohteissa edellä mainittuja vaurioita on harvoin vain yksi. Säästön laskeminen on helppoa matematiikkaa, johon kykenee kuka hyvänsä.
Vuolle huomauttaa, että säästöä syntyy myös nanopinnoitteesta, jonka asentaminen on nopeaa.
- Asennamme myös nanopinnoitteita lasipintoihin. Se hylkii likaa ja vettä sekä helpottaa huomattavasti lasin pesua sekä vähentää pesukertoja. Nanopinnoite kestää normaalikäytössä noin viisi vuotta.
Tuumasta toimeen
- Teemme ilmaisen arviointikäynnin, jonka pohjalta teemme tarjouksen rakennusliikkeelle. Sen jälkeen ryhdymme ripeästi töihin, asiakkaan aikataulun mukaisesti, kertoo Vuolle.
Hän lisää, että vain soitto Lasitohtorille riittää, niin hommat käynnistyvät. Lasitohtori toimii valtakunnallisesti.
___________________Kainaloon______________________________________________
Hintaesimerkki Sipoosta 2020, omakotitalo
Uuden omakotitalon kaikki ikkunat vaurioituivat naarmuille loppusiivouksen/lasinpesun yhteydessä.
Lasit olivat isoja 5 kpl, eli noin 2 m X 2 m. Kohteessa oli monenlaista lasia: lämpölasia terassin puolella, useita lasiovia ja pienempiä ikkunoita.
Koska lasielementit olivat asennettu kiinteästi ja vaikeassa paikassa, niiden vaihto olisi maksanut noin 50 000 €
Lasitohtori hioi kaikki ikkunat kuntoon reilussa viikossa. Koko homman kulu oli asiakkaalle 11 037 € alv nolla.
Asukas oli juuri muuttanut taloon, eikä halunnut uudestaan joutua remontin keskelle. Lasin hiominen oli pieni vaiva verrattuna lasien ja ikkunoiden vaihtoon.
Työn päätyttyä asukas tarkisti kaikki ikkunat. Vasta sen jälkeen, kun hän ilmoitti olevansa tyytyväinen työhön, Lasitohtori pakkasi tavaransa ja suuntasi seuraavaan kohteeseen.
___________________Info___________________________________________________
Mitä kaikkea ikkunasta voi korjata?
- Ikkunassa on naarmuja
- Ikkunaan on tehty ilkivaltaa
- Ikkunassa näkyy laastin tai rälläkän kipinöiden jälkiä
- Ikkunassa on betonin valumajälkiä
- Ikkunaan on pinttynyt tahroja
- Ikkunaan on tullut vaurioita rakennus- tai remonttivaiheessa
Jos kyseessä on esimerkiksi betonin valumajäki, syöpynyt ikkuna tai alkalisoituneen veden aiheuttama valumajälki, saadaan ikkunat jälleen kirkkaiksi.
Yhteystiedot:
Lasitohtori Oy
Henri Vuolle
040 247 3569
info@lasitohtori.fi
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Lasin hionta on nopeaa, edullista ja vaivatonta
Lasitohtori on lasien hiontoihin erikoistunut yritys, joka tekee vaurioituneista lasipinnoista kuin uusia, vain murto-osalla uuden lasin hinnasta.
Nämä kaikki ikkunavauriot Lasitohtori korjaa:
- naarmut
- ilkivallan
- laastin tai rälläkän kipinöiden jäljet
- betonin tai alkalisoituneen veden valumajäljet
- pinttyneet tahrat
- rakennus- ja remonttiaikaiset vauriot
Lasitohtori toimii valtakunnallisesti.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.