Ekonomistikone

Ekonomistit nostaisivat kiinteistöveroa – verolla vähän kielteisiä kannustinvaikutuksia

Jaa
Selvä enemmistö taloustieteilijöistä katsoo, että maapohjaan kohdistuvalla kiinteistöverotuksella tulisi kerätä nykyistä enemmän verotuloja. Kiinteistöveron hyvänä puolena ekonomistit pitävät sitä, että kiinteistöveroon ei liity kielteisiä kannustinvaikutuksia. Ekonomistit torjuvat väitteet siitä, että rakennukseen ja maapohjaan kohdistuvat kiinteistöverot nostaisivat vuokria tai asuntojen hintoja. Ekonomistikone selvittää ekonomistien kantoja ajankohtaisiin talouden kysymyksiin.
Kysymys: Maapohjaan kohdistuvalla kiinteistöverotuksella tulisi kerätä nykyistä enemmän verotuloja.
Kysymys: Maapohjaan kohdistuvalla kiinteistöverotuksella tulisi kerätä nykyistä enemmän verotuloja.

69 prosenttia Ekonomistikoneeseen vastanneista taloustieteilijöistä katsoo, että maapohjaan kohdistuvalla kiinteistöverotuksella tulisi kerätä nykyistä enemmän verotuloja. Toista mieltä on 12 prosenttia vastaajista. 19 prosenttia taloustieteilijöistä on epävarma tai vailla mielipidettä kiinteistöveron nostamisesta.

Ekonomistit perustelevat kommenteissaan, että maapohjaan kohdistuva kiinteistövero ei vääristä maanomistajan käyttäytymistä, koska maan arvonnousu perustuu usein kaupunkien kasvuun ja kasautumishyötyihin, eikä maanomistajien toimiin. Kiinteistöverolla ei ole samanlaisia kielteisiä kannustinvaikutuksia kuin työn tai investointien verottamisella.

Kiinteistöverot eivät nosta vuokria tai asuntojen hintoja

23 prosenttia Ekonomistikoneeseen vastanneesta arvioi, että kiinteistöverot siirtyvät vuokriin ja nostavat näin asumisen hintaa. Eri mieltä on selvästi useampi eli 40 prosenttia. Reilu kolmannes (36 %) on kannastaan epävarma tai vailla mielipidettä. Kommenteissaan useat ekonomistit toteavat, että rakennukseen ja maapohjaan kohdistuvat kiinteistöverot pikemminkin alentaisivat vapaarahoitteisten asuntojen arvoa. Jos kiinteistöverot kuitenkin vähentäisivät asuntotarjontaa, pitkällä aikavälillä kiinteistöverot voivat nostaa vuokria.

Ekonomistit arvioivat kiinteistöverojen vaikutuksen asuntojen hintoihin samansuuntaisesti kuin vaikutuksen vuokriin. Vain joka neljäs (25 %) Ekonomistikoneeseen vastannut taloustieteilijä katsoo, että kiinteistöverot nostavat asuntojen hintoja. Reilu enemmistö (63 %) on asiasta kuitenkin eri mieltä. Joka kymmenes (12 %) on kannastaan epävarma. Kommenteissaan ekonomistit katsovat, että rakennukseen ja maapohjaan kohdistuvat kiinteistöverot alentavat asuntojen hintaa, koska ne tekevät niiden omistamisesta vähemmän houkuttelevaa. Rakentamisen ja asuntotarjonnan mahdollinen väheneminen saattaa kuitenkin hillitä hintojen alenemista.

Ekonomistien tarkemmat vastaukset ja aiemmat kysymykset ovat luettavissa sivustolla ekonomistikone.fi. Seuraa kysymyksiä myös Twitterissä: @ekonomistikone. Ekonomistikoneen graafit ovat vapaasti ladattavissa ja julkaistavissa lähde mainiten.

Ekonomistikone.fi perustuu Suomalaiseen Ekonomistipaneeliin, joka on riippumaton akateeminen asiantuntijapaneeli. Kuka tahansa voi ehdottaa kysymystä Ekonomistikoneeseen. Paneelille esitettävät kysymykset valitsee taloustutkijoista koostuva raati: Mika Maliranta (pj), Essi Eerola, Kaisa Kotakorpi ja Janne Tukiainen. Ekonomistipaneeliin on kutsuttu vastaajiksi kaikki virassa olevat suomalaiset kansantaloustieteen ja taloustieteen professorit, apulaisprofessorit sekä taloustieteen tutkijat, jotka ovat RePec-julkaisutietokannan kärjessä (25 %). Lisäksi mukaan on kutsuttu neljän taloudellisen tutkimuslaitoksen (PT, PTT, VATT, Etla) sekä Suomen Pankin rahapolitiikka- ja tutkimusosaston johtajat ja tutkimusjohtajat ja vastaavassa asemassa olevat. Paneelin ja sivuston esikuvana on ollut yhdysvaltalainen IGM Economic Experts Panel.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kysymys: Maapohjaan kohdistuvalla kiinteistöverotuksella tulisi kerätä nykyistä enemmän verotuloja.
Kysymys: Maapohjaan kohdistuvalla kiinteistöverotuksella tulisi kerätä nykyistä enemmän verotuloja.
Lataa
Kysymys: Kiinteistöverot (rakennus ja maapohja) nostavat vuokria.
Kysymys: Kiinteistöverot (rakennus ja maapohja) nostavat vuokria.
Lataa
Kysymys: Maapohjaan kohdistuvalla kiinteistöverotuksella tulisi kerätä nykyistä enemmän verotuloja.
Kysymys: Maapohjaan kohdistuvalla kiinteistöverotuksella tulisi kerätä nykyistä enemmän verotuloja.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Mikä EKONOMISTIKONE on?

Ekonomistikone on pysyvä, päivittyvä, akateemiseen asiantuntemukseen nojaava työkalu toimittajien, päättäjien ja taloudesta kiinnostuneiden kansalaisten käyttöön. Ekonomistikoneeseen tulee säännöllisesti lisää uusia, ajankohtaisia talouden kysymyksiä. Kysymykset esitetään Suomalaiselle ekonomistipaneelille, joka on riippumaton akateeminen asiantuntijapaneeli.

Aloitteen ekonomistipaneelin perustamiseksi on tehnyt joukko eturivin suomalaisia taloustieteilijöitä. Paneelin teknisestä ylläpidosta vastaavat Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla sekä Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA. Paneelin tarkoitusperät ovat yleishyödyllisiä, tärkeimpänä niistä taloustieteellisen tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistäminen.

Ekonomistikone osoitteessa: www.ekonomistikone.fi

Twitterissä: @ekonomistikone

Facebookissa: @ekonomistikone

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ekonomistikone

Ekonomistit tyrmäävät polttoaineveron alentamisen7.6.2022 12:19:17 EEST | Tiedote

Vain neljä prosenttia taloustieteilijöistä katsoo, että maailmanmarkkinahintojen muutoksista aiheutuvaa polttoaineiden hinnannousua tulisi hillitä julkisen vallan toimin. 86 prosenttia ekonomisteista torjuu väitteen. Suhtautuminen mahdollisen hiiliveron aiheuttaman hinnannousun kompensointiin eniten kärsiville kuluttajille tai alueille puolestaan jakaa taloustieteilijöitä. Ekonomistikone selvittää ekonomistien kantoja ajankohtaisiin talouden kysymyksiin.

Palkkaharmonisaatio tulisi huomioida sote-alojen palkkaratkaisuissa29.4.2022 00:30:00 EEST | Tiedote

Yli puolet taloustieteilijöistä katsoo, että kevään julkisten alojen palkkaratkaisuissa tulisi huomioida palkankorotukset, jotka aiheutuvat sote-uudistuksen palkkaharmonisaatiosta. Kahdeksan prosenttia on eri mieltä. Suuri osa ekonomisteista epäilee, että palkkaharmonisointi voi heikentää sote-työmarkkinoiden toimivuutta. Ekonomistikone selvittää ekonomistien kantoja ajankohtaisiin talouden kysymyksiin.

Valtaosa ekonomisteista katsoo Nato-jäsenyydellä olevan myönteisiä vaikutuksia kansantalouteen – öljyn tuontitulli saa tuontikieltoa enemmän kannatusta2.4.2022 00:30:00 EEST | Tiedote

Peräti 79 prosenttia taloustieteilijöistä katsoo, että Suomen liittymisellä Natoon olisi enemmän myönteisiä kuin kielteisiä vaikutuksia Suomen kansantalouteen. Väitettä ei torju yksikään ekonomisti. 58 prosenttia ekonomisteista pitää Venäjän öljyn tuontitulleja tuontikieltoja parempana. Ekonomistikone selvittää ekonomistien kantoja ajankohtaisiin talouden kysymyksiin.

Ekonomistit eivät vähentäisi yksityisten palveluntuottajien osuutta sotessa – kilpailua ja kannustimia tarvitaan lisää17.12.2021 00:30:00 EET | Tiedote

Selvä enemmistö taloustieteilijöistä ei kaventaisi yksityisten palveluntuottajien roolia julkisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa. Kolmannes peräänkuuluttaa lisää kilpailua soteen julkisten toimijoiden välillä. Ekonomistit ovat myös huolissaan aluevaltuustojen mahdollisuuksista tehostaa ja parantaa hyvinvointialueiden toimintaa. Ekonomistikone selvittää ekonomistien kantoja ajankohtaisiin talouden kysymyksiin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye