Espoon kaupunki - Esbo stad

​Espoon kaupunginjohtajan innovaatiokilpailu käynnistyi

Jaa
Espoon kaupunginjohtajan innovaatiokilpailu järjestetään tänä vuonna 10. kertaa. Juhlavuoden kunniaksi kilpailu avataan kaupungin oman henkilöstön lisäksi myös yrityksille. Kilpailuun voi ilmoittautua 6.4.–24.5.2021.

Kilpailuun voivat osallistua Espoon kaupungin työntekijät ja työtiimit yhteistyökumppaneineen sekä espoolaiset yritykset. Kilpailussa etsitään uudistuksia ja ideoita, joiden avulla parannetaan espoolaisten palveluja ja kehitetään toimintatapoja Espoo-tarinan mukaisesti.

Erityisesti huomiota kiinnitetään sellaisiin uudistuksiin, joissa asiakkaat ja kuntalaiset ovat etusijalla − paremman palvelun saajina tai jopa kehittämistyön yhteistyökumppaneina. Kilpailun tarkoituksena on tehdä näkyväksi jatkuvaa, innovatiivista kehittämistyötä, jota Espoossa tehdään.

Laatukeskus valitsee finalistit

Espoon kaupunki järjestää kilpailun yhdessä Laatukeskuksen kanssa. Laatukeskuksen asiantuntijat arvioivat hakemukset ja valitsevat niistä jatkoon pääsevät finalistit. Myöhemmin Espoon kaupungin oma raati arvioi finaaliin päässeet hakemukset.

Hakemuslomake kannattaa täyttää huolella siten, että myös henkilö, joka ei tunne asiayhteyttä, saa hyvän käsityksen innovaatiosta ja pystyy arvioimaan sen laatua ja uutuusarvoa pelkän hakemuksen perusteella. Kilpailusta järjestetään info Teams-webinaarina 8.4.2021 klo 15–16. Webinaarista saa konkreettisia vinkkejä hakemuksen tekoon – tilaisuudesta tulee myös tallenne.

Hakemukset osallistuvat ilman erillistä hakemusta Laatukeskuksen kansalliseen Quality Innovation Award -kilpailuun, jonka voittajat pääsevät kisaamaan myös kansainvälisen kilpailun voitosta.

Teemat, sarjat, palkinnot ja arviointikriteerit

Vuoden 2021 kilpailuun haetaan asukas- ja asiakaslähtöisiä innovaatioita kahdesta teemasta:

  • Taloudellisesti kestävä Espoo
  • Koronasta kestävään kasvuun.

Lisätietoja teemoista

Sarjoja on kaksi:

  1. Innovaatiot-sarja. Uudet innovaatiot, jotka ovat jo osoittaneet ratkaisevansa haasteita vaikuttavasti tai tuottavasti.
  2. Potentiaaliset innovaatiot -sarja. Uudet innovaatiot, jotka ovat vielä kehitysvaiheessa ja joilla on potentiaalia ratkaista haasteita vaikuttavasti tai tuottavasti.

Innovaatiot-sarjan voittaja tai, jos voitto jaetaan useamman innovaation kesken, palkitaan kukin 5 000 eurolla. Potentiaaliset innovaatiot -sarjan voittaja tai voittajat palkitaan 3 000 eurolla. Molemmissa sarjoissa jaetaan lisäksi harkinnan mukaan 500 euron arvoisia kunniamainintoja.

Hakemusten arviointikriteerit

Hakemuslomake ja ohjeet

Kilpailuhakemus

Hakemuksen täyttöohje

Lue täyttöohjeet huolellisesti. Voit täyttää lomaketta useassa osassa. Tallenna keskeneräinen lomake ”Tallenna ja jatka myöhemmin” -painikkeella, joka löytyy lomakkeen alalaidasta. Järjestelmä kysyy tällöin sähköpostiosoitetta, johon lähetetään linkki hakemuksen täyttämisen jatkamista varten.

Laatukeskuksen Quality Innovation Award

Kilpailun aikataulu vuonna 2021

  • Kilpailuaika: 6.4.–24.5.2021 
  • Info Teams-webinaarina: 8.4.2021 klo 15–16 (webinaarista saa konkreettisia vinkkejä hakemuksen tekoon  tilaisuudesta tulee myös tallenne)
  • Laatukeskus arvioi hakemukset 30.6.2021 mennessä.
  • Ilmoitus kaikille osallistujille, pääseekö ehdotus finaaliin vai ei: 30.6.2021
  • Finalistit esittelevät innovaationsa lyhyesti kaupungin johdolle elokuussa tai syyskuun alussa (aika tarkentuu).
  • Espoon kaupungin arviointitiimi kokoontuu 6.9.2021.
  • Ehdotus voittajista ja kunniamaininnoista esitellään kaupunginjohtajalle syyskuun alussa ja kaupungin johtoryhmälle syyskuun puolivälissä (ajat tarkentuvat).
  • Palkintojenjako lokakuussa (aika tarkentuu).
  • Laatukeskuksen Laatuinnovaatio-kilpailun (Quality Innovation Award) kansallisen kilpailun voittajat palkitaan 11.11.2021. 

Kaupunginjohtajan innovaatiokilpailu on järjestetty yhdessä Laatukeskuksen kanssa vuodesta 2012 alkaen.

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Espoon kaupunginjohtajan innovaatiokilpailu 2021 odottaa ideoita. Kilpailuun voivat ilmoittautua 6.4.–24.5.2021 kaikki espoolaiset yritykset ja Espoon kaupungin työntekijät ja työtiimit yhteistyökumppaneineen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kilpailuhakemuksen täyttämiseen liittyvät asiat: Minna Huomo, Laatukeskus, p. 0400 230 756 tai minna.huomo@laatukeskus.fi


Yleistietoa kilpailusta: Marianne Julkunen, Palvelukehitys, Konsernihallinto, Espoon kaupunki, p. 040 5548 3606 tai marianne.julkunen@espoo.fi

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

Twitter

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 7.5.20257.5.2025 21:31:18 EEST | Tiedote

Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi Keltaperhon päiväkodin tarveselvityksen. Lautakunta hyväksyi myös Lähderannan koulun tarveselvityksen. Kasvun ja oppimisen lautakunta päätti, että kasvun ja oppimisen toimiala luovuttaa Matinkylän monitoimitalossa sijaitsevan teatterisalin sekä siihen liittyvän lämpiön hallintaoikeuden kulttuurilautakunnan hallintaan. Lautakunta hyväksyi esitetyt opiskelijoille annettavan tuen muutoksiin liittyvät tarkennukset Espoon kaupungin lukiokoulutuksen opetussuunnitelmaan. Lautakunta hyväksyi periaatteet huoltajien kanssa tehtävälle yhteistyölle Espoon kaupungin lukioissa.

Alberga centrum får ett nytt utseende norr om banan7.5.2025 08:35:35 EEST | Pressmeddelande

Framtidens byggande som grundar sig på den internationella idétävlingen om Alberga formar stadsmiljön norr om banan avsevärt. Det trivsamma grönskande och trygga gångnätet kring centrumområdet förenar i framtiden centrumområdet via Gransbacken ända till idrottsparken. Hela Alberga centrumområde blir en sammanhängande stadsmiljö när däckkonstruktionen över banan förenar centrumen på båda sidorna om banan med varandra.

Leppävaaran keskusta saa uuden ilmeen radan pohjoispuolella7.5.2025 08:35:35 EEST | Tiedote

Leppävaaran kansainväliseen ideakilpailuun perustuva tulevaisuuden rakentaminen muokkaa kaupunkiympäristöä radan pohjoispuolella merkittävästi. Keskusta-alueen ympärillä kulkeva viihtyisän vehreä ja turvallinen jalankulkureitistö yhdistää tulevaisuudessa keskusta-alueen Gransinmäen kautta aina urheilupuistoon asti. Koko Leppävaaran keskusta-alueesta muodostuu yhtenäinen kaupunkiympäristö, kun radan yli kulkeva kansirakenne yhdistää keskustat radan molemmin puolin toisiinsa.

Leppävaara city centre gets a new look on the north side of the track7.5.2025 08:35:35 EEST | Press release

Building the future based on the Leppävaara international idea competition will significantly shape the urban environment north of the track. In the future, a cosy lush and safe pedestrian route running around the city centre area will connect the city centre via Gransinmäki to the sports park. The entire Leppävaara city centre area becomes a cohesive urban environment, as the deck structure running across the track connects the centres on both sides of the track.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye