
Nordic Care Finland Oy haluaa korjata eettiset puutteet filippiiniläishoitajien rekrytoinnissa – yritys tarjoaa “Avaimet käteen” -ratkaisua Suomen terveydenhoidon hoitajapulaan

Filippiiniläisestä maahanmuuttajasta hoiva-alan yrittäjäksi
Kun hoiva-alan yrittäjän Jeanette Avellánin äiti Juliana Romano saapui lastensa kanssa filippiineiltä, hän oli yksi ensimmäisistä filippiiniläisistä maahanmuuttajista. Filippiiniläistä opettajan tutkintoa ei täällä kuitenkaan kelpuutettu, joten hän päätti opiskella sairaanhoitajaksi ja työllistyi välittömästi.
Muutama vuosi sitten Romano jäi eläkkeelle, ja tällöin hänen tyttärensä totesi, että nyt sekä aika että poliittinen ilmapiiri olisivat suotuisia filippiiniläisienhoitajien rekrytoinnin käynnistämiseksi. Jeanette otti yhteyttä fIlippiiniläiseen ystäväänsä Elisa Ullakonojaan, jolla oli kokemusta filippiiniläisten työntekijöiden rekrytoinnista muun muassa Suomeen. Näin syntyi Nordic Care Finland Oy.
On arvioitu, että vuosikymmenen vaihteeseen mennessä Suomessa hoiva- ja hoitoalalle tarvitaan noin 50 000 uutta ammattilaista.
–Jo nyt hoitajista on yhteiskunnassamme huutava pula. Myös moni hoitoalalla olevista näyttäisi siirtyvän alalta pois. Haluan yrittäjänä osaltani tarjota tähän ratkaisua, Avellán sanoo.
– Sosiaali- ja terveydenhuollon yrityksenä päämäärämme on turvata asiakkaidemme tarpeet ja välittää terveydenhuollon ammattilaisia sekä julkiselle että yksityiselle sektorille, hän jatkaa.
Filippiineillä on noin 200 000 työtöntä nelivuotisen ammattikorkeakoulutasoisen (BA) koulutuksen käynyttä hoitajaa. Ammatti on arvostettu, mutta siitä huolimatta palkat ovat Suomeen verrattuna pienet, esimerkiksi hoiva-avustaja ansaitsee noin 250 euroa ja rekisteröity sairaanhoitaja noin 500 euroa kuussa.
Suomeen rekrytoitavila hoitajilla on Avellánin mukaan sairaanhoitajan tutkinto tai he ovat opiskelleet Filippiineillä tason, joka vaaditaan hoiva-avustajana ja lähihoitajana toimimiseen.
Viisumi- ja työlupa-asiat hoidettu, ja lentolippu maksetaan ILO:n suositusten mukaisesti
Filippiineiltä jo rekrytoitujen hoitajien määrällä mitattuna Nordic Care on toimitusjohtaja Mikael Avellánin mukaan yksi suurimmista alan toimijoista Suomessa.
Yritys hoitaa viisumi- ja työlupa-asiat asiakkaiden puolesta kuntoon.
Usemmiten hoitajat aloittavat työnsä Suomessa hoiva-avustajina tai opiskelemalla työn ohessa oppisopimuskoulutuksena lähihoitajatutkinnon. Sairaanhoitajaksi he voivat halutessaan siirtyä, kun kielitaitovaatimukset täyttyvät. Lisäopintojen avulla tutkinto voidaan laillistaa Valviran edellyttämällä tavalla.
– Nordic Caren kautta kunnille ja yksityisille hoito- ja hoiva-alan yrityksille tarjoutuu mahdollisuus löytää sovitussa aikataulussa apua henkilöstöpulaan. Toimimme “avaimet käteen” -periaatteella.
– Olemmekin siis tällä hetkellä mukana tarjouskilpailuissa ja keskustelemme uusien asiakkaiden kanssa päivittäin, kertoo Avellán.
Nordic Caren toiminnan kantava ajatus on Avellánin mukaan eettisyys. Yritys suosittelee, että Suomeen lähdössä oleville hoitajille maksetaan taskurahaa jo suomen kielen opintojen ajalta. Suomeen tulijoille yleensä maksetaan myös lentolippu kansainvälisen työjärjestön ILOn suositusten mukaisesti.
– Normaalisti noin tuhannen euron hintainen lento olisi suuri kustannus filippiiniläiselle hoitoalan työntekijälle. Emme halua hinnan olevan esteenä parhaimpien mahdollisten hoitajien Suomeen saamiseksi, Avellán perustelee.
– Suosittelemme kauttamme tuleville työntekijöille myös ammattiliittoon liittymistä, siitä on apua myös integroitumisessa ja ammatti-identiteetin luomisessa, hän sanoo.
Ulkomailla asuvien rahalähetyksillä on paikallisesti valtava merkitys
Hoitajien rekrytointiprosessin Nordic Care Finland Oy hoitaa yhteistyössä Filippiineillä lisensoidun GigaProfessional Partnersin kanssa, jonka toimitusjohtajana Elisa Ullakonoja toimii.
– Rekrytointiprosessin aikana hoitajat haastatellaan, heille suoritetaan terveystarkastukset, hoitajien on myös läpäistävä psykologiset testit ja heistä tehdään taustaselvitys. Ennen Suomeen lähtöä hoitajat saavat kielikoulutuksen ohella opastusta käytännön asioiden hoitamisesta uusissa oloissa, Ullakonoja kertoo.
Ullakonoja kertoo Filippiineillä asuessaan nähneensä käytännössä, miten paljon ulkomailla työskentelevien taloudellinen apu merkitsee perheille paikallisesti. Arviolta kymmenen prosenttia maan bruttokansantuotteesta koostuu ulkomailla työskentelevien rahalähetyksistä.
Suomessa Nordic Care puolestaan auttaa maahan saapuvia muun muassa Kela-asioiden, verotusasioiden ja pankkiasioiden hoidossa.
– Ensimmäisen asunnon järjestämme työntekijälle mahdollisimman läheltä työpaikkaa, Avellán kertoo.
"Koko rekrytointiprosessi on hallussamme ja sen langat tiukasti käsissämme"
Nordic Care Finland Oy on osa yritysryhmää, jolla on oma GigaMare -koulutuskeskuksensa Filippiineillä, koulutuskeskuksen juuret ovat Wärtsilä Oyj:ssa, joka perusti tämän koulutuskeskuksen Filippiineille yli 15 vuotta sitten.Yksi konsortion omistajista on ammattikorkeakoulu Novia / Åbo Akademi, joka on mukana myös kielikoulutuksessa. Konsortion yritykset ovat rekrytoineet ja kielikouluttaneet jo yli 200 sairaanhoitajaa töihin Eurooppaan.
Jeanette Avellán ja Elisa Ullakonoja toteavat ylpeänä, että Nordic Care on ainoa Suomeen filippiiniläisiä työntekijöitä rekrytoiva yritys, jolla on koko rekrytointiketju hallussaan ja kaikki langat tukevasti käsissään.
– Peräänkuulutammekin kaikkia yksityisiä ja julkisia hoiva-alan toimijoita ottamaan yhteyttä ja sopimaan konsultoinnin hoitajien pilottikokeilusta pikaisesti, ennenkuin pula hoitajista rampauttaa hoiva-alaa yhtään enempää. Nyt on aika viimeistään toimia, Jeanette Avellán ja Elisa Ullakonoja sanovat.
Yhteyshenkilöt
Mikael Avellán
Toimitusjohtaja
040-7003760
mikael.avellan@nordiccare.fi
Kuvat








Tietoja julkaisijasta
Nordic Care Finland Oy on suomalainen hoitoalan henkilöstöä välittävä henkilöstöpalveluyritys. Se toimii osana yritysryhmää, jolla on oma koulutuskeskus (entinen Wärtsilä Oyj) Filippiineillä. Yksi konsortion omistajista on ammattikorkeakoulu Novia / Åbo Akademi. Konsortion yritykset ovat rekrytoineet ja kielikouluttaneet jo yli 200 sairaanhoitajaa töihin Eurooppaan.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.