Aalto-yliopisto

Aino Kuusi ja Nikolai Argatoff voittivat nuorten teknologiapalkinnon veden puhdistukseen liittyvällä työllään

Jaa
Millennium Youth Prize -kilpailuissa korkeintaan 19-vuotiaat innovaattorit tarttuivat globaaleihin kestävän kehityksen haasteisiin.

Kolmatta kertaa järjestetyssä Millennium Youth Prize -kilpailussa 5 000 euron suuruisen pääpalkinnon voittivat Aino Kuusi ja Nikolai Argatoff. Aino Kuusi opiskelee Aalto-yliopistossa bioinformaatioteknologiaa ja Nikolai Argatoff aloittaa syksyllä lääketieteen opinnot.

Heidän työnsä aiheena oli raskasmetallien puhdistus järvistä bakteerien ja levien avulla käyttäen magnetosomien geenisiirtoa. Työ vastasi haasteeseen: Mitä erilaisia luonnosta löytyviä ominaisuuksia voisimme siirtää geenitekniikan avulla hyödyttämään maailmaa? 

Tuomariston mukaan korkeatasoisen finaalin voittajatyön erityisansiona on sen mielikuvituksellisuus ja innovatiivisuus. Se osoittaa kykyä ajatella laatikon ulkopuolella. Työ etenee rohkeasti konkreettiseen toteutukseen tai ainakin sen ideointiin asti.

Toiselle palkintosijalle (3 000 euroa) tuli Adam Yousfi ja kolmannelle, jaetulle sijalle (2 000 euroa) Antti Jokiniemen ja Rasmus Ruusun tiimisekä Eevi Uitin, Elias Pietilän ja Anne-Marie Niemelän tiimi.

Kilpailussa nuoret etsivät ratkaisuja kolmeen Aal­to-yliopis­ton pro­fes­sorien antamaan globaaliin kestävän kehityksen haasteeseen. Kilpailutyön sai toteuttaa kir­jal­lise­na selvi­tyksenä, videona tai pro­to­tyyppinä.

Aal­to-yliopis­ton ja Tekni­ikan Akatemia TAF:n järjestämän Millennium Youth Prizen voittajat julkistettiin verkkolähetyksenä toteutetussa finaalissa 19.5.2021. Voittajat val­it­si Aal­to-yliopis­ton ja TAF:n koost­a­ma tuomaristo, jonka puheenjohtajana toimi Aalto-yliopiston tutkimuksesta vastaava vararehtori Ossi Naukkarinen. Kil­pailutöiden arvioin­tikri­teere­inä olivat tieteel­lisyys, mieliku­vi­tuk­sel­lisu­us, luovu­us, inno­vati­ivi­su­us ja toteut­tamiskelpoisu­us.

Millennium Youth Prize -kilpailu etsii pla­neet­tamme elämää paran­tavia inno­vaa­tioi­ta ja innos­taa nuo­ria teknolo­gian ja inno­vaa­tioiden pari­in. Kilpailun esikuvana on kan­sain­vä­li­nen Mil­lenni­um-teknolo­gia­palk­in­to.

Voittajatiimien ratkaisut:

Aino Kuusi ja Nikolai Argatoff: Raskasmetallien puhdistus järvistä bakteerien ja levien avulla käyttäen magnetosomien geenisiirtoa

Ratkaisuehdotuksemme on siirtää geenitekniikalla magnetotaktisten bakteerien magnetosomeja toisiin eliöihin. Geenimuunneltuja eliöitä hyödynnettäisin vesistöjen puhdistamiseen raskasmetalleista biosorption avulla. Geenisiirto tehtäisiin vesistöjen endeemisiin lajeihin, jotta ekosysteemi ei häiriintyisi. Biosorption jälkeen biomassa kerättäisiin magneettisia ja mekaanisia keinoja hyödyntäen.

Adam Yousfi: hTERT-geenin poisto CRISPR Cas9 -menetelmällä täsmälääkkeenä syöpään

Teoreettisessa tutkimuksessani olen kehittänyt tavan, jossa Crispr Cas9 -menetelmällä voidaan periytyvästi inhiboida telomeraasin tuotantoa syöpäsoluissa. Koska telomeraasi ylläpitää syöpäsolujen huomattavan lyhyitä telomeereja teoriassa koko isännän eliniän, tieteellinen konsensus on, että toimiva telomeraasin inhibiittori olisi myös toimiva lähestymistapa syövän hoitoon. Jos telomeraasin tuotanto lakkautetaan, syöpäsolun lyhyet telomeerit pitävät sen elossa vain muutaman jakautumiskerran ajan. Olemassa olevissa inhibiittoreissa seuraava syöpäsolusukupolvi kuitenkin voi uudelleen muodostaa kasvaimen, sillä inhibiittori ei aikaansaa geneettistä muutosta perimään.

Menetelmässäni tuhoan Crispr Cas9 -menetelmällä telomeraasin avainkomponentin TERTin geenin solujen perimästä. TERT on käytössä vain syöpäsoluilla, alkion soluilla ja sukusolujen kantasoluilla, joten TERT-geenin poisto ei tule ilmentämään haittavaikutuksia toisin kuin olemassa olevat inhibiittorit, jotka voivat sitoutua vääriin kohtiin. Muutos syöpäsolussa on geneettinen, joten seuraava syöpäsolusukupolvi ei saa telomeraasia käyttöönsä. Ehdottamani menetelmä on myös teoriassa massatuotantoon soveltuva.

Antti Jokiniemi ja Rasmus Ruusu: Tietojenkäsittely ratkaisuna ruokahävikkiin

Kauppojen inventaariojärjestelmien parannuksilla ja siihen liittyvän hinnoittelun muuttamisella voitaisiin päivittäistavarakaupoissa syntyneen ruokahävikin määrästä leikata merkittävä osa. Hinnoittelun muuntaminen dynaamiseksi mahdollistaisi hintojen automaattisen muuttamisen, jonka avulla olisi mahdollista luoda sopiva hintaero, joka houkuttelisi kuluttajan ostamaan aikaisemmin pilaantuvan tuotteen. Digitaaliset hintalaput ja puhelinsovellus antaisivat tietoa alennetuista hinnoista ja pilaantuvista tuotteista. Monet järjestelmän osat ovat jo toimineet ratkaisuina omilla aloillaan, esimerkiksi lento- ja elektroniikkateollisuudessa ne ovat laskeneet kustannuksia ja päästöjä.

Eevi Uitti, Elias Pietilä ja Anne-Marie Niemelä: Suolaantuminen kasveissa

Ratkaisumme on luoda suolankestäviä viljelykasveja geenisiirron avulla. Kasvien suolansietokykyä parannetaan lisäämällä akvaporiini- ja NHX-antiportti-proteiinien tuotantoa. Akvaporiinit kykenevät vähentämään suolan sisäänottoa maaperästä, ja NHX-antiportit kykenevät varastoimaan suolan soluissa haitattomasti. Ratkaisu pyrkii kasvattamaan peltoalueiden käyttöikää mahdollistamalla viljelyn suolaantuneilla pelloilla, joiden määrä uhkaa lisääntyä tulevaisuudessa.

Lue lisää:

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Veli-Matti Ikävalko, koordinaattori, FT, DI
Aalto-yliopisto Junior
veli-matti.ikavalko@aalto.fi, puh. 050 3511103

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.

aalto.fi

facebook.com/aaltouniversity

bsky.app/profile/aalto.fi

youtube.com/aaltouniversity

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto

KAJ-yhtyeen Eurooppaa kiertänyt sauna mallinnettiin 3D:nä – Aalto-yliopisto tallentaa Pohjanmaan kulttuuriperintöä virtuaalitodellisuuteen16.5.2025 13:50:00 EEST | Tiedote

Kuka tahansa voi kurkistaa sisään Euroopan sydämet valloittaneen KAJ-yhtyeen kuuluisaan saunaan, sillä se on nyt mallinnettu 3D:nä. Aalto-yliopiston tutkijat kuvasivat saunan Vöyrillä osana laajempaa hanketta, jossa tallennetaan pohjalaista kulttuuriperintöä uudella tavalla. 3D-malli saunasta on nyt median vapaasti ladattavissa tästä kansiosta. Aalto-yliopiston Rakennetun ympäristön mittauksen ja mallinnuksen instituutti eli MeMo on parhaillaan Pohjanmaan kiertueella mallintamassa paikallisia museoita, rakennuksia ja esineitä. Tarkoituksena on kehittää uudenlaisia tapoja visualisoida ja pelillistää kulttuuriperintöä, ja näin innostaa nuoria sen pariin. Samalla luodaan saavutettavia virtuaalikokemuksia – teekkarimaisella rohkeudella, MeMon johtaja Hannu Hyyppä muistuttaa. Mallinnusta tehdään useilla erilaisilla 3D-teknologioilla. ”Drooniteknologialla mallinnamme rakennetun ympäristön. Tätä yhdistetään sitten laserkeilausaineistoon, jota otetaan sekä ulkoa että sisältä. Erilaiset kamera-

Aalto-yliopiston muodin ja tekstiiliosaamisen kärkitapahtuma Näytös/Näyttely25 nyt laajempana kuin koskaan14.5.2025 08:45:00 EEST | Tiedote

Toukokuun lopussa kansainvälisen muoti- ja tekstiilimaailman katseet kohdistuvat Aalto-yliopistoon ja sen kärkitapahtumaan Näytös/Näyttely25. Mukana on koko Aallon tekstiilin, vaatteen ja muodin alueen osaaminen, kun sekä muodin kandidaattipääaineesta että muodin ja tekstiilin maisteripääaineesta (Fashion, Clothing and Textile Design) valmistuvat opiskelijat esittelevät opinnäytetyönsä. Tapahtuma on kaksiosainen. Näytös25-muotinäytöstä on mahdollista seurata livelähetyksenä verkossa osoitteessa aalto.fashion tai Instagram-tilillä @aalto_fashion torstaina 22.5.2025 alkaen klo 20.30. Tekstiilin, vaatteen ja muodin konsepteja näyttelyn muodossa esittelevä Näyttely25 on yleisölle avoinna 16.–31.5.2025 Otaniemen kampuksen Väre-rakennuksessa. Suomalaiselle muoti- ja tekstiiliosaamiselle on paljon kysyntää Muoti peilaa ympäröivän yhteiskunnan tilaa ja on jatkuvassa muutoksessa. Tällä hetkellä kestävyyskriisin keskellä kamppaileva maailma tarvitsee erityisen paljon luovien alojen tarjoamaa pos

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye