Kruunusillat-raitiotie rakennetaan ensin Hakaniemestä Laajasaloon

Päivitetyn suunnitelman mukaan Kruunusillat-allianssi rakentaa vuosina 2021–2026 yhteyden Laajasalosta Hakaniemeen, jonne tulee väliaikainen päätepysäkki. Raitiolinja aloittaa liikennöinnin ensin Laajasalosta Hakaniemeen.
Hakaniemestä Kaivokadulle keskustaan rakentaminen jatkuu aikaisintaan vuodesta 2026 eteenpäin. Toteuttajasta päätetään myöhemmin. Jakamalla raitiotien rakentaminen kahteen osaan kaupunki haluaa vähentää hankkeeseen liittyviä riskejä ja niiden kustannusvaikutuksia.
Kaupunkilaisten elämään muutos ei onneksi juurikaan vaikuta. Esimerkiksi Hakaniemessä ja Siltavuorenrannassa rakentamisaikataulu pysyy pääosin ennallaan. Ensimmäisessä vaiheessa raitiotien päätepysäkki tulee Hakaniemenrantaan Hakaniementorin etelälaidalle, mistä matkustajilla on erinomaiset vaihtoyhteydet metroon, raitiovaunuihin ja busseihin.
Raitiotie Laajasalosta keskustaan tärkein tavoite
Kruunusillat-hankkeen tärkein tavoite on rakentaa raitiotieyhteys Laajasalosta keskustaan. Kasvavan Laajasalon asukkaille tarvitaan nopea joukkoliikenneyhteys. Metron kapasiteetti on täyttymässä Itä-Helsingissä tulevaisuudessa, ja Laajasalon raitiotie helpottaa metron ruuhkia.
”Vaiheistus on osa tarkentuvaa aikataulua. Teemme vaativaa suunnitteluprosessia, jossa tieto täsmentyy työn edetessä”, kommentoi projektinjohtaja Ville Alajoki.
Enimmäishinta tulossa poliitikkojen päätettäväksi
Kruunusillat-hankkeen alustava kustannusarvio oli 260 miljoonaa euroa, kun Helsingin valtuusto teki hankkeesta enimmäishintapäätöksen vuonna 2016. Tämän hetkisen arvion mukaan hankkeen kustannukset ovat suuremmat kuin neljä vuotta sitten arvioitiin. 19.1.2021 summan kerrottiin olevan 350 miljoonaan euroa vuoden 2015 hintatasossa. Hankkeen enimmäishinta on täsmentymässä kevään aikana.
Päätös enimmäishinnan korotuksesta viedään hyvin todennäköisesti uudelleen valtuuston käsiteltäväksi. Arvion mukaan asiasta päättää uusi kaupunginvaltuusto ensi syksynä.
Hanke on jaettu kahteen osaan
Kruunusillat-hanke toteutetaan kahden urakkamuodon yhdistelmänä: Kalasataman ja Kruunuvuorenrannan väliset kaksi siltaa (Finkensilta ja Kruunuvuorensilta) sekä Korkeasaaren maarakennus toteutetaan kokonaisurakkana. Tämän urakan kilpailutus on parhaillaan käynnissä.
Yhteyden muu rakentaminen, mukaan lukien reitin kolmas uusi silta eli Merihaansilta, tehdään puolestaan allianssimallilla.
Kruunusillat-allianssissa on käynnissä kehitysvaihe. Kehitysvaiheessa laaditaan vuoden 2016 hankesuunnitelmaa tarkemmat raitiotien suunnitelmat sekä määritellään rakentamisen aikataulu ja kustannukset. Tavoitteena on aloittaa rakentaminen eli toteutusvaihe ensi syksynä.
Myös Kruunuvuorensillan ja Finkensillan rakentaminen alkaa tavoiteaikataulun mukaan ensi syksynä.
Valmistelevat työt ovat alkamassa
Tänä keväänä ovat alkamassa valmistelevat rakennustyöt Kruunuvuorenrannassa ja todennäköisesti myös Hakaniemen alueella. Kruunuvuorenrannassa alkaa uusien katujen esirakennus Koirasaarentien länsipäässä. Hakaniemessä valmistellaan uuden Hakaniemensillan rakentamista. Nämä työt allianssi toteuttaa liittyvinä hankkeina, jotka kaupunki rakentaisi joka tapauksessa ilman raitiotietäkin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville Alajoki
p. 040 334 7301
etunimi.sukunimi@hel.fi
Projektinjohtaja
Kruunusillat-raitiotie
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kruunusillat-raitiotie
Kruunusillat-hanke yhdistää 10 kilometrin raitiotieyhteydellä Laajasalon, Korkeasaaren ja Kalasataman Helsingin keskustaan. Samalla se luo uuden merellisen reitin myös pyöräilijöille ja jalankulkijoille.
Hankkeen näkyvimmät osat ovat kolme uutta siltaa: Kruunuvuorensilta, Finkensilta ja Merihaansilta. Kruunuvuorensilta tulee olemaan Suomen pisin silta, noin 1200 metriä.
Rakentamisen on tarkoitus alkaa syksyllä 2021.
Kruunusillat-raitiotie toteutetaan kahden urakkamuodon yhdistelmänä: Kalasataman ja Kruunuvuorenrannan väliset kaksi siltaa sekä Korkeasaaren maarakennus toteutetaan kokonaisurakkana. Yhteyden muu rakentaminen tehdään puolestaan allianssimallilla.
Allianssiin sisällytetään myös yhteyden varrella olevia muita maarakennus-, kadunrakennus- ja kunnallisteknisiä töitä. Yksi tällainen työ on uuden Hakaniemensillan rakentaminen ja vanhan purkaminen. Näiden aiheuttamat kustannukset katetaan Kruunusillat-budjetin ulkopuolelta kaupungin muusta investointirahoituksesta.
Kruunusillat-raitiotien ja sen kustannusarvion ulkopuolisia asioita ovat myös HKL:n raitiovaunuhankinnat ja Laajasaloon suunniteltu hybridikortteli, joka sisältää asuintaloja ja niiden alle raitiovaunuvarikon.
Kruunusillat-allianssin osapuolet ovat Helsingin kaupunki, YIT Suomi Oy, NRC Group Finland Oy, Ramboll Finland Oy, Sweco Infra & Rail Oy ja Sitowise Oy.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 9.9.20259.9.2025 20:01:38 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 9.9.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Renoveringen av Mannerheimvägen blir klar tre månader i förtid9.9.2025 13:14:00 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors hittills största gaturenovering blir klar i förtid i september. Det ursprungliga slutdatumet för renoveringen var i slutet av år 2025. Spårvägstrafiken återvänder mellan Runebergsgatan och Grejusgatan måndagen den 8 september.
Mannerheimintien remontti valmistuu kolme kuukautta etuajassa9.9.2025 13:14:00 EEST | Tiedote
Helsingin tähän asti suurin kadun peruskorjaus valmistuu etuajassa syyskuussa. Alkuperäinen valmistumisaika oli vuoden loppu 2025. Raitioliikenne palasi Runeberginkadun ja Reijolankadun välille maanantaina 8. syyskuuta.
Nedre Malms park renoveras för att betjäna användare i olika åldrar8.9.2025 13:32:58 EEST | Pressmeddelande
Målet är att öka aktiviteter, trivseln och attraktiviteten i parken för olika användare såsom barnfamiljer och äldre. Arbetet inleds i mitten av september och blir klart i slutet av nästa år.
Ala-Malmin puisto peruskorjataan palvelemaan eri-ikäisiä käyttäjiä8.9.2025 13:32:58 EEST | Tiedote
Tavoitteena on lisätä puistoon tekemistä, viihtyisyyttä ja houkuttelevuutta erilaisille käyttäjille kuten lapsiperheille ja ikääntyneille. Työ alkaa syyskuun puolivälissä ja valmistuu vuoden 2026 lopulla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme