
Lisälievennyksistä huolimatta kokoontumisrajoitukset Länsi- ja Sisä-Suomessa yhä voimassa (TIEDOTETTA KORJATTU: alkuperäisessä tiedotteessa oli virheellinen päivämäärä)
11.5.2021 15:31:36 EEST | Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket | Tiedote
(Tiedotetta korjattu: alkuperäisessä tiedotteessa kerrottiin, että päätös on voimassa 13.5. alkaen, vaikka voimassaolo alkaa jo 12.5.)
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt 26.4.2021 aiemman tartuntatautilain pykälän 58 mukaisen päätöksen yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten kieltämisestä alueellaan. Päätöksen mukainen määräys oli voimassa 1.5.–16.5.2021. Saatujen selvitysten ja kokonaisharkinnan perustella aluehallintovirasto on tänään 11.5. päättänyt jatkaa kokoontumisrajoituksia edellä mainituin muutoksin. Uusi päätös korvaa ajalla 12.5. – 16.5.2021 aluehallintoviraston 26.4. antaman päätöksen.
Määräys on voimassa 12.5.–1.6.2021.
Tapahtumia voi järjestää sallitulla osallistujamäärällä, jos ne pystytään järjestämään terveysturvallisesti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä opetus- ja kulttuuriministeriön ohjetta turvaetäisyyksistä ja hygieniakäytännöistä ja päätöksessä mainittuja edellytyksiä noudattaen. Jotta rajoituksia ja suosituksia voidaan hallitusti purkaa, tämä edellyttää kaikilta vastuunkantoa voimassa olevien rajoitusten ja erityisesti suositusten jatkuvasta noudattamisesta.
Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueen huonontuneen koronatilanteen vuoksi Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto antaa aluetta koskevan päätöksen myöhemmin tämän viikon aikana.
Lisää tietoa:
- Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston päätös 11.5.2021 avi.fi-verkkosivujen yleistiedoksiannoissa
- Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohje turvaetäisyyksistä ja hygieniakäytännöistä (minedu.fi-verkkosivuilla)
- Mitä yleisötilaisuuksia, kokoontumisia ja toimintaa aluehallintovirastojen antamat määräykset koskevat?
- Kaikki avi.fi-sivuston kysymykset koronasta ja yleisötilaisuuksien järjestämisestä
- Vaasan sairaanhoitopiirin verkkosivu alueella voimassa olevista suosituksista ja rajoituksista
- Pirkanmaan sairaanhoitopiirin verkkosivu alueella voimassa olevista suosituksista ja rajoituksista
- Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin verkkosivu alueella voimassa olevista suosituksista ja rajoituksista
- Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin verkkosivu alueella voimassa olevista suosituksista ja rajoituksista
- Keski-Suomen sairaanhoitopiirin verkkosivu alueella voimassa olevista suosituksista ja rajoituksista
- Medialle:
- aluehallintoylilääkäri Laura Blåfield, p. 0295 018 587
- aluehallintoylilääkäri Miia Kaartinen, p. 295 018 091
- aluehallintoylilääkäri Eeva Mäkinen, p. 295 018 786
- ylijohtaja Marko Pukkinen, p. 0295 018 582
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirasto/RegionförvaltningsverketAluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lainsäädäntö uudistui 21.12.2025: Miten asbestityöt pitää tehdä uudistuksen jälkeen?22.12.2025 07:41:37 EET | Tiedote
Asbestilainsäädäntö uudistui 21. joulukuuta. Uudistuneeseen lainsäädäntöön liittyen työsuojeluviranomainen on julkaissut päivitetyn soveltamisohjeen. Soveltamisohje kertoo, miten asbestityöt pitää käytännössä tehdä Suomessa uudistuksen jälkeen.
Hallinto-oikeus: Työsuojeluviranomaisen puolalaiselle yritykselle määräämä laiminlyöntimaksu oli aiheellinen19.12.2025 15:52:23 EET | Tiedote
Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue määräsi elokuussa 2024 puolalaiselle yritykselle 5 500 euron laiminlyöntimaksun, koska yritys oli laiminlyönyt velvollisuutensa toimittaa työsuojeluviranomaiselle tietoja työntekijöiden lähettämisestä Suomeen. Yritys valitti laiminlyöntimaksusta hallinto-oikeuteen, joka katsoi, että työsuojeluviranomainen oli voinut pitää yrityksen laiminlyöntejä vakavina ja ratkaisi asian niin, että määrätty laiminlyöntimaksu jäi voimaan. Turun hallinto-oikeus antoi päätöksensä asiassa 19.12.2025.
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången19.12.2025 13:30:00 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången den 18 december 2025. De nuvarande beredskapskommittéernas verksamhetsperiod upphör då regionförvaltningsverkens verksamhet upphör den 31 december 2025. Det nya riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket inleder verksamheten den 1 januari 2026. Till myndighetens uppgifter hör bland annat att organisera det regionala beredskapssamarbetet.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran19.12.2025 13:30:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran 18.12.2025. Nykyisten valmiustoimikuntien toimikausi päättyy aluehallintovirastojen toiminnan päättyessä 31.12.2025. Uusi valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtävänä on muun muassa varautumisen alueellisen yhteistyön järjestäminen.
Tillsyn avslöjade brister i behörighetsvillkoren för personalen på privata daghem19.12.2025 11:45:39 EET | Pressmeddelande
År 2025 övervakade regionförvaltningsverken att behörighetsvillkoren enligt lagen om småbarnspedagogik uppfylldes för de privata daghemmens fostrings-, undervisnings- och vårdpersonal samt daghemsföreståndare. Som ett resultat av tillsynen gav regionförvaltningsverken över 200 tjänsteproducenter administrativ styrning.