Kadonneista säteilylähteistä riesaa terästeollisuudelle
STUK luokitteli toistuneet tapahtumat luokkaan yksi kansainvälisellä ydinlaitos- ja säteilytapahtumien vakavuusasteikolla (INES). Seitsenportaisella asteikolla luokka yksi tarkoittaa ”poikkeuksellista turvallisuuteen vaikuttavaa tapahtumaa”.
STUKin Säteilytoiminnan valvonta -osaston johtaja Tommi Toivonen huomauttaa, että vahingossa sulatukseen joutuvaan säteilyn lähteeseen liittyy aina vaaran mahdollisuus. Säteilymittauksen ja ilmoitusjärjestelmän täytyy toimia ja työntekijöiden täytyy tietää, mitä tilanteessa pitää tehdä.
Sulatetuista säteilylähteistä ei ollut vaaraa ympäristölle. Lähes kaikki radioaktiiviset aineet sitoutuivat kuonaan, pieni osa tarttui pölyyn ja jäi kiinni tehtaan suodattimiin. Radioaktiivisia aineita sisältävä kuona on jätettä ja sen käsittely ja läjittäminen aiheutti tehtaalle paljon ylimääräistä työtä.
Kansainvälinen ongelma
Tornion terästehtaalla sulatettiin romumetallin seassa joulukuun 2019 ja joulukuun 2020 välisenä aikana viisi kertaa säteilylähteitä, jossa radioaktiivinen aine oli amerikium (Am-241) ja kerran sulatukseen joutui bariumia (Ba-133). Koska tapahtumat huomattiin vasta sulatuksessa, ei ole tietoa, joutuiko sulatukseen kerralla yksi vai useampi säteilylähde.
Ulkomailta tulleiden lastien seassa olleiden säteilylähteiden tarkkaa alkuperää ei tiedetä. Amerikiumia on säteilylähteenä esimerkiksi teollisuudessa käytettävissä kosteus- ja tiiveysmittareissa ja bariumia esimerkiksi terveydenhuollon ja teollisuuden laitteiden kalibrointilähteissä.
Terästehdas mittaa säteilyn kaikesta sisään tulevasta kierrätysmetallista. Ison romulastin sisällä säteilysuojuksessa olevia säteilylähteitä ei hyvinkään toimiva valvonta välttämättä huomaa, koska ympäröivä kierrätysmetalli vaimentaa säteilyn tehokkaasti. Etenkin Am-241 on vaikea havaita kierrätysmetallin joukosta.
”Suomessa löydetään säteilylähteitä tänne tuotavan romumetallin seasta varsin usein muihin maihin verrattuna”, toteaa johtaja Tommi Toivonen. Se on hänen mukaansa osoitus suomalaisten yritysten hyvästä valvonnasta ja vastuusta. Säteilylähteet löydetään ja niistä myös kerrotaan viranomaiselle.
Säteilylähteisiin liittyvä ongelma on kansainvälinen. ”Täällä Suomessa hoidetaan oireita, mutta tauti pitää parantaa kansainvälisellä yhteistyöllä”, sanoo johtaja Toivonen. Tilanne Suomessakin helpottuisi, jos käyttäjät huolehtisivat säteilylähteistään asianmukaisesti ja ne pysyisivät viranomaiskontrollissa koko elinkaaren ajan. Myös mittaustekniikan kehittyminen voisi helpottaa tilannetta niin, että hukatut säteilylähteet havaittaisiin nykyistä paremmin materiaalivirrassa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johtaja Tommi Toivonen, puh. (09) 759 88 660
Mediapalvelu
Puh:010 850 4761Linkit
Tietoja julkaisijasta
Säteilyturvakeskus (STUK) on sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan viranomainen, joka valvoo säteily- ja ydinturvallisuutta Suomessa. Tehtävämme on ihmisten, yhteiskunnan, ympäristön ja tulevien sukupolvien suojelu säteilyn haitallisilta vaikutuksilta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Säteilyturvakeskus (STUK)
Radioaktiva ämnen fortsätter att minska4.7.2025 09:57:23 EEST | Pressmeddelande
Strålsäkerhetscentralens årsrapport Strålningsövervakning av miljön i Finland berättar vilka radioaktiva ämnen som inte ursprungligen hörde till naturen som hittades år 2024, var de påträffades och i vilka mängder de förekommer i miljön.
Radioaktiivisten aineiden määrä yhä laskussa4.7.2025 09:57:23 EEST | Tiedote
Säteilyturvakeskuksen julkaisema Ympäristön säteilyvalvonta Suomessa -vuosiraportti kertoo, mitä luontoon alun perin kuulumattomia radioaktiivisia aineita vuonna 2024 löytyi, mistä niitä löytyi ja kuinka paljon niitä ympäristössä on.
Delta i forskningen – skicka in ditt svampprov till Strålsäkerhetscentralen23.6.2025 14:58:25 EEST | Pressmeddelande
Strålsäkerhetscentralen ordnar kampanjen Svamp 2025 som pågår från juli till slutet av november. Syftet med kampanjen är att utreda halterna av radioaktivt cesium (Cs-137) i matsvampsarter och skillnader i dessa halter i olika delar av landet och i olika svamparter. Under kampanjen kan du skicka prover på matsvamp från hela landet till Strålsäkerhetscentralen.
Tule mukaan tieteen tekemiseen - lähetä ruokasieninäyte Säteilyturvakeskukseen23.6.2025 14:58:25 EEST | Tiedote
Säteilyturvakeskus järjestää heinäkuusta marraskuun loppuun asti kestävän Sienet 2025 -kampanjan, jossa on tarkoitus selvittää ruokasienilajien radioaktiivisen cesiumin (Cs-137) pitoisuuksia ja pitoisuuseroja maan eri osissa ja eri sienilajeissa. Kampanjan aikana on mahdollista lähettää ruokasieninäytteitä ympäri maata Säteilyturvakeskukseen.
Take part in scientific research – Submit an edible mushroom sample to the Radiation and Nuclear Safety Authority23.6.2025 14:58:25 EEST | Press release
From July until the end of November, the Radiation and Nuclear Safety Authority will organise the Mushrooms 2025 campaign, the aim of which is to examine radioactive cesium (Cs-137) concentrations and differences in concentrations in edible mushroom species in different parts of the country and in different mushroom species. During the campaign, the public can send edible mushroom samples from all over the country to the Radiation and Nuclear Safety Authority.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme