Tieteellinen tutkimus on myös koulutuksen perusta
Tutkimus on pitkäjänteistä työtä, jonka rahoituksen tulee olla vähintään vakaata. Suomen yliopistojen julkinen rahoitus on kuitenkin laskenut suhteessa bruttokansantuotteeseen vuosina 2011–2019. Myös sosiaali- ja terveysministeriön (STM) yliopistotasoiseen terveyden tutkimukseen myöntämä rahoitus on laskenut dramaattisesti liki 100 miljoonasta 21 miljoonaan euroon runsaan kahdenkymmenen viime vuoden aikana. Tällä ns. VTR-rahoituksella tehty kliininen tutkimus on tuottanut merkittäviä edistysaskeleita sekä hoitomenetelmiin että terveydenhuollon kehittämiseen.
Tiedettä kuritetaan, vaikka maassa vallitsee laaja yhteisymmärrys tutkimuksen, tuotekehityksen ja innovaatioiden (TKI) panostusten nostamisesta neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta. Tämä tavoite on kirjattu myös istuvan hallituksen ohjelmaan. Lääketieteellinen tutkimus on tärkeää koko terveysalan kasvustrategian näkökulmasta. Tutkimuksen tason heikentyminen heijastuu suoraan Suomen innovaatiokykyyn ja mahdollisuuksiin kilpailla myös kansainvälisestä tutkimusrahoituksesta.
Koronapandemia on osoittanut tieteen ja tutkimuksen välttämättömyyden kriiseissä. Uuden viruksen testaamista, rokotetta ja hoitoa ei olisi voitu kehittää ilman tieteellistä osaamista ja infrastruktuuria. Palvelujärjestelmässämme tehtävä kliininen tutkimus hyödyttää potilaita merkittävästi myös normaalioloissa.
Lahjakkaimmat opiskelijat ja tutkijat valitsevat maailmanlaajuisesti ne yliopistot ja maat, joissa on parhaat tutkimusryhmät ja tutkimuksen teon edellytykset. Lisäksi koko koulutusjärjestelmämme, myös lääketieteen alalla, perustuu tutkittuun tietoon. Siten leikkaus tieteestä ei olekaan leikkausta vain tutkimuksesta, vaan myös koulutuksesta ja akateemisista työpaikoista. Yliopistoissa akateeminen henkilöstö sekä tutkii että opettaa.
Suomen tulevaisuus on tieteessä ja osaamisessa. Lääkäriliiton valtuuskunta vetoaa tänä kansainvälisen kliinisen tutkimuksen päivänä (International Clinical Trials Day – ICTD: https://ecrin.org/international-clinical-trials-day-ictd) hallitukseen, että tieteeseen kohdistetuista leikkauksista luovutaan ja sen sijaan nostetaan tutkimusrahoitus vahvalle kasvu-uralle lähivuosina.
Lisätietoja:
Lääkäriliiton puheenjohtaja Tuula Rajaniemi, puh. 040 542 7211
Lääkäriliiton Politiikkatoimialan johtaja Heikki Pärnänen, puh. 040 5465316
Lääkäriliiton koulutuspäällikkö Sami Heistaro, puh. 040 9052800
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuula RajaniemiHallituksen puheenjohtaja
Puh:040 5427211tuula.rajaniemi@fimnet.fiTietoja julkaisijasta
Mäkelänkatu 2
00500 HELSINKI
http://www.laakariliitto.fi
Suomen Lääkäriliitto on ammattijärjestö, johon kuuluu noin 93 % Suomessa toimivista lääkäreistä. Lääkärit yhdessä potilaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Lääkäriliitto - Finlands Läkarförbund ry
Lääkäriliiton hallitus: Kela-korvausten korotus ei lyhennä hoitojonoja – uudistus peruttava2.9.2024 12:49:28 EEST | Tiedote
Lääkäriliiton mukaan uutta Kela-korvausmallia ei tule ottaa käyttöön esitetyssä muodossa, vaan valmistelua on jatkettava ja uusi malli toteutettava omalääkärimallina. Uudistuksella tavoiteltiin hoitojonojen purkamista, mutta Kelan tilastot osoittavat yksiselitteisesti, että keino ei ole toimiva.
Lääkäriliitto ei muuttanut kantaansa eutanasiaan16.5.2024 16:46:16 EEST | Tiedote
Tänään 16.5.2024 kokoontunut Lääkäriliiton valtuuskunta keskusteli liiton kannasta eutanasiaan ja päätti pitää sen ennallaan: Lääkäriliitto vastustaa eutanasian laillistamista sekä sitä, että lääkärit ammattikuntana velvoitettaisiin tekemään toimenpiteitä, joiden ensisijaisena tarkoituksena on jouduttaa potilaan kuolemaa.
Max Oker-Blom -tunnustuspalkinto Kirsi Pietiläiselle24.1.2024 10:36:44 EET | Tiedote
Lääkäriliiton kymmenes Max Oker-Blom -tunnustuspalkinto on myönnetty sisätautien erikoislääkäri, LT, ETM Kirsi Pietiläiselle. Palkinnolla toimikunta haluaa korostaa Pietiläisen ansioita niin kliinisessä työssä ja tutkimuksessa, opetuksessa kuin kansanterveystyössä.
Lääkäriliitto: Kela-korvausmalli toteutettava omalääkärimallina21.12.2023 12:42:23 EET | Tiedote
Lääkäriliitto katsoo, että pääministeri Orpon hallitusohjelmaan kirjattu tavoite hoitojonojen purusta ja hoidon saatavuuden parantamisesta toteutuu parhaiten, kun kertaluontoinen valtion rahoitus 3x134 miljoonaa euroa vuosille 2025–2027 ohjataan uuden Kansaneläkelaitoksen järjestämän omalääkärimallin kokeilemiseen.
Lääkäriliiton politiikan toimialan johtajaksi Jukka Mattila27.10.2023 09:34:09 EEST | Tiedote
Lääkäriliiton hallitus on valinnut liiton politiikan toimialan johtajaksi LL Jukka Mattilan. Mattila aloittaa liiton palveluksessa 7.12.2023 ja seuraa tehtävässä Heikki Pärnästä, joka siirtyy Savonlinnaan viettämään ansaittuja eläkepäiviä ensi vuoden alkupuolella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme