Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Liikunta- ja virkistystiloja määrätään suljettavaksi Kymenlaakson sairaanhoitopiirin alueella - Etelä-Karjalassa sulku jatkuu 23.4. asti

Jaa
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on antanut 8.4.2021 määräyksen tilojen sulkemisesta Kymenlaakson sairaanhoitopiirin alueella. Määräys on voimassa 10.-23.4.2021, ja se ulottuu niin julkisen kuin yksityisen sektorin liikunta- ja virkistystiloihin. Samalla Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirin alueen vastaavaa sulkumääräystä jatketaan siten, että tilat on pidettävä suljettuna 23.4.2021 asti.

Kymenlaakson alueella epidemiatilanne on heikentynyt nopeasti viimeisen kahden viikon aikana ja edellytykset tilojen sulkupäätökselle täyttyvät. Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt alueellisen koronakoordinaatioryhmän 6.4.2021 antaman suosituksen mukaisesti päätöksen, jolla tiloja määrätään suljettavaksi 10.-23.4. väliseksi ajaksi.

Päätös tilojen sulkemisesta koskee laajasti niin julkisen kuin yksityisen sektorin toimijoiden seuraavia tiloja:

  • joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävät sisätilat sekä kuntosalit ja muut vastaavat sisäliikuntatilat
  • yleiset saunat ja uimahallien, maauimaloiden ja kylpylöiden allastilat sekä niiden välittömässä yhteydessä olevat pukuhuonetilat
  • tanssipaikat ja kuorolaulutoimintaan, harrastajateatteriin sekä muuhun vastaavaan ryhmäharrastustoimintaan käytettävät tilat
  • huvi- ja teemapuistot, tivolit sekä eläintarhojen sisätilat
  • sisäleikkipuistot ja sisäleikkipaikat
  • kauppakeskusten yleiset oleskelutilat pois lukien vähittäiskaupan liiketilat ja palvelujen tarjoamiseen käytettävät tilat sekä kulku niihin.

Suljettavaksi määrätyt tilat on määritelty tartuntatautilaissa. Näissä tiloissa on tyypillisesti korkean tartuntariskin toimintaa - ihmiset oleilevat samassa tilassa pitkiä aikoja ja toiminta on luonteeltaan sellaista, jossa viruksen leviämisen riski on kohonnut.

Suljettavaksi määrättyjä tiloja voidaan käyttää vuonna 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ohjattuun harrastustoimintaan. Päätös tilojen sulkemisesta ei koske lakisääteisten palvelujen, kuten lääkinnällisen kuntoutuksen, toteuttamista. Sulkupäätös ei lain mukaan koske myöskään ammattiurheilemista eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa. Tilojen käyttöä yksityiselämän toimintaan ei kuitenkaan suositella.

Aluehallintoviraston päätöksen perusteena on taudin ilmaantuvuuden kasvu sairaanhoitopiirin alueella, epäselvät tartuntaketjut, jäljityksen merkittävä kuormittuminen, erikoissairaanhoidon tarpeen kasvu ja uhka hoitokapasiteetin riittävyyden vaarantumisesta.

Aluehallintovirasto voi tehdä päätöksen, jos ilmaantuvuus on yli 50 tapausta / 100 000 henkilöä kahden viikon aikana, jos alueella todetaan heikosti jäljitettäviä tautiryppäitä ja jos alueella on uhka sairaanhoidon ylikuormittumisesta. Päätöksen voi tehdä lain mukaan enintään kahdeksi viikoksi kerrallaan.

Etelä-Karjalassa tilojen sulkumääräystä jatketaan 23.4. asti - muiden alueiden osalta tilannetta tarkastellaan parhaillaan

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on lisäksi tehnyt 8.4.2021 päätöksen, jolla jatketaan Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirin alueella voimassa olevaa määräystä edellä lueteltujen tilojen sulkemiseksi. Päätös on voimassa 15.-23.4.2021. Alueellisen koronakoordinaatioryhmän arvion mukaan tilojen suljettuna pitäminen on sairaanhoitopiirin alueella edelleen välttämätöntä ja päätöksenteon edellytykset täyttyvät.

Myös Helsingin ja Uudenmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirien alueilla on voimassa 14.4.2021 asti vastaavat Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätökset tilojen sulkemisesta. Tarvetta mahdollisille jatkopäätöksille tarkastellaan parhaillaan alueellisten koronakoordinaatioryhmien kanssa ja asiasta tiedotetaan heti kun se on mahdollista.

Päätöksen noudattamista valvovat kunnat yhteistyössä aluehallintoviraston kanssa. Kunnat valvovat myös asiakastilojen yleisiä hygieniajärjestelyjä ja järjestelyjä, joilla asiakkaiden väliset lähikontaktit voidaan estää.

Lisätietoa:

Medialle:

  • aluehallintoylilääkäri Laura Nikunen, p. 0295 016 564

etunimi.sukunimi@avi.fi
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Förvaltningsdomstolen beviljade NCC Industry Oy rätt att avvika från förbudet att äventyra naturtillståndet i källorna i Sibbo29.4.2025 15:58:08 EEST | Pressmeddelande

Vasa förvaltningsdomstol upphävde Regionförvaltningsverket i Södra Finlands beslut som hindrade NCC Industry Oy från att avvika från förbudet att äventyra naturtillståndet i Staverkärr i Sibbo. Förvaltningsdomstolen ansåg att källorna i området inte längre är i naturtillstånd på grund av tidigare avverkningar och utdikningar.

Regionförvaltningsverken bekämpar marginalisering bland unga med statsunderstöd på över 28 miljoner euro29.4.2025 13:00:00 EEST | Pressmeddelande

Regionförvaltningsverken har beviljat över 28 miljoner euro i statsunderstöd för uppsökande ungdomsarbete och ungdomsverkstäder. Målet med det uppsökande ungdomsarbetet är att nå unga som behöver stöd och hänvisa dem till de tjänster de behöver. I ungdomsverkstäderna hjälper man unga att få tillträde till en utbildning, arbetslivet eller någon annan service som de behöver. Tack vare de understödda verksamheterna får drygt 33 000 unga hjälp och stöd varje år.

Aluehallintovirastot torjuvat nuorten syrjäytymistä yli 28 miljoonan euron valtionavustuksilla29.4.2025 13:00:00 EEST | Tiedote

Aluehallintovirastot ovat myöntäneet yli 28 miljoonan euron valtionavustuksen etsivään nuorisotyöhön ja nuorten työpajatoimintaan. Etsivän nuorisotyön tehtävänä on tavoittaa tuen tarpeessa oleva nuori ja ohjata hänet tarvitsemiensa palvelujen piiriin. Nuorten työpajatoiminnassa nuorta autetaan pääsemään kiinni koulutukseen, työelämään tai muuhun hänelle tarpeelliseen palveluun. Avustettavilla toiminnoilla autetaan ja tuetaan reilua 33 000 nuorta vuosittain.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye