Kaupunginhallitus päättää hankesuunnittelun aloittamisesta sähkölautan saamiseksi Kruunuvuorenrannan ja kantakaupungin välille – liikenne olisi mahdollista aloittaa kesällä 2023

Lautan ensimmäinen käyttökohde Meritullintorin ja Kruunuvuorenrannan välisellä reitillä täydentäisi osaltaan rakentuvan Kruunuvuorenrannan asukkaiden liikkumisvaihtoehtoja ennen Kruunusillat-raitiotien valmistumista. Arvioiden mukaan reitillä olisi 1 000–1 500 matkustajaa päivässä.
Reittiä liikennöitäisiin kahdella vähintään 150 matkustajaa ja 20–30 polkupyörää kuljettavalla sähkökäyttöisellä aluksella, jotka pystyvät liikennöimään ympärivuotisesti siten, että molemmista päistä lähdöt olisivat puolen tunnin välein kello 6.30–21.30 välillä. Matka-aika olisi 15 minuuttia.
Laiturit olisivat siirrettäviä ponttonilaitureita, joihin lauttojen latauslaitteistot voidaan sijoittaa. Latausjärjestelmä tarvitaan vain reitin toiseen päähän Kruunuvuorenrantaan, jonne se on myös helpommin toteutettavissa.
Sähkölautta olisi osa HSL:n joukkoliikenne-ja lippujärjestelmää, kuten Suomenlinnan lauttakin ja HSL:n matkaliput kelpaisivat reitillä. Liikenteen toteuttajana olisi HKL ja sen tytäryhtiö Suomenlinnan Liikenne Oy.
Alustavan aikataulun mukaan liikennöinti reitillä voisi alkaa kesällä 2023.
”Sähkölauttapilotoinnissa on kyse täysin uudenlaisesta päästöttömästä akkukäyttöisestä jäissä kulkevasta lautasta. Hanke olisi ensimmäinen suomalainen sähkökäyttöinen kaupunkien sisäiseen liikenteeseen tarkoitettu ympäri vuoden liikennöivä lauttayhteys”, toteaa Suomenlinnan Liikenteen toimitusjohtaja Kari Noroviita.
Sähkölautta on mahdollista siirtää myöhemmin uudelle reitille
Alustavat investointikustannukset muodostuvat kahdesta aluksesta sekä laituri- ja sähköistyskustannuksista. Kokonaisinvestoinnit ovat noin 8–9 miljoonaa euroa.
Alusten miehitys edellyttäisi 14 työntekijää. Henkilöstökulut, muut käyttökulut sekä poistot huomioiden liikennöinnin käyttökustannukset ovat noin 1,4 miljoonaa euroa vuodessa. Helsingin kaupungin nettokustannus sähkölautan liikennöinnistä olisi matkustajaennusteesta riippuen noin 900 000–1 000 000 euroa vuodessa.
Käyttö- ja investointikustannukset ovat arvioita suuruusluokasta. Tehtävää hankintapäätöstä varten lukuja tarkennetaan.
Tulevaisuudessa lautat voisivat ajaa Kruunuvuorenrannan sijasta muillakin reiteillä, esimerkiksi myös Hernesaaren, Jätkäsaaren, Lauttasaaren sekä Ruoholahden välillä tai Meritullintorilta Kalasataman Nihtiin. Myös näillä reiteillä voisi olla kysyntää suoralle vesiyhteydelle, sillä niilläkin on rannalle ulottuvaa tiivistä rakentamista.
Kruunuvuorenrannasta Kauppatorille sekä saaristoon tänä kesänä
Kruunuvuorenrannan ja kantakaupungin välille on tulossa jo tulevaksi kevääksi ja alkukesäksi pienimuotoinen vesiliikennekokeilu, jonka kautta kerätään tietoa mm. reitin kysynnästä ja matkustajien tarpeista. Kokeilussa liikennöidään 17.5.–18.6.2021 välisenä aikana maanantaista perjantaihin reitillä Kruunuvuorenranta–Kauppatori, Kauppatori–Kruunuvuorenranta kerran päivässä kumpaankin suuntaan.
Lähtöajat ovat alustavasti klo 08:00 Kruunuvuorenrannasta ja paluu klo 17:15 Kauppatorilta Kruunuvuorenrantaan. Aamulähtö saattaa vielä tarkentua kruunuvuorelaisten tarpeisiin perustuen. Alukseen mahtuu 49 matkustajaa. Lastenvaunuja ja polkupyöriä voidaan ottaa kyytiin tapauskohtaisesti turvallisuus huomioiden.
”Sekä sähkölautta, että sitä edeltävät vesiliikennekokeilut ovat osa Helsingin merellisen strategian toteuttamista. Tavoitteena on kehittää Helsingin merellisten kohteiden saavutettavuutta sekä myös vesiliikenteen ilmastokestävyyttä ja hiilineutraaleja ratkaisuja, minkä puolestaan uskomme mahdollistavan uudentyyppistä liiketoimintaa ja tuoteinnovaatioita. On myös hienoa, että Kruunuvuorenrannan kaltainen merellinen asuinalue on heti yhteydessä saaristoon ja sieltä voi ensi kesänä hypätä suoraan saaristoristeilylle”, Helsingin merellisen strategian projektipäällikkö Minttu Perttula sanoo.
Kruunuvuorenranta on myös pysäkkinä kesän 2021 uudella Hakaniemen Island Hopping -saaristoreitillä, jonka pysäkit ovat Hakaniemi > Kruunuvuorenranta > Vasikkasaari > Vallisaari Luotsipiha > Vallisaari Torpedolahti > Lonna > Kruunuvuorenranta > Hakaniemi. Vallisaaressa järjestetään tulevana kesänä taidetapahtuma Helsinki Biennaali, jonka avajaiset ovat Helsinki-päivänä 12.6.2021. Reitin liikennöintikausi on 12.6.–15.8.2021. Lähtöjä Hakaniemestä on viisi päivässä. Lisätietoja liikennöitsijän JT-Linen kotisivuilla: https://www.jt-line.fi/hakaniemi-vallisaari-helsinki-biennaali-lonna/
Helsingin saariston vesiliikenteen aikataulut löytyvät myös HSL:n reittioppaasta.
Linkkejä:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Suomenlinnan Liikenne
toimitusjohtaja
Kari Noroviita
kari.noroviita@hel.fi
09 310 33510
Helsingin merellinen strategia
projektipäällikkö
Minttu Perttula
minttu.perttula@hel.fi
09 310 36171
Kruunuvuorenranta
projektinjohtaja
Ulla Loukkaanhuhta
ulla.loukkaanhuhta@hel.fi
09 310 36038
Viestintä, kaupunginkanslia
viestintäasiantuntija
Liisa Leeve
liisa.leeve@hel.fi
09 310 20433
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen ajankohtaiskatsauksen28.4.2025 18:32:51 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto käsitteli kokouksessaan 28. huhtikuuta Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy:n ajankohtaiskatsausta. Konsernijaosto merkitsi katsauksen tiedoksi.
Kaupunginhallitus varasi tontteja asuntohankkeita varten28.4.2025 17:57:10 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 28. huhtikuuta varata tontteja asuntohankkeita varten. Tontteja varataan yhteensä noin 1 323 asunnon rakentamiseen arviolta 2 500 asukkaalle.
Kutsu medialle: Helsingin matkailuseminaari 7.5. – Matkailun hetki on nyt!28.4.2025 10:13:10 EEST | Tiedote
Helsingin matkailu on hyvässä nosteessa. Matkailijamäärät ovat palautuneet poikkeusvuosia edeltävälle tasolle ja vuosi 2025 näyttää kasvusuuntaiselta. Matkailun tulevaisuudennäkymistä keskustellaan Helsingin matkailuseminaarissa 7. toukokuuta Finlandia-talossa. Median edustajat ovat tervetulleita mukaan seminaariin ja tapaamaan matkailualan keskeisiä toimijoita.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Viikin-Malmin pikaraitiotien ja Mariantunnelin yleissuunnitelmat16.4.2025 21:23:28 EEST | Tiedote
Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 16.4. myös Puistolan peruskoulun, päiväkodin, leikkipuiston ja liikuntahallin hankesuunnitelman.
Valtuustoryhmien neuvottelut luottamushenkilöpaikoista päättyneet16.4.2025 18:15:31 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuustoon on kuntavaaleissa valittu 85 jäsentä ja näille varajäsenet 1. kesäkuuta 2025 alkavaksi nelivuotiseksi toimikaudeksi. Vaalituloksen perusteella poliittiset ryhmät ovat käyneet neuvottelut luottamushenkilöpaikoista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme