Varsinais-Suomen ELY-keskus on myöntänyt poikkeuslupia valkoposkihanhien karkottamiseen viljelmiltä
Poikkeuslupa valkoposkihanhien karkottamiseen on myönnetty 57 tilalle. Tilat, joille luvat on myönnetty sijaitsevat itäisellä Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa. Lisäksi voimassa on koko Suomessa 379 tilalle viime vuoden aikana myönnetyt poikkeusluvat.
Hakemusalueet ovat hyvin laajoja - keväiset karkotustoimenpiteet ongelmallisia lintujen kevätmuuton ja pesintään valmistautumisen kannalta
Lupia valkoposkihanhien ampumiseen on haettu erittäin suuria määriä. "Viime ja tänä vuonna haetuilla poikkeuslupahakemuksilla ammuttavaksi haettujen valkoposkihanhien määrä ylittää koko arktisen valkoposkihanhikannan koon", ylitarkastaja Matleena Louhisalmi Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta kertoo. Myönnetyillä luvilla sallittiin valkoposkihanhien pelotteeksi ampuminen muiden karkotustoimien tehostamiseksi syysmuuttokauden aikaan. Yhteensä nyt annetuilla päätöksillä luvitettiin ammuttavaksi syysmuuttokauden aikana hakijoiden tiloilla 2745 valkoposkihanhea.
Syksyllä 2020 kertyneissä ensimmäisissä kokemuksissa valkoposkihanhien pelotteeksi ampumisesta havaittiin, että valkoposkihanhien karkottaminen ampumalla edellyttää toistoa sekä valkoposkihanhia vahingoittamattomien karkotusmenetelmien yhdistämistä ampumiseen. Kevätmuuttokaudelle lupia valkoposkihanhien ampumiseen ei kuitenkaan myönnetty, vaan kevätmuuttokauden aikana valkoposkihanhia saa karkottaa menetelmillä, jotka eivät laajasti häiritse muun lintulajiston pesintää ja muuttolevähtämistä. Valkoposkihanhea koskevien poikkeusten käsittelyssä on otettava huomioon, että luvitettavista karkotustoimista ei saa aiheutua luonnonsuojelulain kieltämää häiriötä muulle lintulajistolle.
"Valkoposkihanhien karkotuslupia on haettu niin laajoille alueille, että ampuminen ja äänipelotteiden sekä koirien käyttö ilman tarkempaa suunnittelua vaikuttaisi laajalla alueella lintujen pesintään ja muidenkin kuin valkoposkihanhien muuttolevähtämismahdollisuuksiin. Lupa-alueiden laajuuden perusteella kyseisistä karkotustoimista aiheutuisi lintujen häirintää niiden lisääntymisen kannalta keskeisenä aikana suurella osalla Itä- ja Kaakkois-Suomen peltoympäristöjä", Louhisalmi sanoo. "Lupien arvioinnissa on otettava huomioon luonnonsuojelulain määräykset kaikkien rauhoitettujen lajien osalta. Samoilla pelloilla, joilla valkoposkihanhia levähtää, levähtää ja pesii myös uhanalaista lintulajistoa, jota valkoposkihanhien karkottaminen ei saa häiritä"
Karkotusmenetelmiä tulee kehittää ja selvittää
Valkoposkihanhien aiheuttamien satovahinkojen estäminen ei ratkea pelkillä poikkeusluvilla vaan ratkaisu vaatii tuekseen myös ns. hanhipeltoja, karkotustoimien ja niiden organisoinnin kehittämistä sekä tutkimusta valkoposkihanhien aiheuttamien vahinkojen ehkäisemisestä. Myös ampumista ja sen vaikutuksia on tarpeen tutkia. Syksyllä ampumisella ei ole vastaavia vaikutuksia muuhun lajistoon ja siitä syystä voidaan muita käytössä olevia karkotusmenetelmiä tuolloin tehostaa ampumalla. Samalla saadaan lisää tietoa ampumisen vaikutuksista osana muita karkotustoimia. Ampumisen vaikutusten tunnistaminen edellyttää kuitenkin tarkempaa tutkimusta mm. siitä, kuinka usein ampumista pitäisi tehdä, jotta karkotusvaikutus yhdessä muiden eri toimenpiteiden kanssa olisi mahdollisimman kustannustehokasta ja vähiten muille linnuille häiriötä aiheuttavaa.
Luonnonvarakeskus on poikkeusten käsittelyyn antamassaan asiantuntijalausunnossa esittänyt, että vahinkojen torjuntaa tulisi kehittää ja toteuttaa yksittäisten viljelijöiden sijaan pienyrittäjyyteen perustuvana karkotuspalveluna. Myös kesällä 2020 työskennelleen valkoposkihanhityöryhmän raportissa on tunnistettu, että ampumisen ohella on selvitettävä ja kehitettävä muitakin karkotusmenetelmiä.
Taustaa:
Rauhoitettujen lintujen häiritseminen ja ampuminen edellyttää poikkeusluvan
Valkoposkihanhi on rauhoitettu lintulaji. Rauhoitettujen lajien tappaminen, pyydystäminen tai tahallinen häiritseminen erityisesti lisääntymisaikana, tärkeillä muuton aikaisilla levähdysalueilla tai muilla lajin elämänkierron kannalta tärkeillä paikoilla on kielletty. Näistä kielloista on mahdollista hakea poikkeusta ja poikkeuslupa voidaan myöntää luonnonsuojelulaissa määriteltyjen edellytysten täyttyessä. Valkoposkihanhea koskevien poikkeusten käsittelyssä on otettava huomioon, että luvitettavista karkotustoimista ei saa aiheutua luonnonsuojelulain kieltämää häiriötä muulle lintulajistolle.
Rauhoitettuja lintuja koskevat poikkeuslupa-asiat on koko Suomessa (pl. Ahvenanmaa) keskitetty Varsinais-Suomen ELY-keskukselle vuodesta 2015 alkaen, minkä vuoksi päätökset on antanut Varsinais-Suomen ELY-keskus. Vireillä on edelleen 140 valkoposkihanhien viljelmiltä karkottamista koskevia poikkeuksia pääasiassa Itä- ja Kaakkois-Suomeen, jonka alueen yli valkoposkihanhien arktinen muuttoreitti kulkee. Poikkeusten käsittely jatkuu ja lisää päätöksiä tullaan antamaan lähipäivien ja -viikkojen aikana.
Varsinais-Suomen ELY-keskukselta ei ole saatavilla myönnettyjen tai vireillä olevien lupien tietoja kuntakohtaisesti tai muuten alueellisesti luokiteltuna. Luvituksessa toimitaan tilatunnusten perusteella ja käsitellään useita tiloja koskevia kokonaisuuksia kerrallaan, joten tieto ei synny kunta- tai muiden hallinnollisten rajojen mukai-sesti. Nyt haetuissa poikkeuksissa ei haettu lupaa valkoposkihanhien hyödyntämiseen ravintona, joten päätöksissä ei ole myönnetty lupaa ravintokäyttöön eikä käsitelty ravintona käyttämisen mahdollisuutta. ELY-keskus ei arvioi eikä ennakoi vireillä olevia hakemuksia.
Mikäli nyt annetuista päätöksistä halutaan yksityiskohtaisempaa tietoa, päätökset ovat saatavilla pyydettäessä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kirjaamosta kirjaamo.varsinais-suomi@ely-keskus.fi Päätökset on annettu diaarinumeroilla VARELY/4583/2020, VARELY/4605/2020, VARELY/4791/2020 ja VARELY/1937/2021.
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Kylmyys hidastaa valkoposkihanhien kevätmuuttoa29.4.2025 13:59:55 EEST | Tiedote
Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet hiljaisia valkoposkihanhien kevätmuutossa. Sunnuntaina 13.4. havaitun muuttoaallon jälkeen seuraava muuttoaalto saapui Suomeen vasta sunnuntain ja maanantain välisenä aikana 27.–28.4. Muuttoaaltojen välissä oli kylmä ja vastatuulinen jakso.
Kevyelle liikenteelle uusi väylä Viitostielle Kontiomäen eteläpuolelle (Kainuu)23.4.2025 09:39:21 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on aloittanut liikennejärjestelmästä ja maanteistä säädetyn lain mukaisen tiesuunnitelman laatimisen valtatielle 5 Paltamoon. Suunnitelmaa laaditaan yhteistyössä Paltamon kunnan kanssa. Tiesuunnitelmassa suunnitellaan erillinen jalankulku- ja pyörätie valtatien 5 varteen välille Kontiomäen huoltoasema - Leppiläntien liittymä. Tie suunnitellaan valtatien 5 länsipuolelle huoltoaseman ja valtatien 22 liittymän välillä ja itäpuolelle valtatien 22 liittymän ja Leppiläntien välillä. Hankkeen tavoitteena on turvata jalankulkijoille ja pyöräilijöille kulkuyhteys kylältä huoltoaseman palveluihin sekä jalankulun ja pyöräilyn olosuhteiden kehittäminen. Suunnittelutyö aloitetaan huhtikuussa 2025 ja tiesuunnitelma valmistuu helmikuussa 2026. Alkuvuodesta 2026 järjestetään Paltamossa avoin vuorovaikutustilaisuus, jossa esitellään suunnitelmaluonnoksia. Vuorovaikutustilaisuudesta tiedotetaan erikseen. Tiesuunnitelman jälkeen hankkeelle laadi
Varsinais-Suomen ELY-keskus teki päätöksen Porin raatihuoneen suojelemisesta (Satakunta, Varsinais-Suomi)17.4.2025 08:58:22 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskus on suojellut Porin raatihuoneen piha-alueineen. Raatihuone on valtakunnallisesti arvokas kohde ja se sijaitsee myös muinaisjäännösalueella.
Valkoposkihanhien kevätmuutto on alkanut16.4.2025 14:18:44 EEST | Tiedote
Valkoposkihanhien kevätmuutto on alkanut keskimääräistä aikaisemmin. Ensimmäiset kaksi valkoposkihanhea havaittiin perjantaina 7.3. Turun Ruissalossa. Kuluvan jakson suurin muuttoaalto koettiin sunnuntaina 13.4., jolloin useassa havaintopisteessä laskettiin yli 3 000 muuttavaa valkoposkihanhea. Helsingin Kivikossa laskettiin suurin määrä, 3 630 muuttavaa hanhea.
Honkajoen alueella on aloitettu selvitystyö Karvianjoen tilan parantamiseksi (Satakunta, Etelä-Pohjanmaa)14.4.2025 12:34:33 EEST | Tiedote
Karvianjoen päävesistössä Honkajoen alueella selvitetään keinoja, joilla voidaan parantaa Karvianjoen ekologista tilaa. Esiselvitys toteutetaan osana JTF-rahoitteista NEVALA-hanketta, jonka yhtenä tavoitteena on edistää turvetuotannon kuormittamien vesistöjen kunnostamista. Esiselvityksen toteuttaa KVVY Tutkimus Oy, joka on kotimainen ympäristötutkimusten ja laboratoriopalveluiden ammattilainen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme