Ammattitaitokilpailuissa murretaan ammatillisten alojen segregaatiota
Työelämässä aloilla, joilla sekä naisia että miehiä on vähintään 40 % työntekijöistä, työskentelee vain alle 10 % palkansaajista. Sukupuolettuminen vääristää työmarkkinoita muun muassa yksilön valintamahdollisuuksien, osaamisen hyödyntämisen, palkkatasa-arvon sekä avointen työpaikkojen ja työnhakijoiden kohtaannon osalta.
− Koulutusvalinnan tekemiseen vaikuttavat monet tekijät, joista yksi merkittävimmistä on tuttuus. Itselle tutulta vaikuttava ala päätyy valinnan kohteeksi useammin kuin vieraalta tuntuva. Vieraaksi jäävät vaihtoehdot ovat usein juuri näitä omalle sukupuolelle epätyypillisiä aloja, sanoo hankekehityspäällikkö Johanna Matinmikko, joka toimii Tasa-arvo tutuksi -hankkeen tasa-arvoasiantuntijana Koulutuskuntayhtymä OSAOssa.
OSAOssa työtä segregaation vähentämiseksi on tehty Tasa-arvo tutuksi -hankkeessa muun muassa järjestämällä tasa-arvoon liittyviä työpajoja henkilökunnalle ja opiskelijoille mahdollisuuksia kokeilla eri aloja. Näistä saadut kokemukset ovat positiivisia.
−Esimerkiksi autoalalla on tehty paljon töitä sen eteen, että myös naiset löytäisivät alan ja tuntisivat itsensä tervetulleeksi. Vastaavasti esimerkiksi lähihoitaja- ja tarjoilijakoulutuksessa on kiinnitetty huomiota siihen, miten nuoret miehet saataisiin hakeutumaan alalle. Usein muutostyö lähtee ihan siitä, että mietitään, millaisilla sanoilla ja kuvilla tietystä ammatista viestitään, toteaa Matinmikko.
Turvallisuusalalla tarvitaan nuoria naisia
Turvallisuusalaa pidetään miehisenä alana, mutta alalla pärjäävät motivoituneet opiskelijat sukupuolesta riippumatta. Alalle hakeutuvista noin 40 % on naisia, ja naisten määrä on pysynyt jo muutaman vuoden samansuuntaisena ainakin Oulun alueella. Kyky tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa, avoimuus ja keskustelutaito ovat tärkeitä ominaisuuksia alalle pyrkivälle. Fyysistä kuntoakin tarvitaan, koska vuorot ovat usein pitkiä ja työssä voi olla paljon liikkumista.
Turvallisuusvalvojaksi OSAOssa opiskeleva Petra Mattila osallistuu Taitaja2021 -kilpailuun turvallisuusala-lajissa. Petra yllättyi opinnot aloitettuaan siitä, kuinka laaja ala on ja miten erilaisissa tehtävissä alalla voi työskennellä. Alan ammattilainen voi työskennellä paitsi vartijana, myös arvokuljettajana, turvatarkastajana, järjestyksenvalvojana, turvasuojaajana tai aulapalvelutehtävissä. Turvallisuusala antaa myös vahvan pohjan jatko-opintoihin: turvallisuusvalvoja voi jatkaa opintoja esimerkiksi poliisiksi, rajavartijaksi, tullitarkastajaksi, vanginvartijaksi tai pelastajaksi.
−Aiemmin haaveilin poliisin ammatista, ja turvallisuusalalta saa hyvän pohjakoulutuksen poliisikouluun. Nyt kuitenkin haaveilen, että voisin työskennellä tulevaisuudessa työturvallisuuteen liittyvien tehtävien parissa, Mattila kertoo.
Mediatekniikka kiinnostaa naisia ja miehiä
Aivan kaikilla aloilla jako ei näy. Taitaja2021-kilpailun mediatekniikka-lajin järjestävässä Gradiassa miehiä ja naisia on lähes yhtä paljon painoviestinnän opiskelijoina. Tilanne on ollut sama jo useamman vuosikymmenen ajan.
Kun Gradian mediatekniikkalajin finalisti Aleksi Keinonen pohti alavalintaansa, hän tutustui laajasti eri vaihtoehtoihin. Hänen valintansa oli media-ala.
−Muutakin harkitsin, mutta ratkaisevinta oli, että olen luova ihminen. Media-alalla pääsee työskentelemään painotöiden, tulostamisen, valokuvauksen ja videokuvauksen parissa. Sukupuolinäkökulma ei vaikuttanut millään tavalla. En aloja tutkiskellessani lainkaan miettinyt, että jokin ala olisi sukupuolittunut tai että sellaisella olisi minulle mitään merkitystä.
Tietoa tapahtumasta
Ammatillisen koulutuksen suurtapahtuma Taitaja järjestetään 18.–20.5.2021. Taitajassa kilpaillaan ammattitaidon alle 22-vuotiaiden suomenmestaruuksista 43 lajissa, joista kolme on erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille suunnattuna TaitajaPUS-lajeja. Lisäksi mukana on viisi ammattinäytöstä.
SM-kilpailuun pyrkii vuosittain noin 1500 opiskelijaa. Finaaliin karsitaan semifinaaleiden kautta noin 350 parasta. Tapahtumaan kuuluu myös yläkoululaisten leikkimielinen Taitaja9-kilpailu, joka järjestetään tänä vuonna mobiilipelinä. Kilpailun alkukarsintoihin osallistui yli 8000 yläkoululaista.
Taitaja2021 Oulu -tapahtuman teemat ovat yhdessä tekeminen, yhdenvertaisuuden edistäminen, jatkuva oppiminen ja vastuullisuus.
Taitaja2021 Oulu -tapahtuman järjestää Koulutuskuntayhtymä OSAO yhdessä Ammattiopisto Lappian, Ammattiopisto Luovin, Koulutuskeskus Brahen, Koulutuskeskus JEDUn, Lapin koulutuskeskus REDUn, Oulun Palvelualan Opiston sekä Suomen Diakoniaopiston kanssa. Lisäksi mukana on satoja yhteistyökumppaneita. Tapahtuman taustaorganisaatio on Skills Finland ry, joka koordinoi ammattitaitokilpailutoimintaa Suomessa ja lähettää maajoukkueet kansainvälisiin kilpailuihin.
.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Taitaja2021 Oulu, viestintäpällikkö Marsa Jurvakainen, 050 336 6704, marsa.jurvakainen@osao.fi
Hankekehityspäällikkö Johanna Matinmikko, 050 596 9816, johanna.matinmikko@osao.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Simonkatu 12 B 24, 5. krs.
00100 HELSINKI
040 7320691, viestinta@skillsfinland.fihttp://www.skillsfinland.fi/
Skills Finland ry edistää ammatillisen koulutuksen laatua ja vetovoimaa kilpailu- ja valmennustoiminnan avulla. Tavoitteenamme on rakentaa yhdessä yhteistyökumppaniemme kanssa maailman parasta ammattiosaamista.
Järjestämme yhteistyökumppaniemme kanssa vuosittain ammatillisen koulutuksen suurtapahtuman Taitajan ja lähetämme Suomen virallisen ammattitaitomaajoukkueen kansainvälisiin ammattitaitokilpailuihin. Julkaisemme myös Ammattiosaaja-verkkopalvelua, joka kertoo ammatillisen koulutuksen vaihtoehdoista yläkoululaisille.
Toimintamme perustana ovat arvomme – avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti.
Vuonna 1993 perustetun yhdistyksen taustavoimia ovat opetus- ja kulttuuriministeriö, Opetushallitus ja ammatilliset oppilaitokset sekä keskeiset työmarkkina- ja opetusalan järjestöt.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Skills Finland ry
Under Mästare2025 Åbo firas unga toppexperter – storevenemanget inom yrkesutbildning i Åbo 5–8.5.202529.4.2025 12:40:48 EEST | Pressmeddelande
Mästare2025-evenemanget ordnas i Åbo 5–8.5.2025. Det avgiftsfria storevenemanget bjuder in alla att bekanta sig med framtida unga yrkesproffs och yrkesutbildningens framtid.
Taitaja2025 Turku juhlii nuoria huippuosaajia – ammatillisen koulutuksen suurtapahtuma Turussa 5.–8.5.202529.4.2025 12:32:23 EEST | Tiedote
Taitaja2025-tapahtuma saapuu Turkuun 5.–8.5.2025. Maksuton suurtapahtuma kutsuu kaikki tutustumaan tulevaisuuden nuoriin ammattilaisiin ja ammatillisen koulutuksen tulevaisuuteen.
Suomen ammattitaitomaajoukkue tavoittelee EM-menestystä – Mukana Suomen paras putkimies14.2.2025 06:11:00 EET | Tiedote
Suomen ammattitaitomaajoukkueeseen kuuluu 18 oman ammattinsa huippuosaajaa. He kohtaavat muut eurooppalaiset ammattilaiset syksyllä Tanskassa EuroSkills Herning 2025 -kilpailussa.
Över 1800 yrkesstuderande tävlar i semifinalerna för Mästare202527.1.2025 10:01:23 EET | Pressmeddelande
FM-tävlingarna i yrkesskicklighet, Mästarens semifinalvecka arrangeras den 27–31 januari 2025 runtom i Finland. Det finns över 1800 semifinalister.
Taitaja2025-semifinaaleissa kilpailee yli 1800 ammatillista opiskelijaa27.1.2025 10:00:25 EET | Tiedote
Ammattitaidon SM-kilpailu Taitajan semifinaaliviikko järjestetään 27.–31.1.2025 ympäri Suomea. Semifinalisteja on yli 1800.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme