Varma sijoitti 200 miljoonaa euroa BlackRockin vastuullisen sijoittamisen rahastoon
Työeläkeyhtiö Varma sijoitti 200 miljoonaa euroa globaalin varainhoitoyhtiön BlackRockin vastuullisen sijoittamisen pörssinoteerattuun rahastoon eli ETF:ään. Sijoituksellaan Varma haluaa tukea yrityksiä hiilipäästöjensä vähentämisessä sekä pienentää omien sijoitustensa hiilijalanjälkeä. BlackRock on yksi maailman suurimmista varainhoitajista.
Pörssinoteerattu ETF (BlackRock U.S. Carbon Transition Readiness ETF) sijoittaa suuriin ja keskisuuriin yhdysvaltalaisiin yhtiöihin, jotka voivat hyötyä vähähiiliseen liiketalouteen siirtymisestä. ETF:n perustana on Russell 1000 -indeksi, joka edustaa tuhatta markkina-arvoltaan suurinta yritystä Yhdysvalloissa. Hiilipäästöjen vähentämisen ohella rahasto painottaa ympäristöön, sosiaalisiin asioihin ja hyvään hallintoon liittyviä vastuullisuuskriteerejä.
ETF listattiin New Yorkin pörssiin 8.4.2021 ja siinä on mukana myös muita merkittäviä globaaleja sijoittajia Varman lisäksi. Varma on ainoa ETF:n pohjoismainen ankkurisijoittaja. Rahaston koko oli yli miljardi euroa listautumispäivän päätteeksi, mikä tekee siitä suurimman ETF-lanseeraukseen tähän mennessä.
- Olemme hyvin ylpeitä siitä, että voimme yhteistyössä BlackRockin ja muiden suurten kansainvälisten sijoittajien kanssa edistää vastuullista sijoittamista. Näin voimme käytännössä osoittaa tukemme yhtiöille, jotka pyrkivät hiilipäästöjensä vähentämiseen, sanoo Varman listatuista sijoituksista vastaava johtaja Timo Sallinen.
- Lisäksi Varman tavoitteena on pienentää omien sijoitustensa hiilipäästöjä ja tehdä sijoitussalkustaan hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Sijoitus tähän BlackRockin ETF:ään on yksi keino pienentää Varman sijoitustoiminnan hiilijalanjälkeä, Sallinen sanoo.
- Energiamurros luo merkittäviä sijoitusmahdollisuuksia. Me BlackRockilla sitoudumme jatkamaan innovaatiotyötä uusien ratkaisujen kehittämiseksi. Haluamme auttaa asiakkaitamme, jotta he ovat hyvässä asemassa vähähiiliseen talouteen siirryttäessä, sanoo Wilhelm Schauman, BlackRockin iShares-tuotteiden instituutiomyynnistä Pohjoismaissa vastaava johtaja.
Rahasto ylipainottaa vähähiilisestä liiketoiminnasta hyötyjiä
ETF-rahasto ylipainottaa suhteessa indeksiin yrityksiä, joilla arvioidaan olevan paremmat mahdollisuudet hyötyä muutoksesta vähähiiliseen liiketalouteen ja alipainottaa yrityksiä, jotka ovat valmistautuneet muutokseen huonommin. Kriteerit, joiden avulla muutosvalmiutta arvioidaan ja pisteytetään, ovat fossiiliset polttoaineet, cleantech, energiatehokkuus sekä jätteiden - ja vedenkäsittely.
- Tässä rahastossa sijoituksia tehdään yrityksiin, joilla on toimenpiteitä ja linjauksia siirtyä vähähiilisempään liiketoimintaan. Pisteytyksen avulla painotetaan liiketoiminnoiltaan muutoshalukkaimpia yrityksiä, Sallinen sanoo.
Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on vastuullinen ja vakavarainen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla noin 900 000 henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2020 Varman maksutulo oli 4,9 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 6,0 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli vuoden 2020 lopussa 50,2 miljardia euroa.
BlackRock on globaali, maailman suurin varainhoitoyhtiö. Yhtiö hallinnoi noin 8700 miljardin dollarin varoja sijoittajien puolesta maailmanlaajuisesti.
Lisätietoja:
Timo Sallinen, sijoitusjohtaja, listatut sijoitukset, puh. 040 543 9587, timo.sallinen(at)varma.fi
Suvi Vesterinen, viestintäpäällikkö, puh. 040 555 8029, suvi.p.vesterinen(at)varma.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo SallinenSijoitusjohtaja, listatut sijoitukset
Puh:+358405439587Suvi VesterinenViestintäpäällikkö
Varman tulos, sijoitukset ja kiinteistöt
Tietoja julkaisijasta
Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on vastuullinen ja vakavarainen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla noin 900 000 henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2020 Varman maksutulo oli 4,9 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 6,0 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli vuoden 2020 lopussa 50,2 miljardia euroa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varma
Muutoksia Varman organisaatioon – Markus Aho nimitetty varatoimitusjohtajaksi ja Tarja Syvälä uutena jäsenenä Varman johtoryhmään29.4.2025 12:00:49 EEST | Tiedote
Varman hallitus on nimittänyt yhtiön varatoimitusjohtajaksi Varman sijoituksista vastaavan johtajan Markus Ahon (DI). Samalla yhtiön eläke- ja vakuutuspalvelut yhdistetään uudeksi Eläke- ja vakuutuspalvelut -toiminnoksi. Toiminnon johtajaksi on nimitetty Varman eläkejohtaja Tarja Syvälä (KTM), josta tulee samalla Varman johtoryhmän jäsen. Hän raportoi tehtävässään toimitusjohtaja Risto Murrolle. Nimitykset ja organisaatiomuutos tulevat voimaan 1.5.
Varman tutkimus: kolmannes henkilökohtaisista avustajista kokee työssään psykososiaalista kuormitusta29.4.2025 09:41:55 EEST | Tiedote
Varma kartoitti kyselytutkimuksella vakuuttamiensa henkilökohtaisten avustajien työoloja ja työkyvyn tilaa. Avustajat kokevat työssään eniten psykososiaalista kuormitusta. Keskeiset voimavarat ovat työn merkityksellisyys, sujuva yhteistyö työnantajan kanssa sekä vaikutusmahdollisuudet. Valtaosa avustajista arvioi työkykynsä hyväksi.
Värdet på Varmas placeringar nästan på samma nivå som i början av året – Stark solvens ger trygghet på en ovanligt skakig marknad25.4.2025 12:01:53 EEST | Pressmeddelande
Efter första kvartalet uppgick marknadsvärdet på Varmas placeringar till 64 miljarder euro. Värdet på placeringarna var på nästan samma nivå som i början av året. En diversifiering mellan världsdelar och tillgångsslag har burit upp placeringsavkastningen när värderingen av amerikanska aktier har sjunkit. Marknaden har präglats av en betydande osäkerhet.
Varman sijoitusten arvo lähes alkuvuoden tasolla – Vahva vakavaraisuus antaa turvaa epätavallisessa markkinaheilunnassa25.4.2025 12:01:53 EEST | Tiedote
Varman sijoitusten markkina-arvo oli ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeen 64 miljardia euroa. Sijoitusten arvo oli lähes alkuvuoden tasolla. Hajauttaminen maanosittain ja omaisuuslajeittain on kannatellut sijoitustuottoja, kun yhdysvaltalaisten osakkeiden arvostukset ovat laskeneet. Markkinoille leimallista on ollut huomattava epävarmuus.
Value of Varma’s investments close to the level at the start of the year – strong solvency safeguards against unusual market volatility25.4.2025 12:01:53 EEST | Press release
At the end of the first quarter, the market value of Varma’s investments stood at EUR 64 billion, i.e. close to the level at the start of the year. Diversification across continents and asset classes supported investment returns as the valuations of US equities decreased. The markets have been characterised by major uncertainty.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme