Yrittäjät: Elpymispaketti pitää hyväksyä, rahan käyttöön tiukka valvonta

EU:n elpymispaketti on eduskunnan käsittelyssä. Suomen Yrittäjien mielestä eduskunnan tulee hyväksyä päätös pakettiin osallistumisesta.
- Neuvoteltu sopimus tuo mukanaan EU:n laajuisia vastuita, joihin on osaltaan syytä suhtautua kriittisesti. Samalla pitää muistaa, että tärkein päätös elpymispaketin kohdalla ei ole sen hyväksyminen tai hylkääminen, vaan se, mitä rahalla saadaan aikaan ja mihin ne kohdennetaan, Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen sanoo.
Salmisen mukaan maiden suunnitelmille ja varojen käytön seurannalle pitää asettaa poikkeuksellisen kovia vaatimuksia. Vain näin EU säilyy kansalaisten ja yritysten silmissä uskottavana, vastuullisena ja omia sääntöjään noudattavana yhteisönä.
- Jos rahat käytetään - kuten tavoite on - EU-maiden kasvuun, jäykkien rakenteiden joustavoittamiseen ja yritysten uusiutumiseen, voidaan paketilla saavuttaa tuloksia, jotka kiistatta hyödyttävät myös Suomea ja Suomen taloutta, Salminen arvioi.
- Mutta jos rahat käytetään ylisuureksi paisuneiden julkisten sektorien juoksevien kulujen kattamiseen tai ylivelkaantuneiden talouksien tekohengittämiseen, on paketti epäonnistunut.
Kansantalouden uudistuminen, vihreä siirtymä ja koronan jälkeiseen kasvuun pääsy tärkeitä
Suomeen elpymispaketista kohdentuvien varojen käyttöä tulee Salmisen mukaan arvioida myös sen pohjalta, kuinka ne edistävät yritysten ja koko kansantalouden uudistumista, vihreää siirtymää ja kykyä päästä kiinni koronapandemian jälkeiseen talouskasvuun ja markkinoiden uusjakoon.
- Elvytysvarojen käyttäminen esimerkiksi yksityistä palvelutarjontaa syrjäyttävän sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen rahoittamiseen olisi vastuutonta velkarahan käyttöä suomalaisilta päättäjiltä, Salminen sanoo.
Suomen Yrittäjät näkee, että Suomen tulee muiden EU-maiden mukana osallistua elpymispaketin toteuttamiseen, mutta huomattavasti suunniteltua tarkemmalla koordinaatiolla ja seurannalla varojen käytöstä niin EU-tasolla kuin Suomessakin.
Salminen muistuttaa, että paketti voi oikein toteutettuna myös vahvistaa Euroopan unionin globaalia kilpailukykyä ja EU:ta poliittisesti.
Yhteyshenkilöt
Petri SalminenPuheenjohtaja
Petri Salminen on Suomen Yrittäjien hallituksen puheenjohtaja. Kausi kestää lokakuuhun 2022.
Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Käynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI
09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjät: Budjettiesitys pääosin tasapainossa, työn verotuksen kevennys tärkeää2.9.2025 22:38:55 EEST | Tiedote
"Suomen Yrittäjät pitää Orpon hallituksen budjettiesitystä pääosin tasapainoisena: ansiotuloverotus kevenee, yrittäjien verotaakka ei kasva ja työntekoon kannustetaan”, johtaja, pääekonomisti Juhana Brotherus sanoo.
Yrittäjät: Työperäinen hyväksikäyttö vääristää työmarkkinoita31.8.2025 07:15:00 EEST | Tiedote
Työperäisen hyväksikäytön sääntelyä uudistetaan. Samalla rangaistuksia aiotaan kiristää. Suomen Yrittäjät pitää tätä tärkeänä ja tarpeellisena. – Työperäistä hyväksikäyttöä ei voida koskaan hyväksyä. On myös toimivien ja rehellisten yritysten etu, että hyväksikäyttöön puututaan, johtaja Atte Rytkönen-Sandberg Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät: Pk-yritysten vientihalukkuus vahvaa – EU ja Pohjoismaat kiinnostavat eniten30.8.2025 07:15:00 EEST | Tiedote
Vähintään neljän hengen yrityksissä on vahva halu kansainvälistyä. Kyselyn mukaan 33 prosentilla on suoraa vientiä, 22 prosentilla välillistä ja 20 prosenttia suunnittelee vientitoiminnan aloittamista. “Yrityksissä on nähtävissä selkeää kasvuhalua ulkomaankauppaan. Siksi maakunnista maailmalle pitää rakentaa toimiva vienninedistämisen palvelupolku, joka on tarjolla myös pienemmille yrityksille”, johtaja Harri Jaskari Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjägallup: Pk-yritykset tyytymättömiä EU:n ja USA:n kauppasopimukseen – vapaakauppa saa laajaa kannatusta28.8.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset pk-yritykset suhtautuvat kriittisesti EU:n ja Yhdysvaltojen heinäkuussa solmittuun kauppasopimukseen, kertoo tuore Yrittäjägallup. Vain 7 prosenttia pk-yrityksistä on tyytyväisiä sopimukseen, kun 52 prosenttia on tyytymättömiä. Peräti 41 prosenttia ei osaa ottaa kantaa. Erityisesti nuorten yrittäjien (18–39-vuotiaat) keskuudessa kanta jää avoimeksi.
Yrittäjägallup: Yrittäjien tyytyväisyys hallitukseen laskussa – oppositiokaan ei vakuuta27.8.2025 14:15:00 EEST | Tiedote
Yrittäjien tyytyväisyys hallituksen toimintaan on edelleen laskenut. Tyytyväisyys opposition toimintaan ei ole kuitenkaan lisääntynyt. "Syksy on hallitukselle näytönpaikka. Yrittäjät suhtautuvat aiempaa kriittisemmin hallitukseen, mutta luottavat vielä vähemmän opposition vaihtoehtoon," Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen arvioi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme