Inarin Pielpajärven erämaakirkko ympäristöineen on valittu vuoden 2021 perinnemaisemaksi ja alueen kunnostus on alkanut Helmi-elinympäristöohjelman rahoituksella

Kirkko ympäristöineen kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin ympäristöihin, kirkkokenttä on valtakunnallisesti arvokas perinnebiotooppi sekä muinaismuistolailla suojeltu kiinteä muinaisjäännös. Nykyinen puukirkko on peräisin 1760-luvulta ja sitä edelsi 1640-luvulla rakennettu pienempi kirkko. Paikalla on säilynyt myös muutaman kirkkotupa pitkämatkalaisia varten. Nyt jo jäljettömiin hävinneessä Pielpajärven pappilassa majaili mm. Elias Lönnrot toisella Lapin matkallaan (1840-l). Asutushistoria ulottuu vielä kauemmas, sillä talvikylissä asuttiin jo 1400 - 1500-luvuilla. Saamelaisten asutus oli luonteeltaan väliaikaista. Vuoden kiertoa seuraillen talveksi asetuttiin aloilleen, kun taas kesällä kuljettiin metsästämässä ja kalastamassa. Alueelta on löytynyt myös muinaisjäännöksiä monen tuhannen vuoden takaa.
Kyseessä on yksi Lapin kulttuurihistoriallisesti merkittävimmistä kokonaisuuksista ja myös perinnebiotooppiarvoiltaan arvokas kohde. Pielpajärven erämaakirkko ja saamelaisten talvikylänä toiminut avoin niittymäinen kenttä muodostavat kokonaisuuden, jolla on pitkä asutushistoria ja jonka perinnebiotoopin ylläpitoon on erityisesti viime vuosina panostettu aktiivisesti. Kentän kunnostustoimet ovat alkaneet keväällä 2021 Helmi-elinympäristöohjelman rahoituksella. Toimenpiteet työllistävät paikallisia yrittäjiä.
Alueen varsinaisiksi hoitajiksi saadaan lampaita kesällä 2022, siitä syystä alue aidataan tänä kesänä. Lampaat ovat erinomaisia perinnemaisemien hoitajina, niiden jäljiltä arvokas matala ruohovartinen kasvilajisto saadaan säilymään. Lampaille itselleenkin maisemanhoitotyö on mieluisaa. Laitumella ne saavat liikkua vapaasti ja toteuttaa niille luontaista laumaelämää.
Niittymäisen kirkkokentän värjäävät keltaiseksi ja sinipunervaksi kullerot ja kurjenpolvet. Kenttää on niitetty ja hoidettu jo pitkään, vuodesta 2000 lähtien, Metsähallituksen, Inarin seurakunnan ja Saamelaismuseo Siidan toimesta. Aluetta on niitetty käsin, mutta niittämisen sijaan työ hoituu jatkossa vaivattomammin lampaiden avulla. Kirkkokentän niitty on edustavuudeltaan merkittävää Natura 2000 -luontotyyppiä “runsaslajiset ja tuoreet niityt”.
Pielpajärven kirkolle johtaa noin viiden kilometrin mittainen kävelyreitti, joka vie syvälle erämaisen luonnon tunnelmaan aarnimetsineen ja vesistöineen. Pielpajärven erämaakirkkoon voi tutustua ympärivuotisesti.
Maatiainen – Det lantliga kulturarvet ry on valtakunnallinen yhdistys, joka pyrkii säilyttämään vanhat viljely- ja koristekasvit sekä alkuperäiset kotieläinrodut eli maatiaiskasvit ja ‐eläimet. Lisäksi yhdistys vaalii kulttuurimaisemia. Valitsemalla vuosittain Vuoden perinnemaiseman Maatiainen ry haluaa kiinnittää huomio arvokkaisiin suomalaisiin kulttuurimaisemiin sekä edistää niiden säilymistä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lapin ELY-keskus, Marjut Kokko etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi, 0400-304745
Saamelaismuseo Siida, arkeologi Eija Ojanlatva, eija.ojanlatva@samimuseum.fi, 040-167 6145
Inarin seurakunta, kirkkoherra Tuomo Huusko etunimi.sukunimi@evl.fi, 040-733 8153
Maatiainen ry, toimisto@maatiainen.fi, 044-045 7317
Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Rovaniemi: Hallituskatu 3 B (valtion virastotalo)
Kemi: Valtakatu 28
0295 037 000http://www.ely-keskus.fi/lappi
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus
Portimokosken ylemmän kalatien rakentaminen on alkanut9.5.2025 13:15:48 EEST | Tiedote
Portimokosken voimalaitoksen ylemmän kalatien rakentaminen on alkanut viikolla 19. Rakennuttajana toimii Lapin ELY-keskus. Portimokoskentie suljetaan rakentamisen ajaksi. Syksyllä 2024 valmistunut alempi Haapakosken kalatie sekä syksyllä 2025 valmistuva ylempi kalatie ovat merkittävä osa vaelluskalojen palauttamisen kokonaisuutta.
Lapin vesistöjen tulvahuippuja odotettavissa vasta toukokuun loppupuolella7.5.2025 11:07:39 EEST | Tiedote
Sään ennustetaan jatkuvan koleana, joten lumen sulaminen jatkuu hitaana. Tornionjoen alaosa on jo pääosin vapaana jäistä. Vesistöissä vielä paikoillaan olevat jäät voivat olla petollisia, joten jäillä liikkuessa tulee olla erityisen varovainen.
Lapin liikenneturvallisuussuunnitelma vuosille 2025–2030 on julkaistu5.5.2025 10:20:03 EEST | Tiedote
Liikenneturvallisuussuunnitelman tavoitteena on antaa suuntaviivat Lapissa eri toimijoiden tahoilta tehtävälle liikenneturvallisuustyölle tuleville vuosille. Suunnitelma painottuu tieliikenteeseen, mutta myös raideliikenne ja maastoliikenne on huomioitu suunnitelmassa.
Tourism at the forefront of growth in Lapland’s sectors, significant growth also in mining2.5.2025 13:03:59 EEST | Tiedote
The 2024 economic trend report shows that the trend in Lapland’s turnover has taken an upward turn, and the annual change in personnel numbers was more positive than the change in turnover. Of the sectors, the development trend showed the greatest growth in the accommodation and catering and tourism services sectors. There is also a positive trend in mining, transport and storage, business services and the creative and cultural sectors in Lapland.
Lapin tulvatilanne jatkuu rauhallisena30.4.2025 08:44:01 EEST | Tiedote
Lapin vesistöjen virtaamat pysyvät alhaisina toukokuun alussa kylmän sään vuoksi. Etelä-Lapin alueelle vapun aikaan osuva sään hetkellinen lämpeneminen voi kääntää virtaamia pieneen nousuun. Vesistöissä vielä paikoillaan olevat jäät voivat olla petollisia, joten jäillä liikkuessa tulee olla erityisen varovainen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme