Sosiaalihuollon valvonnassa vuonna 2019 selvitettiin erityisesti vanhustenhuollon ja lastensuojelun asioita
Valvonnan kohteena vanhusten asumispalvelut ja lastensuojelun laitoshoito
Sosiaalihuollon valvonnassa ratkaistiin 94 asiaa, joista noin puolet kohdistui yksityisiin ja puolet julkisiin palveluntuottajiin. Valvonnan kohteena olivat pääasiassa vanhusten asumispalvelut ja lastensuojelun laitoshoito. Valvonnan syynä olivat pääosin henkilöstön mitoitus ja rakenne tai käsittelyaika / määräaika tai sosiaalihuollossa toteutettu lääkehoito.
Valvonta-asioista reilu neljännes ei johtanut toimenpiteisiin. Aluehallintovirasto kiinnitti 13 valvontapäätöksessä huomiota vastaisen toiminnan varalle, päätti jatkaa valvontaa 15 tapauksessa, ilmaisi käsityksensä oikeasta toimintatavasta neljässä tapauksessa ja antoi 10 kehotusta ja kaksi huomautusta. Lisäksi yhdessä asiassa annettiin määräys puutteen korjaamiseksi tai epäkohdan poistamiseksi. Valvonta-asioista neljä siirrettiin Valviran käsiteltäväksi.
Sosiaalihuollon kantelumäärät pysyivät korkeissa lukemissa
Sosiaalihuollon kantelumäärät ovat pysyneet viimeiset neljä vuotta korkeina. Vuonna 2019 tuli vireille 162 kantelua. Kaikkiaan kanteluita ratkaistiin 149. Pääosin kantelut koskivat lastensuojelua, vanhustenhuoltoa sekä vammaispalveluita. Valtaosa kanteluista koski julkisen sektorin toimintaa ja erityisesti sosiaalityöntekijöitä ammattiryhmänä. Kanteluihin johtaneet syyt olivat yleensä palvelun laatu ja sisältö, epäasiallinen käytös tai kohtelu, menettelytapavirhe ja palvelun saatavuus sekä päätöksenteko.
Kanteluratkaisuina päädyttiin huomion kiinnittämiseen 34 asiassa, käsityksen ilmaisuun viidessä asiassa ja huomautuksen antamiseen neljässä asiassa. Lisäksi 34 asiassa asiakkaalle annettiin kirjevastaus. Viisi kantelua jätettiin tutkimatta. Valviraan siirrettiin kolme asiaa.
Aluehallintovirasto korostaa, että kantelun sijaan on mahdollista ensisijaisesti tehdä muistutus aluehallintovirastoon. Muistutusmenettely on osa palvelujen järjestäjän omavalvontatehtävää ja velvollisuutta seurata ja kehittää omaa toimintaa. Aluehallintovirastoon tulleista kanteluista noin kolmasosa siirrettiin käsiteltäväksi muistutuksena toimintayksikössä.
Vanhustenhuollon valvonnassa oli kiireistä
Valtakunnallinen hoivakriisi näkyi Pohjois-Suomen aluehallintoviraston toimialueella vuonna 2019, sillä vireille tuli 99 uutta valvonta-asiaa ja 37 kantelua. Aluehallintovirasto teki ennätysmäärän, 27 valvontakäyntiä ja pyysi lisäksi kuntia ja kuntayhtymiä tekemään yksilöityjä tarkastuskäyntejä virastoon saapuneiden epäkohtailmoitusten perusteella. Osa valvontakäynneistä tehtiin yhdessä kunnan tai kuntayhtymän edustajan kanssa ja joihinkin valtakunnallisten palvelutuottajien yksiköihin kohdistuvia käyntejä toteutettiin yhdessä Valviran kanssa. Suurin osa valvonnoista kohdistuivat toimintayksiköihin ja niiden henkilöstön mitoitukseen ja rakenteeseen. Yhden vanhusten ympärivuorokautisen toimintayksikön toiminta keskeytettiin Valviran päätöksellä 28.2.2019. Palveluntuottaja teki korjaustoimenpiteitä ja niin toiminta pystyttiin siirtämään takaisin palveluntuottajalle 4.12.2019.
Vanhusten ympärivuorokautisten palveluasumisen yksiköissä valvonnassa todetut puutteet olivat samankaltaisia kuin muiden aluehallintovirastojen toimialueilla:
- asiakkaiden palvelutarpeisiin ei ollut riittävästi osaavaa henkilöstöä
- tuki- ja muita tehtäviä ei ollut resursoitu riittävästi tai lainkaan
- hoito- ja palvelusuunnitelmat olivat tekemättä, puutteellisia tai ne eivät olleet ajan tasalla
- puutteellinen esimiestoiminta
- erilaiset lääkitysturvallisuusongelmat kuten puutteet hoivahenkilöstön lääkeluvissa tai lääkehoitosuunnitelmassa, käytännöissä ja lääkkeiden säilytyksessä
- puutteellisuuksia omavalvontasuunnitelmassa ja omavalvonnan toimeenpanossa.
Kanteluna ratkaistiin 31 asiaa. Niistä 12 kohdistui vanhustenhuollon toimintayksiköihin, joissa syynä olivat useimmiten toimintayksiköiden palveluiden laatu ja sisältö. Toimintayksiköön tai kuntaan siirrettiin muistutuksena käsiteltäväksi 16 kantelua.
Lastensuojeluasioissa avi siirsi kanteluita käsiteltäväksi muistutuksena ja valvoi sijaishuoltoa
Vuonna 2019 ratkaistiin 43 lastensuojelun kantelua. Kanteluita tehtiin erityisesti julkisten lastensuojelupalveluiden sosiaalityöntekijöiden menettelystä lastensuojeluasioissa. Noin kolmasosassa kanteluista kerrottiin työntekijöiden epäasiallisesta käytöksestä tai asiakkaiden kohtelusta. Kolmasosa kanteluista siirrettiin käsiteltäväksi muistutuksena toimintayksikössä. Kanteluista neljäsosassa ei todettu lainvastaisuutta. Yli kolmasosassa kanteluista todettiin epäkohtia, joissa aluehallintovirasto antoi raskaimpana hallinnollisena ohjauksena kolme huomautusta ja 15 huomion kiinnittämistä.
Lastensuojelussa ratkaistiin 21 valvonta-asiaa. Nämä liittyivät lastensuojelun lakisääteisten käsittelyaikojen määräaikavalvontaan ja sijaishuoltoyksiköiden valvontaan. Syksyllä 2019 suoritettiin useita valvonta- ja tarkastuskäyntejä sijaishuollon laitoksiin, muun muassa Pohjolakotiin, Ojantakasen perhekotiin, Jussin kodeille ja Siikajoen nuorisokotiin sekä Salmilan lastenkotiin. Myös kunnat tehostivat oma-aloitteisesti valvontaa alueen sijaishuoltoyksiköihin. Aluehallintovirasto järjesti alueellaan yhteistyössä Sosiaali- ja terveysministeriön kanssa myös uudistuvan lapsenhuoltolain ja lastensuojelulain toimeenpanotilaisuudet.
Erityishuoltoa koskevia oikaisuvaatimuksia ratkaistiin aiempaa enemmän
Aluehallintovirastossa ratkaistiin kehitysvammaisten erityishuolto-ohjelman oikaisuvaatimuksia viimeisen kymmenen vuoden aikana määrällisesti eniten vuonna 2019. Vuonna 2019 oikaisuvaatimuksia tuli vireille 12. Samana vuonna ratkaisuja oikaisuvaatimuksiin annettiin 15. Oikaisuvaatimuksista hylättiin seitsemän ja kuusi palautettiin uudelleen käsiteltäväksi. Kaksi jätettiin käsittelemättä.
Vammaispalveluiden kanteluja ratkaistiin edellisvuotta enemmän
Vuonna 2019 ratkaistiin 18 vammaispalvelua koskevaa kantelua. Niiden mukaan asiakkaiden kokema epäasiallinen kohtelu lisääntyi. Palveluiden saatavuuteen sekä asiakas- /palvelusuunnitelmaan ja palvelutarpeen arviointiin liittyvät kantelut kuitenkin vähenivät. Aluehallintovirasto antoi hallinnollisena ohjauksena kuusi huomion kiinnittämistä.
Liitteet:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Vammaispalvelut: sosiaalihuollon ylitarkastaja Päivi Räinä, puh. 0295 017 024
Lastensuojelu: sosiaalihuollon ylitarkastaja Saku Vaskivuo, puh. 0295 017 587
Vanhustenhuolto: sosiaalihuollon ylitarkastaja Leena Serpola-Kaivo-oja, puh. 0295 017 290
Pohjois-Suomen AVI
etunimi.sukunimi@avi.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Ansökan om återkallande av miljötillståndet för avfallshanteringsanläggningen i Rusko i Tammerfors5.5.2025 14:45:00 EEST | Pressmeddelande
NTM-centralen i Birkaland har den 2 december tagit initiativet att regionförvaltningsverket ska återkalla miljötillståndet för Remeo Refining Oy:s avfallshanteringsanläggning i Rusko i Tammerfors. Parter kan lämna anmärkningar om återkallandet av miljötillståndet. Regionförvaltningsverket har publicerat hörandedokumenten.
Tampereen Ruskon jätteenkäsittelylaitoksen ympäristöluvalle haetaan peruuttamista5.5.2025 14:45:00 EEST | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskus on tehnyt 2. joulukuuta aluehallintovirastolle aloitteen Tampereen Ruskossa sijaitsevan Remeo Refining Oy:n jätteenkäsittelylaitoksen ympäristöluvan peruuttamiseksi. Asianosaiset voivat jättää muistutuksia ympäristöluvan peruuttamisesta. Aluehallintovirasto on julkaissut asiakirjat kuulemista varten.
Destia Oy:lle lupa varastoida Pyssymäen maa-ainesalueella energiapuuta määräaikaisesti5.5.2025 08:01:00 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto myönsi Destia Oy:lle vesilain mukaisen luvan varastoida Pyssymäen maa-ainesalueella Maaningalla energiapuuta määräaikaisesti 10 vuoden ajan. Maa-ainesten oton, maa-ainesten murskauksen, seulonnan ja varastoinnin osalta vesitalousluvan myöntämisedellytykset eivät täyttyneet.
Lappi25-valmiusharjoituksessa harjoitellaan evakuointia5.5.2025 07:47:00 EEST | Tiedote
Lapin aluehallintoviraston järjestämässä Lappi25-valmiusharjoituksessa harjoitellaan poikkeusolojen aikana tapahtuvaa väestönsiirtoa. Harjoitukseen osallistuvat Lapin kunnat ja keskeisimmät viranomaiset.
Heti Kotiin Kiinteistönvälitys Oy LKV:lle (Kuopio) kielto harjoittaa välitystoimintaa uhkasakolla tehostettuna30.4.2025 16:03:26 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto on 30.4.2025 antanut päätöksen, jolla se on kieltänyt Heti Kotiin Kiinteistönvälitys Oy LKV:tä (y-tunnus: 3145414–4) harjoittamasta välitystoimintaa ilman välitysliikerekisteröintiä ja asettanut kiellon tehosteeksi 40 000 euron uhkasakon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme