Keskimaa maksaa kesäkuussa asiakasomistajilleen ylijäämänpalautusta ja osuusmaksun korkoa yli 5,5 M€

Osuuskauppa Keskimaan edustajisto päätti kevätkokouksessa ylijäämänpalautuksen maksamisesta. Keskimaa jakaa omistajilleen kesäkuussa ylijäämänpalautusta ja osuusmaksun korkoa. Vuoden 2020 tuloksesta ylijäämänpalautusta maksetaan miltei 4,8 miljoonaa euroa, mikä on lähes sama summa kuin edellisenä vuonna. Ylijäämänpalautusta maksetaan asiakasomistajille 1 % Osuuskauppa Keskimaasta vuoden 2020 aikana tehtyjen, S-Etukortilla rekisteröityjen bonusostojen määrästä. Osuusmaksun koron suuruudeksi Keskimaan edustajisto päätti edellisvuosien tapaan 6 % eli 6 euroa osuusmaksulta, yhteensä 786 048 €. Ylijäämänpalautus ja osuusmaksun korko maksetaan asiakasomistajille 23. kesäkuuta.
− Ylijäämänpalautus on tapa palauttaa osa osuuskaupan ylijäämästä asiakasomistajille heidän vuosittaisten ostojensa suhteessa. Tällaisen monella tapaa vaikean koronavuoden jälkeen ylijäämänpalautuksen merkitys on entistä suurempi. Vaikka vuosi 2020 on ollut tuloksellisesti haastava Keskimaalle, haluamme siitä huolimatta palkita yli 134 000 asiakasomistajaamme vuoden ostoista ja samalla tukea keskisuomalaisten ostovoimaa. Tämä on mukava piristysruiske monelle kotitaloudelle keskikesän kynnyksellä, toteaa Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä.
Osuuskauppa Keskimaa on maksanut ylijäämänpalautusta katkeamatta yli 20 vuoden ajan.
Osuuskauppa Keskimaan edustajiston vaalit lokakuussa 2021
Kevätkokouksessa todettiin lisäksi, että Osuuskauppa Keskimaan edustajiston vaalit järjestetään lokakuussa. Näin ollen kevätkokous oli tämän edustajiston viimeinen sääntömääräinen kokous. Keskimaan edustajiston vaalit järjestetään 4.10.−17.10.2021 ja ehdokasasettelu ajoittuu elokuulle 16.8.−31.8.2021. Keskimaan edustajiston vaalit järjestetään ensimmäistä kertaa vaalitavaltaan suorana henkilövaalina.
− Olemme jo aloittaneet vaalijärjestelyt syksylle ja toivomme, että saamme innostettua asiakasomistajiamme lähtemään mukaan ehdokkaaksi vaaleihin. Edustajisto on erinomainen näköalapaikka osuuskaupan toimintaan, taustoittaa Osuuskauppa Keskimaan talousjohtaja Niko Toivanen.
Vaaleissa valitaan edustajistoon 50 edustajaa seuraavalle nelivuotiskaudelle 2021−2025.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Määttätoimitusjohtaja, kauppaneuvos
Puh:+358 50 522 1011antti.maatta@sok.fiNiko ToivanenTalousjohtaja, CFO
Puh:+358 10 767 3030niko.toivanen@sok.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 624 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 134 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme lähes 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
Keski-Suomen suurimmat kakkukahvit Osuuskauppa Keskimaan 110-vuotisjuhlan kunniaksi6.5.2025 12:20:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa viettää tänä vuonna 110-vuotisjuhlavuottaan. Keskimaan toimipaikoissa järjestetään juhlavuoden kunniaksi Keski-Suomen suurimmat kakkukahvit keskiviikkona 7.5. klo 10–18. Juhlakahvitukseen on valmistettu yli 60 000 kakkupalaa Elosen leipomolla Jämsässä. Kakkukahvit tarjoillaan kaikissa Keskimaan Prismoissa, S-marketeissa, Saleissa ja Mestarin Herkussa.
Keskimaa parantaa ruoan pikakuljetuksia Jyväskylässä – yhteistyö Woltin kanssa alkaa, ruokarobotit muuttavat Tourulasta Kuokkalaan6.5.2025 09:25:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa aloittaa yhteistyön Woltin kanssa tehostaakseen ruoan pikakuljetuksia Jyväskylän alueella. Pikatoimitukset Woltin kautta hoidetaan Mestarin Herkusta, ja toimitusalue kattaa noin viiden kilometrin säteen Jyväskylän keskustasta. Samanaikaisesti kuljetusrobotit siirtyvät S-market Tourulasta S-market Kuokkalaan.
Osuuskauppa Keskimaan liikevaihto lähes edellisvuoden tasolla – tuloksessa jäätiin viime vuodesta28.4.2025 10:23:42 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan tammi-maaliskuun liikevaihto oli 173,9 miljoonaa euroa, jossa oli laskua viime vuoteen 0,5 prosenttia. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä parhaiten pärjäsi päivittäistavarakauppa, jossa liikevaihto kasvoi hieman, vaikka pääsiäiskauppa sijoittui tänä vuonna huhtikuulle.
Prisma Keljon mittava uudistus alkaa – laajennusta, energiatehokkuutta ja parempaa asiakaskokemusta24.4.2025 09:52:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa aloittaa Prisma Keljossa mittavan myymäläuudistuksen. Uudistustyöt alkavat vuokralaistilojen muutoksilla toukokuussa ja myymälän osalta heinäkuussa. Myymäläuudistuksen on määrä valmistua joulukuun alkuun mennessä.
Prisma Palokan laajennus on valmistunut – avajaiset viikonloppuna9.4.2025 10:55:00 EEST | Tiedote
Prisma Palokan laajennus on valmistunut ja sitä juhlitaan avajaistarjousten merkeissä torstaista 10.− sunnuntaihin 13.4.2025. Laajennuksen myötä myymälän pinta-ala on kasvanut noin 1000 neliöllä, josta myyntipinta-alaa on noin 600 neliötä. Erityisesti päivittäistavarapuoli on laajentunut merkittävästi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme