Tuntuuko liikenne turvalliselta Turun ympäristökunnissa? Vastaa kyselyyn ja vaikuta alueen liikenneolosuhteisiin

Turun ympäristökunnissa on käynnistetty liikenneturvallisuussuunnitelmien päivitystyö, josta vastaavat yhteistyössä alueen kymmenen kuntaa (Kaarina, Lieto, Masku, Mynämäki, Naantali, Nousiainen, Paimio, Raisio, Rusko ja Sauvo), Varsinais-Suomen ELY-keskus, Liikenneturva, Lounais-Suomen poliisilaitos ja Varsinais-Suomen pelastuslaitos. Myös kunnissa toimivat liikenneturvallisuustyöryhmät osallistuvat suunnitelmien laadintaan.
Liikaa vakavia tieliikenneonnettomuuksia
Liikenneturvallisuussuunnitelmien tavoitteena on edistää turvallisempaa ja vastuullisempaa liikkumista Turun seudulla. Toimenpiteitä tarvitaan, sillä viimeisen viiden vuoden aikana (2016-2020) Turun ympäryskuntien alueen liikenteessä on menehtynyt yhteensä 21 ihmistä eli keskimäärin neljä ihmistä vuosittain. Vakavia loukkaantumisia tilastoidaan vuosittain toistakymmentä. Kokonaisuutena alueella tapahtuneiden henkilövahinko-onnettomuuksien määrät ovat tasaisesti laskeneet, mutta vakavien henkilövahinkojen osalta kehitys parempaan suuntaan on ollut liian hidasta.
Laaja-alainen työkalupakki tarpeen nollavision saavuttamiseksi
Suunnitelmatyön tarkoituksena on löytää erilaisia lyhyen ja keskipitkän aikavälin keinoja, joiden avulla liikenneonnettomuuksien määrää saadaan vähennettyä kohti kansallisia ja kansainvälisiä tavoitteita. Lisäksi on tärkeää parantaa koettua liikenneturvallisuutta, joka vaikuttaa keskeisesti ihmisten elämänlaatuun ja mm. kävelyn ja pyöräliikenteen edistämismahdollisuuksiin. Työssä esitettävät toimenpidetarpeet ja -ehdotukset liittyvät mm. eri toimijoiden välisen yhteistyön tehostamiseen, elinikäiseen liikennekasvatukseen ja viestintään, kuntien henkilöstön liikenneturvallisuusosaamisen kehittämiseen, kuljetuspalveluiden hankintaan, liikenneympäristön ratkaisuihin ja liikenteen valvontaan.
Asukkaiden ja paikallisten toimijoiden kokemuksilla ja mielipiteillä suuri merkitys
Onnettomuustilastoista eivät käy ilmi läheltä piti -tilanteet tai eri kulkutavoilla liikkuvien kokemukset ja tuntemukset turvallisuudesta tai liikenteen toimivuudesta. Näin ollen Turun ympäryskunnissa asuvien ja alueella liikkuvien mielipiteet ja kokemukset liikenteen turvallisuudesta ovat tärkeä osa suunnitelmatyötä. Näitä kerätään touko-kesäkuun aikana erillisellä karttapohjaisella liikenneturvallisuuskyselyllä.
Kyselyyn voi vastata 17.5.–13.6.2021 välisenä aikana osoitteessa:
https://new.maptionnaire.com/q/2bzi3mu7bn8h
Kyselylinkit löytyvät myös kuntien internetsivuilta. Kyselyn vastaukset käydään läpi kuntien ja ELY-keskuksen kanssa ja tuloksista tiedotetaan alkusyksystä. Kokonaisuudessaan liikenneturvallisuussuunnitelmien päivitystyö valmistuu keväällä 2022.
Lisätietoja suunnitelman laatimisesta antavat:
- Ramboll Finland Oy, Juha Heltimo, juha.heltimo(at)ramboll.fi
- Varsinais-Suomen ELY-keskus, Jaakko Klang, jaakko.klang(at)ely-keskus.fi
- Kaarinan kaupunki, Anssi Valtonen, anssi.valtonen(at)kaarina.fi
- Liedon kunta, Hannu Holmberg, hannu.holmberg(at)lieto.fi
- Maskun kunta, Mikko Lehtinen, mikko.lehtinen(at)masku.fi
- Mynämäen kunta, Vesa-Matti Eura, vesa-matti.eura(at)mynamaki.fi
- Naantalin kaupunki, Heli Ojanen, heli.ojanen(at)naantali.fi
- Nousiaisten kunta, Jarmo Rauvola, jarmo.rauvola(at)nousiainen.fi
- Paimion kaupunki, Juha Saarinen, juha.saarinen(at)paimio.fi
- Raision kaupunki, Nina Vartiainen, nina.vartiainen(at)raisio.fi
- Ruskon kunta, Markku Jessen-Juhler, markku.jessen-juhler(at)rusko.fi
- Sauvon kunta, Jari Ukkonen, jari.ukkonen(at)sauvo.fi
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta

Itsenäisyydenaukio 2
20800 Turku
0295 022 500 (vaihde)http://www.ely-keskus.fi/varsinais-suomi
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
Tienkäyttäjien tyytyväisyys Varsinais-Suomen ja Satakunnan maanteiden talvihoitoon parani edellistalvesta21.5.2025 08:50:00 EEST | Tiedote
Väyläviraston tienkäyttäjien tyytyväisyystutkimus viime talvikauden osalta on valmistunut. Tienkäyttäjien tyytyväisyys Varsinais-Suomen ja Satakunnan maanteiden talvihoitoon on parantunut selvästi edellistalveen verrattuna. Pääteiden talvihoito on saanut pääosin positiivista palautetta, kun taas muilla teillä on koettu enemmän puutteita aurauksessa ja liukkaudentorjunnassa. Leuto ja vähäluminen talvi on helpottanut kunnossapitoa ja vähentänyt ongelmia. Eniten tyytyväisyys on parantunut Salon hoitourakassa. Vaikka monet ovat olleet tyytyväisiä talvihoitoon, teiden kunnosta, erityisesti päällysteen vaurioista, on saatu runsaasti kritiikkiä.
Päällystystyöt Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa viikolla 2116.5.2025 09:45:00 EEST | Tiedote
Päällystystöitä ja päällystystä valmistelevia töitä on käynnissä ensi viikolla runsaasti ympäri maakuntia. Varsinais-Suomen päällystykset keskittyvät Saloon, Paimioon, Somerolle, Paraisille, Mynämäelle, Pöytyälle ja Lietoon. Satakunnassa päällystystöitä on käynnissä Kankaanpäässä.
Porin seudun huolestuttavaa onnettomuustilannetta halutaan parantaa uudella liikenneturvallisuussuunnitelmalla14.5.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Väkilukuun suhteutettuna Porin seudulla tapahtuu lähes kaksi kertaa enemmän henkilövahinkoon johtavia liikenneonnettomuuksia verrattuna koko maan keskiarvoon. Nyt valmistuneen liikenneturvallisuussuunnitelman tavoitteena on parantaa seudun liikenteen turvallisuutta. Suunnitelmaa laativat Harjavalta, Huittinen, Kokemäki, Merikarvia, Nakkila, Pomarkku, Pori ja Ulvila yhteistyössä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kanssa. Suunnitelman laatimisessa hyödynnettiin myös asukkaiden näkemyksiä ja kokemuksia.
Päällystystyöt Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa viikolla 209.5.2025 13:25:56 EEST | Tiedote
Päällystystöitä ja päällystystä valmistelevia töitä on käynnissä ensi viikolla (vk 20) ympäri maakuntia. Päällystyksiä on käynnissä Varsinais-Suomen osalta Salossa, Paimiossa, Paraisilla, Mynämäellä ja Liedossa. Satakunnassa päällystystöitä on käynnissä Porissa ja Kankaanpäässä.
Valtatien 1 Isokylän tunneli Salossa suljetaan huoltotyön takia 13.-14.5.2025 illan ja yön ajaksi7.5.2025 09:03:24 EEST | Tiedote
Salossa Isokylän tunnelissa tehdään ilta- ja yötyönä molempien tunneliputkien huoltotöitä tiistai-illan 13.5. klo 18 ja keskiviikkoaamun 14.5. klo 6 välisenä aikana. Työ- ja liikenneturvallisuuden varmistamiseksi tunneli suljetaan liikenteeltä huoltotyön ajaksi. Valtatien 1 liikenne ohjataan huoltotyön ajaksi maastoon viitoitetulle varareitille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme