Jokioisten uudessa S-marketissa on paikallinen puumerkki

Jokioisten S-marketin tyylikäs puinen julkisivu sulautuu hyvin ympäristöönsä ja on samalla paikallisen puurakentamisen taidonnäyte: pääurakoitsijana toimineella Jokioisten FM-Haus Oy:llä on pitkä kokemus ekologisesta puurakentamisesta.
– Myymälä sopii erinomaisesti ympäröivään maisemaan. Kokonaisuus on hieno! On mahtavaa, että pystymme palvelemaan asiakkaita nykyaikaisessa myymälässä, Osuuskauppa Hämeenmaan ryhmäpäällikkö Marko Leppänen iloitsee.
Uusi S-market on noin puolitoista kertaa vanhaa kauppaa suurempi, mikä näkyy esimerkiksi laajentuneina valikoimina ja leveämpinä käytävinä.
– Valikoimat kasvoivat lähes kaikissa tuoteryhmissä. Avarat tilat ovat mahdollistaneet valikoimien laajentamisen, ja leveät käytävät helpottavat asiointia, sanoo Leppänen.
Hän kehuu erityisesti myymälän sisääntuloa, jossa asiakasta on vastassa näyttävä hedelmä- ja vihannesosasto.
Marketpäällikkö Taija Vaahteran mukaan uusi myymälä vastaa entistä paremmin paikallisiin asiakastarpeisiin.
– Meillä on nyt paistopiste, grilli, kierrätyspiste ja pikakassoja. Lisäksi aukioloaikamme laajenivat hieman viikonloppujen osalta, Vaahtera kertoo.
Asiointia sujuvoittavia pikakassoja on neljä: kaksi perinteisempää mallia ja kaksi hybridikassaa.
– Hybridikassoilla voi asioida myös kärryjen kanssa, mainitsee Vaahtera.
S-marketin kiinteistössä toimii myös Jokioisten apteekki.
Varaus sähköautojen lataukselle, valmius aurinkopaneeleille
Jokioisten Torikeskus, jossa vanha S-market sijaitsi, puretaan uuden kaupan käyttöönoton jälkeen.
– Torikeskusta päästään purkamaan huhtikuun loppupuolella. Forssan Ympäristöurakointi vastaa purku-urakasta, kertoo Hämeenmaan kiinteistöjohtaja Ari Järvinen.
S-marketille tehdään uusi pysäköintialue, joka valmistuu juhannukseen mennessä.
– Autopaikkojen määrä lähes tuplaantuu, mainitsee Järvinen.
Nykyaikaisuuden lisäksi energiatehokkuus on ollut lähtökohtana uuden marketin suunnittelussa.
– Energiatehokkaat hiilidioksidikylmälaitokset ja led-valot tekevät uudesta myymälästä aiempaa vähäpäästöisemmän. Lisäksi kiinteistö lämmitetään kylmälaitteiden lauhdelämmöllä, Ari Järvinen kertoo.
Kaupan pihalle tulee varaus sähköautojen lataukselle ja katolle valmius aurinkopaneeleille.
Palveluverkoston nykyaikaistaminen ja sitä kautta energiatehokkuuden parantaminen sekä uusiutuvan energian käytön lisääminen tukevat Hämeenmaan tavoitetta olla oman toimintansa osalta hiilinegatiivinen vuoteen 2025 mennessä.
Vallitsevan koronatilanteen takia uudessa S-marketissa ei pidetä avajaisjuhlallisuuksia, mutta uutta myymälää juhlistetaan mahdollisuuksien mukaan kesällä.
Yhteyshenkilöt
Osuuskauppa Hämeenmaa, ryhmäpäällikkö Marko Leppänen, 044 076 4359
Hämeenmaan kiinteistöt Oy, kiinteistöjohtaja Ari Järvinen, 050 588 6318
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Hämeenmaa – 170 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys
Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3300 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 170 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa
Hämeenmaa ostaa Fiksupesun liiketoiminnan Turengissa30.6.2025 10:30:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Hämeenmaa ostaa Fiksupesu Oy:n autopesun liiketoiminnan Turengissa. Fiksupesun toiminta päättyy Potkuriportti 1:ssä tiistaina 30. syyskuuta, ja autopesulan nimi vaihtuu ABC CarWash Turengiksi keskiviikkona 1. lokakuuta.
Nelipyörä laajentaa toimintaansa Seinäjoelle18.6.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Hämeenmaan ja Kymen Seudun Osuuskaupan omistama Nelipyörä Oy ostaa Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan, Eepeen, autokaupan liiketoiminnan. Nelipyörän tavoitteena on jatkaa kasvua hallitusti koko Suomen alueella.
Prisman tulo Heinolaan etenee – rakentamisvaihe työllistää yli 200 henkilöä5.6.2025 16:01:19 EEST | Tiedote
Hämeenlinnan hallinto-oikeus on hylännyt Heinolan Prisman kaavasta tehdyn valituksen. Hallinto-oikeuden tekemän päätöksen mukaan kaavaa valmisteltaessa ei ole menetelty lainvastaisesti eikä virheellisesti.
Hämeenmaa lahjoittaa 100 000 euroa LUT-yliopistolle4.6.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Lahden-Lappeenrannan teknillinen yliopisto LUT laajentaa kauppatieteellisen alan koulutustarjontaa Lahdessa. Yliopisto on suunnitellut aloittavansa kandidaatin tutkintoon johtavan Bachelor in Digital Business -koulutusohjelmansa syksyllä 2026.
S-market Sokos uudistuu – myymälä suljettu kesä-heinäkuun ajan2.6.2025 12:43:35 EEST | Tiedote
S-market Sokos on suljettuna mittavien uudistustöiden ajan 5.6.–31.7. Täysin uudistuneen myymälän avajaisia juhlitaan 1. elokuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme