ELY-keskukset

Valkoposkihanhet lähteneet muuttomatkalle, päämuutto mahdollisesti viikonloppuna

Jaa
Edellisen viikonlopun lämpimät säät innostivat valkoposkihanhia lähtemään muuttomatkalle. Muutto on kuitenkin vasta alussa ja päämuuton odotetaan tapahtuvan tulevana viikonloppuna tai ensi viikon alussa.
Valkoposkihanhia. Kuva: Jari Kontiokorpi / Pohjois-Karjalan ELY-keskus.
Valkoposkihanhia. Kuva: Jari Kontiokorpi / Pohjois-Karjalan ELY-keskus.

Valkoposkihanhimuutto nytkähti ennusteen mukaisesti eteenpäin viikonloppuna. Tuhansien valkoposkihanhien sekä metsä- ja tundrahanhien muuttoja havaittiin sunnuntaina Länsi-Uudeltamaalta Pohjois-Karjalaan, enimmillään laskettiin Rautjärven Simpeleellä 40 000 muuttavaa hanhea. Muutto on kuitenkin vasta alussa, siitä todistavat myös satelliittilähetinhanhien sijainnit.

Hollantilaisten seurannassa olleista noin 40 valkoposkihanhesta nyt neljä on Suomessa, joista kaksi Pohjois-Karjalassa, yksi Kymenlaaksossa ja yksi ilmeisesti pesimään mielivä lintu on ollut Helsingissä jo kauan. Yksi lintu on jo kaukana Venäjällä, normaalireitistä poikkeavasti Arkangelin eteläpuolella. Lisäksi yksi lähetinvalkoposkihanhi on Virossa ja toinen Ruotsissa, kaikki loput reilut 30 lähetinhanhea oleilevat edelleen talvialueilla Hollannin, Pohjois-Saksan ja Tanskan alueella.

Viikonlopun muuton jäljiltä valkoposkihanhia on kerääntynyt viisinumeroinen määrä usealle alueelle, eniten Kymenlaakson, Parikkalan seudulle ja Keski-Karjalan pelloille. Kiteen – Tohmajärven alueella oli maanantaina yli 60 000 ja Parikkalassa noin 30 000 paikallista valkoposkihanhea.

Sääennusteet lupailevat päämuuttoa jo viikonlopulle. Ilmatieteen laitoksen tutkija Jarmo Koistinen sanoo:

”Muuttosää kohti Suomea on aluksi suotuisa. Itämerelle saapuvat tai Baltiassa jo olevat valkoposkihanhet hyötyvät eteläkaakkoisesta hyvin lämpimästä myötätuulivirtauksesta, joka työntää lintuja pohjoiselle reitille Suomeen. Niinpä hanhimuutto kiihtyy Suomessa, eikä näytä ohittavan meitä Venäjän puolelta. Torstaista perjantaihin muutto todennäköisesti jarruuntuu, koska kohtalainen-navakka tuuli Pohjois-Itämerellä ja Suomenlahdella kääntyy itään; lisäksi perjantaina on kuurosateita.

Muuttoa edistävä, nyt myöhässä oleva peltokasvillisuuden vihreä aalto etenee tällä viikolla ripeästi pohjoista kohti lämpimien säiden vuoksi. Lauantaista alkaen tuuli on heikkoa tai myötäistä, joten valkoposkihanhien päämuutto Suomessa on odotettavissa viikonloppuna tai ensi viikon alussa.”

Hanhitilanneraportti on koottu BirdLifen, Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen ja Ilmatieteen laitoksen yhteistyönä, ja se julkaistaan verkossa osoitteessa https://www.birdlife.fi/hanhitilanne/

Lisätietoja:

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mika Pirinen
lajivahinkokoordinaattori, Pohjois-Karjalan ELY-keskus
mika.pirinen(at)ely-keskus.fi
p. 0295 026 214


Jari Kontiokorpi
suunnittelija, Pohjois-Karjalan ELY-keskus
jari.kontiokorpi(at)ely-keskus.fi
p. 050 312 8596

Kuvat

Valkoposkihanhia. Kuva: Jari Kontiokorpi / Pohjois-Karjalan ELY-keskus.
Valkoposkihanhia. Kuva: Jari Kontiokorpi / Pohjois-Karjalan ELY-keskus.
Lataa
Satelliittilähettimillä varustettujen valkoposkihanhien sijainti 10.5.2021. Kuva: Nelleke Buitendijk / Netherlands Institute of Ecology (NIOO-KNAW), Ornitela sekä Google.
Satelliittilähettimillä varustettujen valkoposkihanhien sijainti 10.5.2021. Kuva: Nelleke Buitendijk / Netherlands Institute of Ecology (NIOO-KNAW), Ornitela sekä Google.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset

ELY-keskus parantaa lauttaliikenteen ympäristöystävällisyyttä ja palvelutasoa Järvi-Suomessa11.10.2024 12:00:00 EEST | Tiedote

Koko Suomen maantielauttaliikenteestä vastaava Varsinais-Suomen ELY-keskus on kilpailuttanut Järvi-Suomen 12 lauttapaikan maantielauttaliikennepalvelut vuosille 2026–2046 ja tehnyt hankintapäätöksen maantielauttaliikenteestä. Hankintapäätös ei ole vielä lainvoimainen. Hankinta on osa maantielauttaliikenteen hankintastrategiaa, jonka toteutumisen myötä lauttakalusto uudistuu, lauttaliikenteen ympäristöystävällisyys paranee päästöjen pudotessa 98 % ja lauttapaikkojen painorajoitukset poistuvat.

Kainuun ELY-keskus on antanut perustellun päätelmänsä Nuojuankangas–Seitenoikea välisen voimajohtohankkeen arviointiselostuksesta (Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa)9.10.2024 14:51:40 EEST | Tiedote

Kantaverkkoyhtiö Fingrid Oyj suunnittelee nykyisen kantaverkon vahvistamista Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa uudella siirtolinjalla nykyisen rinnalle. Nuojuankangas–Seitenoikea välisen voimajohtohankkeen ympäristövaikutusten arviontiselostus täyttää YVA-lain vaateet. Yhteysviranomainen näkee, että erityisesti yhteisvaikutusten osalta sähköasemat tulevat olemaan merkittävä seikka yhteisvaikutusten lieventämisessä. Sähköasemien kautta myös tuulivoimahankkeet pystyvät minimoimaan yhteisvaikutuksiaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye