Terveydenhuollon ammattilaisten rokotuskattavuudessa on vaihtelua ammattiryhmittäin ja alueittain
Terveydenhuollon ammattilaisten rokotuskattavuus on Suomessa kohonnut tähän saakka melko maltillisesti, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tekemästä selvityksestä.
”Valtaosa niistä terveydenhuollon ammattilaisista, jotka ovat säännöllisesti tekemisissä koronaa sairastavien tai koronaviruksen kanssa, on saanut koronarokotuksen. Muiden ryhmien rokotuskattavuus on pääsääntöisesti matalampi. Tämä kertoo siitä, että rokotteita on pystytty kohdentamaan rokotusjärjestyksessä ensimmäisinä oleville terveydenhuollon ammattilaisille ja ikääntyneille”, kertoo THL:n ylilääkäri Tuija Leino.
Ensimmäisten joukossa rokotettuihin ryhmiin kuuluvat todettuja ja epäiltyjä koronapotilaita hoitava terveydenhuollon henkilöstö, koronanäytteenottojen henkilökunta, koronavirusdiagnostiikkaa tekevä laboratoriohenkilökunta, ympärivuorokautisen hoivan henkilökunta sekä muuta kiireellistä hoitoa antava sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö. Osa terveydenhuollon ammattilaisista on lisäksi saanut rokotuksen osana riskiryhmien rokotuksia sairautensa vuosi.
Määrällisesti eniten on rokotettu lähi- ja sairaanhoitajia, suhteellisesti eniten lääkäreitä
Rokotuskattavuus vaihtelee ammattiryhmittäin. Määrällisesti eniten rokotetuissa on lähi- ja sairaanhoitajia, kaikkiaan 95 600 henkilöä. Rokotettuja lääkäreitä on vähemmän, noin 13 900.
Suhteutettuna eri ammattikuntien kokoon lääkäreistä on kuitenkin rokotettu suurempi osa kuin hoitajista. Lääkäreistä rokotuksen oli saanut lähes 60 prosenttia, kun taas röntgenhoitajista rokotuksen oli saanut 50 prosenttia, laboratoriohoitajista ja sairaanhoitajista runsaat 40 prosenttia sekä kätilöistä ja terveydenhoitajista vajaat 40 prosenttia.
”Selvitys on tehty terveydenhuollon ammattihenkilörekisterin Terhikin ja rokotusrekisterin tietojen pohjalta. Ammattihenkilörekisteriin ei kirjata tietoa työssäolosta, joten selvityksessä on mukana myös henkilöitä, jotka eivät toimi rekisteriin merkityssä ammatissa esimerkiksi alanvaihdoksen vuoksi. Voimme olettaa, että lyhyemmän koulutuksen saaneissa on alaa vaihtaneita suhteellisesti eniten. Se voi osaksi selittää hoitajien matalampaa rokotuskattavuutta”, kertoo erikoistutkija Heini Salo THL:stä.
Hammaslääkäreistä, hammashoitajista ja lähihoitajista rokotettuja oli vajaa kolmannes. Fysioterapeuteista ja suuhygienisteistä joka viides oli saanut rokotuksen.
Alueelliset erot näkyvimpiä pienissä ammattiryhmissä
Rokotuskattavuudessa on suuria eroja myös eri sairaanhoitopiirien välillä. Sairaanhoitajilla rokotuskattavuus vaihteli 34–61 prosentin välillä ja lähihoitajilla 18–40 prosentin välillä, kun taas lääkäreiden rokotuskattavuus vaihteli alueesta riippuen 48:sta 77 prosenttiin.
Suurimmat alueelliset erot näkyvät kätilöiden ja hammashuollon rokotuskattavuudessa. Kätilöistä rokotuksen oli saanut 15–74 prosenttia ja hammaslääkäreistä 8–67 prosenttia.
”Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä pyrittiin alussa rokottamaan hyvin rajoitetusti, jotta rokotteet saatiin riittämään ikääntyneille. Alueet ovat voineet tulkita rokotusohjeita ja järjestää rokotuksia hieman eri tavoin. Lähiviikkoina tavoitteena on tasata näitä alueellisia eroja ja tarjota koronarokotusta esimerkiksi synnytyksiä hoitavalle henkilökunnalle koko maassa”, Tuija Leino kertoo.
THL:n selvityksessä on huomioitu 15.4. mennessä annetut koronarokotukset.
Tiedote 23.4.: THL on tarkentanut rokotusjärjestystä sote-henkilöstön osalta
Lisätietoja:
Heini Salo
THL
erikoistutkija
etunimi.sukunimi@thl.fi
Tuija Leino
THL
ylilääkäri
etunimi.sukunimi@thl.fi
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Jätevesitutkimus: Peukun eli muuntohuume alfa-PVP:n käyttö jyrkässä kasvussa, alueelliset erot suuria9.5.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
Alfa-PVP:tä (”peukku”) käytetään yhä enemmän etenkin pääkaupunkiseudun läheisyydessä. Alueelliset erot ovat kuitenkin merkittäviä, ja käyttö keskittyy voimakkaasti Etelä- ja Lounais-Suomeen. Myös amfetamiinin ja kokaiinin vuonna 2024 mitatut käyttömäärät ovat monin paikoin mittaushistorian korkeimpia, osoittaa THL:n tuore jätevesitutkimus.
Tuore tutkimus: masennusoireilua raportoi joillain hyvinvointialueilla jopa kaksinkertainen määrä nuoria verrattuna toisiin alueisiin9.5.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
THL on julkaissut ennakkotietoa nuorten mielenterveysoireilusta eri hyvinvointialueilla. Samalla THL julkaisi suositukset toimista kuntien ja hyvinvointialueiden päättäjille. Hyvinvointialueiden ja kuntien tehtävänä on ehkäistä nuorten masennusta huolehtimalla, että ammattilaisilla on edellytykset tarjota nuorille matalan kynnyksen apua. Alueellisia eroja on tärkeää tarkastella kunnissa ja hyvinvointialueilla eli siellä, missä syyt ja ratkaisut voidaan parhaimmin tunnistaa.
THL viikolla 20/20258.5.2025 15:23:41 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 8.5. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet pe 9.5. THL julkaisee ennakkotietoa nuorten mielenterveysoireilusta eri hyvinvointialueilla. Esimerkiksi masennusoireilua raportoivien nuorten osuus on joillain hyvinvointialueilla kaksinkertainen verrattuna toisiin. Samalla THL julkaisee suositukset toimista kuntien ja hyvinvointien päättäjille. Lisätiedot: taija.huhtala(at)thl.fi, puh. 029 524 8138 to 15.5. Aikuisväestön hyvinvointi ja terveys - Terve Suomi 2024 -kyselyn tuloksia. Tilastoraportti ja Sotka
Hyvinvointialueiden välillä on suuria eroja erityisesti alkoholisairastavuudessa ja ammatilliseen kuntoutukseen pääsyssä7.5.2025 00:05:00 EEST | Tiedote
Alueiden väliset erot ovat sairastavuudessa suurimpia alkoholisairauksissa ja työkyvyttömyydessä ammatilliseen kuntoutukseen pääsyssä, selviää uusimmista Kansallisen terveysindeksin tuloksista.
THL viikolla 19/202530.4.2025 12:07:29 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri julkaistaan yleensä joka torstai, mutta tänään, vappuaattona, se ilmestyy poikkeuksellisesti keskiviikkona. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat keskiviikon 30.4. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ke 7.5. Alueiden väliset erot sairastavuudessa ja työkyvyttömyydessä. Kansallisen terveysindeksin 2021–2023 tuloksia. Yhteistiedote Kelan kanssa. Lisätietoja: johanna.leinonen(at)thl.fi, puh. 029 524 7678 pe 9.5. Jätevesitutkimuksen tulokset huumeiden käytöstä julkaistaan. Lisätietoja: saija.jarvimaki(at)thl.fi, puh. 029 524 7632 Verkkouutiset ma 5.5. Ulkomaista syntype
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme