Rax avaa kesäkuussa ravintolan Oulun keskustaan

”Raxilla on ollut ravintola Oulun keskustassa viimeksi vuonna 2015 ja on hienoa palata takaisin palvelemaan keskustan asiakkaita. Uusi ravintola sijaitsee keskeisellä paikalla Oulun keskustassa kävelykadun ja muiden palveluiden yhteydessä. Näemme Oulussa paljon potentiaalia; kyseessä on aktiivinen kaupunki, jossa on myös paljon opiskelijoita”, kertoo Rax Pizzabuffetin ketjujohtaja Sarita Lehtinen.
Raxissa palvellaan buffetilla sekä Rax KotiBox -noutovalikoimalla. Raxin laajasta buffet-valikoimasta löytyy pizzoja, salaattia, lämpimiä ruokia sekä muita vaihtoehtoja moneen makuun. KotiBox-valikoiman tilauksesta valmistettavat uunituoreet pizzat, pizzataskut ja muut ruoat voi noutaa ravintolasta tai tilata kotiinkuljetuksella yhteistyökumppanien Woltin ja Foodoran kautta. KotiBox-valikoiman ruoat on myös mahdollista tilata Restis-sovelluksella valmiiksi noudettavaksi ravintolaan, jolloin tilaus on helppo käydä hakemassa ravintolasta.
Rax Pizzabuffet -ketjun toinen ravintola Oulussa sijaitsee kauppakeskus Ideaparkissa. Rax on osa Restel-konsernia, johon kuuluu myös muun muassa tacoista ja burritoista tunnettu Taco Bell -ravintolaketju. Myös Taco Bell avaa ravintolan kauppakortteli Pekurissa heinäkuussa 2021. Kyseessä on Taco Bellille täysin uusi aluevaltaus pohjoisesta ja tuleva ravintola onkin yksi maailman pohjoisimmista Taco Bell -ravintoloista. Sekä Raxin että Taco Bellin ravintolahenkilökunnan rekrytointi aloitetaan pian.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sarita Lehtinen, ketjujohtaja Rax Pizzabuffet, +358 40 527 6899, sarita.lehtinen@restel.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
RAX PIZZABUFFET
Rax Pizzabuffet palvelee buffetilla ja KotiBox-noutomenulla. Monipuolisessa buffet-pöydässä on herkuteltavaa moneen makuun. Jokainen kokoaa omanlaisensa annoksen raikkaasta salaatista, herkullisista pizzoista, maukkaista wingseistä sekä suussa sulavasta pehmytjäätelöstä. Buffetissa asiointi on mutkatonta ja herkutella voi heti maksettuaan, sillä tuoretta ruokaa on aina valmiina tarjolla. KotiBox-menu mahdollistaa ruuan tilaamisen myös mukaan otettavaksi tai kotiinkuljetuksella Woltin ja Foodoran kautta. Kaikki KotiBox-annokset valmistetaan keittiössä asiakkaan tilauksesta.
Vuonna 1994 perustettuun Rax Pizzabuffet -ketjuun kuuluu 29 ravintolaa ympäri Suomen.
RESTEL OY
Restel Oy on suomalainen ravintola-alan yritys, johon kuuluu noin 170 ravintolaa, työllistäen yli 2 600 ravintola-alan ammattilaista. Restelin ravintoloita ovat BURGER KING®-, Taco Bell-, Rax Pizzabuffet-, HelmiSimpukka-, O'Learys-, Wanha Mestari-, Hemingway's -ravintolat sekä Food&Events Tapahtuma- ja Ruokaravintolat.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Restel Oy
Restel ja Neste aloittavat yhteistyön osassa Suomen liikenneasemaverkostoa4.3.2025 11:00:00 EET | Tiedote
Restel Oy ja Neste Oyj ovat solmineet yhteistyösopimuksen, joka koskee ravintola- myymälä- ja autoilupalvelujen tarjoamista osalla Neste- asemia. Restelillä on jo kokemusta liikenneasemien ravintolapalveluista, joten uusi yhteistyö on erinomainen lisä konsernin ravintolavalikoimaan.
Casino Helsingin ravintolapalvelut siirtyvät Restelille27.2.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Restel Oy ja Veikkaus Oy ovat solmineet sopimuksen Casino Helsingin ravintolapalveluista. Restelin tavoitteena on kehittää kasinon ravintolapalveluita ja varmistaa, että asiakkaat saavat siellä unohtumattomia elämyksiä myös tulevaisuudessa.
Paasitornin ravintolapalvelut siirtyvät Restelille16.1.2025 09:45:00 EET | Tiedote
Restel on voittanut kilpailutuksen Helsinki Congress Paasitornin ravintolatoiminnan toteuttamisesta. Restelin innovatiivisuus sekä vahva kokemus ja näytöt tapahtumatalojen ravintolatoimintojen toteuttajana olivat kilpailutuksessa ratkaisevia tekijöitä.
Restel Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu30.9.2024 13:00:00 EEST | Tiedote
Ravintolayhtiö Restel Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu Mikael Backmanin päätettyä jäädä pois yhtiön johdosta. Restel Oy:n hallitus on valinnut uudeksi toimitusjohtajaksi yhtiön hallituksen jäsen eMBA Sari Saaren. Saari aloittaa Restel-konsernin johdossa 1.1.2025. Tällä hetkellä Saari toimii Touhula päiväkodit Oy:n toimitusjohtajana.
Rax avaa uuden ravintolan Rukalle!3.9.2024 07:00:00 EEST | Tiedote
Uusi RAX Pizzabuffet avautuu Rukalle vuoden 2024 loppupuolella palvelemaan talvisesongin asiakkaita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme