Hämeenmaan edustajiston nimet selvillä

– Vaalien äänestysprosentti oli 20,4. Ehdolla oli 250 henkilöä, ja ehdokasmäärä jakautui tasaisesti osuuskaupan toimialueelle. Äänestäjät valitsivat Hämeenmaalle monipuolisen ja osaavan edustajiston tälläkin kertaa, Hämeenmaan talousjohtaja Jouni Viljanen sanoo.
Edustajiston rooli osuuskaupan päätöksenteossa on tärkeä, onhan osuuskauppa jäsentensä omistama yritys.
– Yksittäisistä edustajiston päätösvaltaan kuuluvista asioista voidaan mainita esimerkiksi tilinpäätöksen vahvistaminen ja hallintoneuvoston valinta. Muodollisen roolinsa lisäksi edustajisto toimii näköalapaikkana osuuskaupan toimintaan sekä muodostaa tärkeän keskustelufoorumin osuuskaupan johdon ja asiakasomistajien välille, kertoo Viljanen.
Osuuskaupan edustajiston vaaleissa jokaisella jäsenellä on yksi ääni. Edustajisto valitaan vaalilla osuuskaupan jäsenistä eli asiakasomistajista joka neljäs vuosi. Nimensä mukaisesti edustajisto edustaa osuuskaupan omistajia hallinnossa. Vaalissa äänioikeutettuja ovat kaikki ennen vaalivuoden alkua jäseniksi tulleet ja 15 vuotta täyttäneet osuuskaupan jäsenet.
HÄMEENMAAN EDUSTAJISTO 2021–2024
Jäsenalue 1: Lahti
Sari |
Niinistö |
Lahti |
aikuiskasvatustieteen maisteri, terveydenhoitaja |
Petri |
Liski |
Lahti |
näyttelijä, eläkekassan johtaja, muusikko |
Jaana |
Tervo |
Lahti |
myyjä, luottamusmies |
Merja |
Vahter |
Lahti |
kauppias, HHJ PJ |
Seppo |
Toivonen |
Lahti |
everstiluutnantti evp |
Risto |
Paulamäki *) |
Lahti |
luokanopettaja |
Rami |
Lehto |
Lahti |
kansanedustaja |
Helena |
Salakka |
Lahti |
opinto-ohjaaja, aineenopettaja |
Miina |
Harmaala |
Lahti |
sairaanhoitaja (AMK), ensihoitaja |
Anneli |
Viinikka |
Lahti |
kodinhoitaja, eläkkeellä |
Hannu |
Himanen |
Lahti |
opetusneuvos |
Kari |
Känkänen |
Lahti |
maanviljelijä |
Onerva |
Vartiainen |
Lahti |
kauppatieteiden maisteri |
Tomi |
Sairomaa |
Lahti |
kohdevalvoja |
Juha-Pekka |
Forsman |
Lahti |
seurakunnan toimistonhoitaja |
*) Risto Paulamäen varaedustaja: Harri Niemi, liikkeenharjoittaja Lahdesta.
Jäsenalue 2: Asikkala, Padasjoki, Heinola, Hartola, Sysmä, Hollola, Kärkölä, Orimattila, Myrskylä
Tero |
Nieminen |
Orimattila |
yrittäjä, taksiautoilija |
Eino |
Luostarinen |
Asikkala |
erikoislääkäri |
Kirsi |
Lehtimäki |
Heinola |
sairaanhoitaja (AMK) |
Minna |
Suominen |
Hollola |
kätilö |
Niina |
Varjo |
Heinola |
terveydensuojeluinsinööri, rakennusterveysasiantuntija |
Seija |
Aakala |
Hollola |
perushoitaja |
Jarkko |
Fågel |
Hartola |
kunnanhallituksen puheenjohtaja, HHJ |
Jari |
Ronkainen |
Hollola |
kansanedustaja |
Irmeli |
Perkiö |
Heinola |
eläkeläinen |
Sanna |
Varsaluoma |
Asikkala |
agrologi, maatalousyrittäjä |
Jäsenalue 3: Hämeenlinna, Forssa, Janakkala, Hattula, Riihimäki, Jokioinen, Tammela, Hausjärvi, Loppi, Humppila, Ypäjä
Antti |
Ahonen |
Hämeenlinna |
filosofian maisteri, kokoomuksen kuntavaalipäällikkö |
Sirpa |
Laakso |
Hämeenlinna |
alueluottamusmies, myyjä |
Päivi |
Kankaanmäki |
Hämeenlinna |
fysioterapeutti, yrittäjä |
Marianne |
Mänki |
Jokioinen |
maanviljelijä, agrologi |
Jutta |
Äijälä |
Hämeenlinna |
filosofian maisteri, myyntineuvottelija |
Kylli |
Kylliäinen |
Hämeenlinna |
vanginvartija, päihdetyöntekijä |
Erja |
Hirviniemi |
Riihimäki |
sairaanhoitaja (AMK) |
Timo |
Heinonen |
Loppi |
kansanedustaja, KM, yrittäjä |
Johanna |
Häggman |
Forssa |
sairaanhoitaja |
Joni |
Lähde |
Loppi |
pääluottamusmies |
Irmeli |
Lehtonen |
Hämeenlinna |
sairaanhoitaja, eläkkeellä |
Samuel |
Jussila |
Janakkala |
maatalousyrittäjä |
Irmeli |
Elo |
Janakkala |
koulutuspäällikkö |
Kari-Veli |
Lehtonen |
Riihimäki |
rehtori, eläkkeellä |
Riikka |
Tervatuli |
Riihimäki |
myyjä |
Hanna |
Jokinen |
Hattula |
lähihoitaja |
Rita |
Kannisto |
Janakkala |
luokanopettaja |
Piia |
Nylund |
Janakkala |
koneistaja |
Irkka |
Ryhtä |
Forssa |
erikoissairaanhoitaja, eläkkeellä |
Eero |
Pura |
Tammela |
maanviljelijä |
Tähdellä merkitty henkilö kuuluu Osuuskauppa Hämeenmaan hallintoneuvostoon. Sääntöjen mukaan henkilö ei voi kuulua kahteen eri luottamustoimeen.
Lista ehdokkaista jäsenalueittain ja saatujen äänien mukaan järjestyksessä on luettavissa 27.5.2021 alkaen osoitteessa: www.hameenmaa.fi/vaalitulos
Yhteyshenkilöt
Jouni ViljanenTalousjohtaja ja toimialajohtaja (ABC)
Puh:0500 845 930jouni.viljanen@sok.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Hämeenmaa – 170 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys
Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3300 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 170 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa
Robokuljetukset S-marketeista alkavat Lahdessa, Heinolassa, Riihimäellä, Hämeenlinnassa ja Forssassa28.4.2025 14:45:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän ruoan verkkokaupan pikatoimitusmahdollisuudet täydentyvät Osuuskauppa Hämeenmaalla 14. ja 15. toukokuuta alkaen erittäin suosituilla robokuljetuksilla. Kuljetukset alkavat viidestä Hämeenmaan S-marketista.
Alex & Ines ja Hesburger on avattu Lahden Sokoksen yhteyteen 25. huhtikuuta25.4.2025 12:56:13 EEST | Tiedote
Tervetuloa herkuttelemaan Alexin pizzoilla, Inesin ihastuttavilla kahvilatuotteilla ja Hesburgerin hampurilaisilla!
Äänestäminen Hämeenmaan osuuskauppavaaleissa alkaa – ehdolla 160 asiakasomistajaa16.4.2025 09:46:12 EEST | Tiedote
Osuuskauppa näkyy monin tavoin jäsentensä arjessa ja alueellisen elinvoiman kehittäjänä. Mihin osuuskaupan tulisi keskittyä oman toimialueensa kehittämisessä? Tähän pääsee osaltaan vaikuttamaan osuuskaupan edustajisto, joka Hämeenmaalla valitaan kevään vaaleissa. Äänestäminen alkaa 22.4.2025 ja onnistuu helpoimmin verkossa.
Sale Hämeenkoski uudistui asiakkaita kuunnellen8.4.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Sale Hämeenkoskella on raikas ilme, laajempi valikoima ja asiakkaiden toivoma pikakassa. Myymälän avajaisia vietetään torstaina 10. huhtikuuta.
71 000 euroa Kannustajat-tukea alueen lasten ja nuorten hyväksi5.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Hämeenmaa tukee vuosittain Kannustajat-ohjelman kautta alueellisia toimijoita, jotka edistävät lasten ja nuorten harrastamista ja hyvinvointia. Nostimme tuen määrän tänä vuonna 70 000 euroon. Lisäksi jaamme tuhat euroa tavallista enemmän tukea tasaväkisen äänestystuloksen jälkeen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme