Kuljetuslaatikoista syntyi 19 000 tarjotinta Hesburger-ravintoloihin
6.5.2021 07:20:00 EEST | Hesburger | Tiedote

Ajatus rikkinäisten kuljetuslaatikoiden kierrättämisestä syntyi, kun Hesburgerilla pohdittiin, miten aiemmin jätteeksi päätynyttä materiaalia voisi käyttää hyödyllisesti omassa toiminnassa. Rikkoutuneet polypropeenilaatikot sopivat tarjotinten uusiomateriaaliksi hyvin, sillä niiden volyymi on riittävän suuri ja ne ovat puhtaita käytöstä poistuessaan.
6 000 laatikkoa = 19 000 tarjotinta
– Meillä on hyviä yhteistyökumppaneita kiertotalouden saralla, sillä olemme pitkään tehneet innovatiivisia kiertotaloustoimia esimerkiksi työvaatteiden parissa. Päätimme kokeilla ajatusta käytännössä yhdessä työvaatetoimittajamme Touchpoint Oy:n ja muovituotteita valmistavan Wiitta Oy:n kanssa, kertoo Hesburgerin viestintäpäällikkö Heini Santos.
Idea osoittautui toimivaksi ja Hesburger päätti teettää laatikoista tarjottimia ravintolakäyttöön.
– Keräsimme yli 6000 rikkinäistä laatikkoa ja niistä syntyi meille noin 19 000 tarjotinta. Tämä onnistuminen vahvistaa uskoamme siihen, että kiertotalous on kannattavaa. Omaa toimintaa tarkastellessa on oltava mukana kekseliäisyyttä ja tahtoa saada asiat onnistumaan, Santos sanoo.
Toimivaksi testattu
Valmistusprosessissa laatikot murskataan pieniksi osiksi, joista tehdään muovirakeita. Muovirakeet sulatetaan ja ruiskutetaan tarjotinmuottiin. Yhden tarjottimen valmistus kestää noin minuutin.
Tarjottimet on testattu ravintolakäytön näkökulmasta, sillä niiden pitää kestää konepesu ja lämpötunnelin lämpö. Lisäksi tarjottimille on tehty kierrätysmuovin vaatimat laboratoriotutkimukset.
Kierrätysmuovista valmistetun tarjottimen hiilijalanjälki on 85 prosenttia pienempi kuin jos tarjotin olisi tehty uudesta muovista.
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Kierrätystä tarjottimellaSiirry videokanavalle
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heini SantosViestintäpäällikkö
Puh:+358 50 310 3054heini.santos@hesburger.fiKuvat



Tietoja julkaisijasta
Burger-In Oy on suomalainen perheyritys ja Hesburger sen rekisteröity liikemerkki. Hesburger-ravintoloita löytyy jo yhdeksästä maasta: Suomesta, Virosta, Latviasta, Liettuasta, Venäjältä, Saksasta, Ukrainasta, Bulgariasta ja Valko-Venäjältä. Ketjun palveluksessa työskentelee noin 8 000 henkilöä. Vuoden 2020 verollinen myynti Suomessa oli 217 miljoonaa euroa ja ulkomailla 107 miljoonaa euroa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hesburger
Hesburger laajentaa aurinkovoimaansa – Kaarinan tuotantolaitokselle lähes 2 000 uutta paneelia10.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Hesburger hyödyntää aurinkovoimaa tehtaallaan, keskusvarastollaan sekä kymmenissä ravintoloissa. Aurinkovoimaloiden tuottamalla energialla voidaan paistaa noin 1,2 miljoonaa hampurilaista vuodessa.
Yli 2 miljoonaa kasvishampurilaista vuodessa – VEKE® pysyy edullisempana vaihtoehtona31.8.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Kasvisruoan suosio jatkaa kasvuaan Hesburgerilla. VEKE®-tuotteiden osuus lihattomien tuotteiden osuudesta verrattuna koko tuotevalikoimaan on noussut jo 14 prosenttiin.
Yli puolet kesätyöntekijöistä jatkaa Hesburgerilla syksyllä – ketjun työsuhteet pidentyvät ja henkilöstön keski-ikä nousee19.8.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Hesburger-ketjun työsuhteet ovat pidentyneet ja henkilöstön sitoutuminen kasvanut. Yli puolet kesätyöntekijöistä jää Hesburgerille töihin, ja miesten osuus henkilöstöstä on nousussa.
Hesburger tuo valikoimaan uudet Miniateriat – Lastenaterian oheistuotteet poistuvat4.8.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Hesburger uudistaa ateriavalikoimaansa 4. elokuuta, jolloin Lastenateriaan aiemmin liittyneet oheistuotteet poistuvat ravintoloista. Tilalle tulevat uudet Miniateriat, jotka ovat saatavilla pienempään nälkään kaikille iästä riippumatta. Samalla Hesburger alentaa muun muassa useiden sormisyötäväannosten hintoja.
Hesburger istutti yli 16 000 taimea Kankaanpäähän – uusi metsä sitoo hiiltä ja vahvistaa luonnon monimuotoisuutta15.7.2026 09:15:21 EEST | Tiedote
Hesburger on jatkanut metsitystyötään yhteistyössä kotimaisen Carboreal Oyj:n kanssa myös tänä vuonna. Kesäkuun 2026 alussa Kankaanpäähän istutettiin yhteensä yli 16 000 taimea entiselle viljelystä poistuneelle turvepeltoalueelle. Uusi metsä tukee hiilensidontaa, vähentää maaperäpäästöjä ja lisää luonnon monimuotoisuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme