Harrastamisen Suomen mallin toiminta käynnistyy tänään 19.4.2021 Helsingissä

Koronavirustilanteen aiheuttamat rajoitukset ja viranomaisten antamat terveysturvallisuusohjeet huomioidaan harrastamisen Suomen mallin toiminnassa, joka on keväällä 2021 suunnattu 3.–6. luokkien oppilaille. Vuonna 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien harrastaminen on tällä hetkellä mahdollista kaupungin hallinnoimissa sisä- ja ulkotiloissa erityisjärjestelyin. Toiminnassa noudatetaan lasten ja nuorten harrastustoimintaa varten laadittuja koronaohjeistuksia ja harrastusten järjestäjät ovat sitoutuneet noudattamaan laatimaansa terveysturvallisuussuunnitelmaa.
Lasten ja nuorten harrastustoiveet näkyvät harrastusvalikoimassa
Harrastamisen Suomen mallissa on keskeistä lasten ja nuorten kuuleminen ja osallisuus. Lasten ja nuorten toiveet mieluisista harrastuksista kartoitettiin valtakunnallisen koululaiskyselyn kautta. Helsingissä koululaisten suosittuja harrastustoiveita olivat mm. parkour, kuvataide, elokuva, teatteri, ruuanlaitto, koodaus, pelisuunnittelu, robotiikka ja eläinharrastus. ”Lapsilta ja nuorilta saatu palaute on meille äärettömän arvokasta. Haluamme ottaa heidät mukaan myös toiminnan kehittämiseen, jotta voimme vahvistaa lasten ja nuorten osallisuutta ja yhdenvertaista kuulluksi tulemista”, kertoo projektipäällikkö Irma Sippola.
Harrastukset tukevat lasten ja nuorten hyvinvointia
Korona-aika on heikentänyt lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia ja lisännyt heidän yksinäisyyttänsä. Nyt tarvitaan kavereita ja mielekästä hyvinvointia edistävää tekemistä jaksamisen tueksi. Ennen kaikkea lasten ja nuorten harrastusten tuominen koulupäivän jälkeen koulujen tiloihin sekä toiminnan maksuttomuus madaltavat harrastamisen kynnystä.
Koululaisten toiveiden pohjalta rakennettu laadukas ja monipuolinen harrastusvalikoima tuo tekemistä koululaisten iltapäiviin. ”Harrastukset tukevat lasten ja nuorten hyvinvointia ja ehkäisevät syrjäytymistä. Harrastuksissa keskeistä on mielekäs tekeminen, kaverisuhteet ja myös uusien taitojen harjoittelu ja oppiminen. Kun harrastukset nivotaan koulupäivien yhteyteen, ilta-aikaa vapautuu perheiden yhteiseksi ajaksi”, kertoo perusopetuksen aluepäällikkö Kimmo Mustonen.
Harrastamisessa korostuvat yhteisöllisyys, yhteenkuuluvuus ja kaverisuhteiden luominen. “Kouluterveyskyselyn mukaan meillä on aivan liian paljon lapsia, jotka kertovat, että heillä ei ole yhtään kaveria. Harrastaminen, yhdessä tekeminen ja onnistuminen ovat tärkeitä keinoja poistaa tätä kokemusta” toteaa aluepäällikkö Tiina Hörkkö kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan nuorisopalvelusta.
Koulupäivän jälkeen järjestettävällä toiminnalla tuodaan harrastaminen lähemmäksi myös niitä lapsia ja nuoria, joilla on muita vähemmän mahdollisuuksia kokeilla erilaisia harrastuksia, ja luodaan polkuja pitkäkestoiseen harrastamiseen. “Olemme huomanneet, että lapsilla ei ole yhdenvertaisia mahdollisuuksia harrastaa. Tämä johtuu monesta asiasta. Maksuton harrastamisen malli onkin erityisesti yhdenvertaisuutta edistävää tekemistä”, jatkaa Hörkkö.
Helsingin kaupunkistrategian mukaan jokaisella lapsella ja nuorella tulisi olla mahdollisuus harrastukseen. Lasten ja nuorten harrastamisen mahdollisuuksien parantaminen ja tietoisuuden lisääminen oman alueen vapaa-ajan toiminnoista on vuonna 2021 Helsingin kaupungin eri toimialojen yhteinen hyvinvoinnin edistämisen tavoite, jota seurataan osana talousarvion toteutumista.
Toiminta käynnistyy terveysturvallisuus huomioiden
Kevään 2021 pilottivaiheessa on mukana 21 koulua. Harrastuksiin voivat ilmoittautua mukaan seuraavien koulujen 3.–6. luokkien oppilaat: Hietakummun ala-asteen koulu, Keinutien ala-asteen koulu, Koskelan ala-asteen koulu, Laajasalon peruskoulu, Laakavuoren ala-asteen koulu, Latokartanon peruskoulu, Metsolan ala-asteen koulu, Pihkapuiston ala-asteen koulu, Pihlajamäen ala-asteen koulu, Porolahden peruskoulu, Pukinmäenkaaren peruskoulu, Puotilan ala-asteen koulu, Ruoholahden ala-asteen koulu, Snellmanin ala-asteen koulu, Staffansby lågstadieskola, Tapanilan ala-asteen koulu, Toivolan koulu, Vesalan peruskoulu, Vuoniityn peruskoulu, Yhtenäiskoulu ja Åshöjdens grundskola.
Tiedot harrastusryhmistä sekä ilmoittautumisohjeet löytyvät koulujen omilta verkkosivuilta. Kevään 2021 pilottiin osallistuvat koulut ovat tiedottaneet huoltajia uusista harrastusryhmistä myös Wilman kautta. Yläkouluikäisten harrastustoiminnan käynnistyminen siirtyy myöhempään ajankohtaan koronan aiheuttamien rajoitusten takia. Tavoitteena on tarjota harrastamisen Suomen mallin mukaista toimintaa kaikille helsinkiläisten peruskoulujen 3.–9. luokkien oppilaille lukuvuonna 2021–2022.
Uudenlaista yhteistyömallia rakentamassa
Harrastustoiminta toteutetaan yhteistyössä järjestöjen, seurojen, yritysten ja muiden lapsille ja nuorille harrastustoimintaa järjestävien toimijoiden kanssa. Tavoitteena on luoda uusia yhteistyömalleja sekä kehittää toimintaa oppien ja kokemusten pohjalta.
Tämä tiedote julkaistaan ruotsiksi ja englanniksi mahdollisimman pian Helsingin kaupungin verkkosivuilla osoitteessa www.hel.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Harrastamisen Suomen malli Helsingissä
Aluepäällikkö, nuorisopalvelut
Tiina Hörkkö
Helsingin kaupunki, kulttuuri ja vapaa-aika
050 3026404
tiina.horkko@hel.fi
Aluepäällikkö, perusopetus
Kimmo Mustonen
Helsingin kaupunki, kasvatus ja koulutus
040 6603304
kimmo.mustonen@hel.fi
Projektipäällikkö, nuorisopalvelut
Irma Sippola
Helsingin kaupunki, kulttuuri ja vapaa-aika
041 5121795
irma.sippola@hel.fi
Kuvat

Linkit
- Harrastamisen Suomen malli Helsingissä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan verkkosivuilla
- Helsinki etsii kumppaneita harrastamisen Suomen mallin käynnistämiseen Helsingissä. Uutinen kaupungin verkkosivuilla 18.1.2021
- Lasten ja nuorten harrastustoimintaa varten laaditut koronaohjeistukset
- Tiedot harrastusryhmistä koulujen omilla verkkosivuilla (Meidän koulu/Kerho ja harrastustoiminta –osio)
- Tietoa harrastamisen Suomen mallista ja lasten harrastustoiveista OKM:n verkkosivuilla
Tietoja julkaisijasta
Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu neljästä palvelukokonaisuudesta, kirjasto, kulttuuri, liikunta ja nuoriso sekä yhteisistä palveluista. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Esplanadestradens sommarprogram med hundratals artister drar igång den 16 maj i hjärtat av Helsingfors9.5.2025 07:51:00 EEST | Pressmeddelande
Esplanadestradens sommar kickstartar den 16 maj och fortsätter sommaren ut till den 30 augusti med gratisprogram fem dagar i veckan i hjärtat av Helsingfors. De sammanlagt 300 artisterna garanterar att det finns något fint att njuta av för alla. Eller vad sägs om exempelvis Johanna Försti, Pelle Miljoona, Jimi Tenor, Maria Ylipää och Marzi Nyman, Arne Alligator och Robert Jägerhorn?
Espan lavan kausi käynnistyy 16.5. – kesän aikana 300 esitystä9.5.2025 07:50:00 EEST | Tiedote
Espan lavan tapahtumatarjonta on tänäkin vuonna hyvin runsasta, sillä 16.5.–30.8. välisellä kesäkaudella nähdään kaikkiaan noin 300 esitystä. Kesän kuluessa lavalle nousevat muun muassa Pelle Miljoona Band, Jimi Tenor Band, Aarne Alligaattori ja Kissa. Kaikki Espan lavan tapahtumat ovat maksuttomia ja ikärajattomia.
Havis Amanda saa suojan toukokuun mahdollisia juhlahetkiä varten8.5.2025 07:58:04 EEST | Tiedote
Havis Amandalle suunniteltu suoja-aita otetaan ensimmäistä kertaa käyttöön toukokuussa 2025. Helsingin kaupunki testaa tilapäistä suojaa varautuakseen mahdollisiin kansanjuhliin Euroviisujen finaalin ja jääkiekon MM-kisojen aikana.
Säsongen för friluftsbaden i Helsingfors inleds igen på mors dag5.5.2025 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Friluftsbaden är lika med sommar i Helsingfors; för många är Simstadions öppning ett tecken på att sommaren är här på riktigt. Simstadion öppnar även i år traditionellt på mors dag söndag 8.5.2025 och håller öppet till 21.9. Gumtäkts friluftsbad öppnar måndag 26.5.2025 och är öppen till 22.8. Sommarsäsongen för bägge friluftsbaden är i år aningen längre än tidigare.
Helsingin maauimalakausi alkaa jälleen äitienpäivänä5.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Maauimalat ovat oleellinen osa Helsingin kesää ja monille Uimastadionin aukeaminen on merkki kesän alkamisesta. Uimastadika avautuu tänäkin vuonna perinteisesti äitienpäivänä, eli sunnuntaina 11.5. kello 9.00. Uimastadion on tänä kesänä auki 21.9.2025 asti. Kumpulan maauimala puolestaan avautuu maanantaina 26.5. kello 9.00, ja Kumpulan osalta kausi päättyy 22.8.2025. Molempien maauimaloiden kesäkausi on tänä vuonna hieman aiempaa pitempi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme