LOGOMON TERASSIKESÄN OHJELMAA TÄHDITTÄVÄT BEHM, GASELLIT, VON HERTZEN BROTHERS, IDA PAUL & KALLE LINDROTH, MAIJA VILKKUMAA!

Logomon Terassikesä järjestetään toistamiseen 1.7.-31.7.2021 Turussa Logomon Teatron laajennetulla . Viime vuonna lyhyellä aikajänteellä koronakesää pelastamaan syntynyt ja menestykseksi osoittautunut tapahtumakonsepti on tullut jäädäkseen. Tänään julkistettava yli 20 tapahtuman ohjelmisto pitää sisällään muun muassa Behmin, Gasellien, Ida Paulin & Kalle Lindrothin, Pyhimyksen, Mariskan ja Maija Vilkkumaan kuin astetta rockimpaa puolta edustavien Herra Ylpön, Viikatteen, Von Hertzen Brothersin ja The Flaming Sideburnsin keikat.
Laaja kattaus musiikkia ja komiikkaa yli 20 tapahtumaillan aikana
Ensimmäisen Logomon Terassikesän menestyksen salaisuus oli tapahtumien monipuolisuus ja vallitsevan koronatilanteen mukaan toteutetut turvajärjestelyt. Tänäkin kesänä 22:ssa tapahtumaillassa on huomioitu monipuolisesti eri musiikkigenrejen ystävät. Ohjelmassa on luvassa myös kaksi eri sisältöistä Ismo Leikola stand up -keikkaa. Terassialueen laajuus ja Logomon Teatron sisätilat muodostavat kokonaisuuden, jotka antavat neliöidensä puolesta hyvin pelivaraa reagoida kulloinkin voimassa oleviin kapasiteettirajoituksiin.
Ainutlaatuista festivaalitunnelmaa
Aluepalveluiden osalta Logomon Terassikesä tarjoaa tänä kesänä kävijöilleen myös astetta pidemmälle viedyn kävijäkokemuksen. Alueesta tullaan rakentamaan pienimuotoinen festivaalisimulaattori, joka sisältää festivaalitasoisen esiintymislavan, festivaaliruokamyyntipisteen ja aluetaidetta. kruunaa baarikontin kattoterassi, josta on täydellinen näkymä esiintymislavalle. Tänä vuonna myös ryhmille ja yrityksille on räätälöity omat erikseen myytävät lisäpalvelut.
Mukana Turun juhlavuodessa, turvallisesti
Turku viettää Euroopan kulttuuripääkaupungin kymmenvuotisjuhlaa vuonna 2021. Logomon Terassikesä toteutetaan osana merkkivuoden ohjelmaa. Jokaiseen tapahtumaan on rajoitettu kapasiteetti viime kesän tapaan ja myytävien lippujen määrä on rajallinen. Tapahtuman järjestelyissä noudatetaan viimeisimpiä viranomaisohjeita. Lipunmyynti käynnistyy Lippupisteessä pe 14.5. klo 10.00. Tapahtumien ikäraja on K-18.
Logomon Terassikesä 1.7.-31.7.2021
TO 1.7. BEHM
PE 2.7. DRINK TONIGHT: Yournalist, Muscular, nghtrdio, Avanto
LA 3.7. ATOMIROTTA
TI 6.7. VESTERINEN YHTYEINEEN
KE 7.7. GASELLIT
TO 8.7. HERRA YLPPÖ
PE 9.7. DUMARI & LUUPÄÄT
LA 10.7. VIIKATE
TI 13.7. ISMO LEIKOLA – Jos nyt ihan rehellisiä ollaan
KE 14.7. ISMO LEIKOLA – Uusien juttujen ilta
TO 15.7. YOUNGHEARTED, COSTEE
PE 16.7. SIR ELWOODIN HILJAISET VÄRIT
LA 17.7. MARISKA
TI 20.7. MICHAEL MONROE, SAMI YAFFA & LINDE LINDSTRÖM
KE 21.7. JARKKO MARTIKAINEN
TO 22.7. ASA & BAND, VIEW
PE 23.7. IDA PAUL & KALLE LINDROTH
LA 24.7. THE FLAMING SIDEBURNS, RADIOPUHELIMET
KE 28.7. PYHIMYS
TO 29.7. VON HERTZEN BROTHERS
PE 30.7. ERJA LYYTINEN
LA 31.7. MAIJA VILKKUMAA
www.lippu.fi/logomon-terassikesa
lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Pietu Sepponen / Sunborn Live
puh. 044-5566113
yritysmyynti:
Eveliina Salminen / Logomo
puh. 040 524 5531
eveliina.salminen@logomo.fi
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Sunborn Live on tunnettu kovatasoisista live-tapahtumistaan ja laadukkaista festivaaleistaan. Muun muassa vaihtoehto- ja indiemusiikin festivaali Kesärauha, Turun Terassikesä, after ski -festivaali Harmaa Rinne sekä uusi Slot Festival kuuluvat Sunborn Liven tapahtumaportfolioon. Tämän lisäksi yritys tuottaa vuosittain satakunta keikkaa ja suurkonserttia Turun Logomossa. Sunborn Live on osa ravintola-, tapahtuma- ja catering-alan yritys Sunborn Events Oy :tä on sekä perheomisteista Sunborn Groupia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sunborn Live
Kesärauha on julistettu Suomen Turussa1.5.2025 16:30:37 EEST | Tiedote
Kesärauhan julistus kannustaa jokaista kohtelemaan toisia yhdenvertaisesti tulevana kesänä. Ensimmäistä kertaa livenä tuhatpäiselle vappukansalle julistetun kesärauhan lausui Vuoden turkulainen 2024, kestävyysjuoksija Mustafe Muuse. Kesärauha-festivaali juhlitaan jo kuudetta kertaa Turun Linnanpuistossa 6.-8.6.2025.
Kesärauha julistetaan vappuna Turussa - Arppa esiintyy ikärajattomalla ilmaiskeikalla Vartiovuoren puistossa!23.4.2025 12:03:49 EEST | Tiedote
Kesärauha osallistuu TYY:n perinteikkääseen vappupiknikkiin 1.5. ja tarjoaa Arpan ikärajattoman ilmaiskeikan. Uutena perinteenä kesärauha julistetaan vapunpäivänä ja ensimmäisen kerran sen pääsee julistamaan Vuoden turkulainen 2024 Mustafe Muuse.
Leningrad Cowboys tekee paluun – uutena taustakuoronaan Harlem Angels – kiertue saapuu myös Turun Logomoon 15.11.2025!7.4.2025 08:59:22 EEST | Tiedote
Viime viikolla uutisoitiin Leningrad Cowboysin uuden inkarnaation paluusta. LC Cowboys & Harlem Angels esiintyy Suomen kiertueellaan marraskuussa myös Turun Logomossa lauantaina 15.11.2025. Lipunmyynti keikalle käynnistyy torstaina 10.4. klo 10.00.
Suomen suurin after ski teki yleisöennätyksen – toista kertaa järjestetty Harmaa rinne toi Rukan Hiihtostadionille kahden päivän aikana yhteensä 7500 kävijää31.3.2025 15:15:23 EEST | Tiedote
28.–29.3. järjestetyssä Harmaa Rinne –tapahtumassa vieraili kahden päivän aikana 13 000 kävijää mukaan lukien Rukan Hiihtostadionin ja Rukan kylän jatkojen kävijät. Järjestäjät ovat tyytyväisiä tapahtuman kävijämäärään, joka on yli puolitoistakertainen viime vuoteen verrattuna.
Kesärauhan ohjelma valmis - Princess Nokia ja Elektrolinnan kansainvälisiä dj’tä pursuava ohjelmisto viimeistelevät Kesärauhan 2025 artistikattauksen20.3.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Turkulaisen indie- ja vaihtoehtomusiikkifestivaali Kesärauhan perjantaita tähdittää Suomessa suurta suosiota nauttiva yhdysvaltalainen hip hop -artisti Princess Nokia. Elektrolinna tuo jo neljättä vuotta putkeen Turun linnan sisäpihalle monimuotoisen ja monipuolisen kattauksen elektronisen musiikin artisteja. Kesärauhan lipunmyynnin on kirinyt ennätysvauhtiin innovatiivisten lipunmyyntikäytäntöjen rohkea kokeilu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme