Konsernijaosto: Lausunto Etelä-Espoon linjastoluonnoksesta
Saadun palautteen ja Espoon kaupunginhallituksen konsernijaostossa käydyn keskustelun perusteella lausunnon kohteena olevaa suunnitelmaa on tarkennettu ja parannettu.
Konsernijaosto täydensi lausuntoa koskien erityisesti linjaston palvelutasoa sekä metron käyttöönottovaiheen ketterää reagointia. Lausunnossa todetaan mm. että Espoon kaupunki näkee tarpeelliseksi varautua metron jatkeen käyttöönoton osalta osittaiseen päällekkäisyyteen nykyisen suoraan Kamppiin menevän bussiliikenteen ja metroliikenteen osalta. Päällekkäisyyden tarkoitus on taata joukkoliikennepalvelun sujuvuus etenkin metron käyttöönottovaiheessa ja antaa käyttäjille aikaa löytää uusi palvelu. Tämä tarkoittaisi linjojen 143A, 146A ja 147A liikennöintiä uuden linjaston rinnalla ainakin sen aikaa, kunnes metron käynnistysvaihe on ohi ja toiminta on vakiintunut. Lisäksi Espoon kaupunki pyytää HSL:ää seuraamaan metron jatkeen liikennöinnin ja liityntälinjaston käynnistyttyä koko joukkoliikennepalvelun sujuvuutta, sekä tarvittaessa reagoimaan niihin yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa. Liikennöintimallin ja linjaston tulee varautua siihen että useampi kuin joka toinen juna liikennöidään Kivenlahteen ruuhkassa. Linjaston suunnittelutavoitteen mukaisesti linjasto tulee viimeistellä niin, ettei joukkoliikenteen palvelutaso heikkene oleellisesti yksittäisillä linjaston vaikutusalueilla. Yleisesti joukkoliikenteen kulkutapaosuuden kehitystä linjaston alueella on seurattava ja pyrittävä yhteistyössä etsimään keinoja joukkoliikenteen houkuttelevuuden ja sitä kautta kulkutapaosuuden lisäämiseksi. Espoon kaupunki toistaa myös kantansa B-vyöhykkeen laajentamisesta koko Kehä III:n sisäpuoliselle alueelle niin, että se kattaa kaikki Espoon viisi kaupunkikeskusta.
--
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti esittää, että kaupunginhallitus päättää Espoon kaupungin irtautumisesta UNA Oy:stä. Neuvottelutuloksen mukaan Espoon kaupunki luopuu omistuksistaan ja sijoituksistaan (C osakkeet 30 000 euroa) UNA Oy:ssä vastikkeetta ja luovuttaa osakkeensa yhtiölle. Espoon kaupunki luopuu kaikista mahdollisista oikeuksistaan tähän mennessä tehtyyn UNA Ydin toteutukseen. Espoon kaupunki vastaa osaltaan UNA Ytimen kustannuksista sopimusehtojen mukaisesti 31.12.2020 saakka.
--
Konsernijaosto päätti, että Turun Tunnin Juna Oy:lle voidaan valita tilintarkastaja yhtiökokousta pitämättä osakkeenomistajien yksimielisellä päätöksellä.
Konsernijaosto antoi Uudenmaan virkistysalueyhdistys (Uuvi) ry:n valtuuskunnan 30.4.2021 kokoukseen Espoon kaupungin edustajille toimiohjeen ja tarkensi sitä seuraavasti (kohta 1, kolmas alakohta): "yhdistyksen jäseniltään perimä investointimaksu (0,14 euroa/asukas) poistetaan vuodeksi 2022 ja arvioidaan vuoden 2023 investointimääräraha toimitetun esityksen mukaisesti".
Konsernijaosto nimesi edustajan ja antoi toimiohjeen Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) ylimääräiseen yhtymäkokoukseen 23.4.2021. HSY:n hallitus on päättänyt kokouksessaan 14.4.2021 kutsua koolle
ylimääräisen yhtymäkokouksen käsittelemään toimitusjohtajan luottamuspulakysymystä kuntalain 43 §:n mukaisen menettelyn aloittamiseksi.
Lisäksi konsernijaosto nimesi edustajia sekä antoi toimiohjeita useisiin vuotuisiin yhtiö-, yhtymä- ja vuosikokouksiin.
Muut asiat päätettiin esitysten mukaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maria GuzeninaEspoon konsernijaoston puheenjohtaja
Puh:+358 50 512 2282maria.guzenina@eduskunta.fiwww.mariaguzenina.netTietoja julkaisijasta

PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Tee oma taidereitti: EMMA – Espoon modernin taiteen museon julkiset taideteokset löytyvät nyt Espoon kaupungin karttapalvelusta18.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
EMMAn taide ulottuu ympäri Espoon kaupunkia. Yhteensä 70 julkista taideteosta on kaikkien kaupunkilaisten saavutettavissa eri puolilla Espoota ja määrä tulee täydentymään. Kesäkuun alussa teokset on lisätty Espoon kaupungin avoimeen karttapalveluun yhteistyössä Espoon kaupunkitekniikan keskuksen kanssa. Taide kaupungilla -karttapalvelun tavoitteena on parantaa tiedon jakamista ja teosten löydettävyyttä.
Kaupunginhallitus: Espoontorin asemakaavan muutos mahdollistaa asemanseudun kehittämisen16.6.2025 19:55:34 EEST | Tiedote
Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa Espoontorin kauppakeskuksen laajentaminen hypermarketilla, lisätä asuntorakentamista sekä kehittää asemanseutua joukkoliikenteen solmukohtana.
Konserni- ja tilajaosto kokoontui ensimmäistä kertaa16.6.2025 14:06:20 EEST | Tiedote
Konserni- ja tilajaosto tukee kaupunginhallitusta kaupungin tytäryhteisöjen johtamisessa sekä muiden yhteisöjen ohjauksessa ja seurannassa.
Stadsträdgårdens trädbank hjälper Esbo att anpassa sig till klimatförändringen12.6.2025 11:19:59 EEST | Pressmeddelande
Den globala uppvärmningen kommer inom en snar framtid att leda till liknande väderförhållanden i Esbo som i Centraleuropa. Därför bereder sig staden på och anpassar sig till klimatförändringen genom ett nytt försök, där trädslag importeras från sydliga länder och odlas som framtida gatuträd.
Kaupunginpuutarhan puupankki auttaa Espoota sopeutumaan ilmastonmuutokseen12.6.2025 11:19:59 EEST | Tiedote
Ilmaston lämpeneminen tuo lähitulevaisuudessa Espooseen Keski-Euroopan olosuhteet. Siksi kaupunki varautuu ja sopeutuu ilmastonmuutokseen uudella kokeilulla, jossa etelästä tuotuja puulajeja kasvatetaan tulevaisuuden katupuiksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme