Ensimmäinen helikopteriyhteys Helsingistä Hankoon ja Maarianhaminaan

Helsinki Citycopterin aikataulutetut lennot Hankoon ja Maarianhaminaan tuovat laadukkaat helikopteripalvelut entistä laajemman yleisön saataville. Yksityisten tilauslentojen lisäksi asiakkailla on nyt mahdollisuus varata matkustajapaikkoja kesäreittien lennoille.
”Olemme talven ja kevään aikana lentäneet Hankoon useita yksityislentoja ja kesäkaupungin vetovoima näkyy varauksissamme nyt ilmojen lämmetessä. Olikin helppo tehdä päätös tuoda tilauslentojen rinnalle myös paikkaperusteinen palvelu, jolloin asiakkaat voivat varata yksittäisiä paikkoja valmiiksi aikataulutetuille lennoille. Näin koko helikopterin vuokraamisen sijaan Hankoon ja Maarianhaminaan voi hankkia vain yksittäisen matkustajapaikan”, kertoo Helsinki Citycopter -palvelun perustanut Joonas Nurmi ja jatkaa:
”Uskomme, että Hangon suosio nousee tänä kesänä uusiin ennätyksiin, sillä laivayhtiötkin aloittavat risteilyt sinne. Hurmaavan kohteen sijainti pitkän niemen ja kapean maantien päässä tekee sen saavutettavuudesta kuitenkin haastavan ja tähän tarpeeseen helikopteri vastaa helposti. Kopterin avulla Hankoon pääsee nyt nopeammin ja mukavammin kuin koskaan aiemmin. Rantareitin varren maisemat ovat myös upeat ja Suomen etelärannikkoa on helppo ihailla kopterista.”
Helikopterilento Hankoon lyhentää matkustusaikaa Helsingistä tunneilla ja mahdollistaa esimerkiksi päivämatkat Hankoon. Lennot ovat saatavilla molempiin suuntiin yksittäin ja meno-paluu -pakettina. Aikataulutetut lennot Hankoon operoidaan pääsääntöisesti viikonloppuisin ja Hangon suosittujen kesätapahtumien yhteydessä. Lennon voi yhdistää myös toisen suunnan kuljetukseen tilausautolla tai -veneellä.
Ainoa lentoyhteys Helsingistä Maarianhaminaan
Toinen Helsinki Citycopterin kesäkauden lentoreiteistä on Maarianhamina, jonka lentoasema on suljettu kiitotieremontin ajaksi vähintään heinäkuun alkuun saakka. Helikopteriyhtiön palvelu on ainoa kaupallinen lentoyhteys Helsingin ja Maarianhaminan välillä kiitotieremontin ajan.
”Käyttämillämme helikoptereilla pystytään operoimaan useampia matkustajia hyvinkin pitkälle. Niiden toimintasäde ilman välilaskua on jopa 600 kilometriä, joten sillä tavoittaa suuren osan Suomea vain kymmenissä minuuteissa. Voimme kellukejärjestelmiemme vuoksi lentää turvallisesti myös vesialueiden yläpuolella ja olemmekin Helsingin seudun ainut helikopteripalvelu, joka saa operoida myös meren päällä Suomen satumaisen upeaan ulkosaaristoon”, jatkaa Nurmi ja lisää:
”Ahvenanmaalle ja Maarianhaminaan on ylipäätään haastava päästä nopeasti edes silloin, kun lentokoneet operoivat sinne. Yksityiset tilauslennot ja paikkaperusteisesti myytävät aikataulutetut helikopterilennot sujuvoittavat erityisesti liikematkustusta Maarianhaminan ja Helsingin välillä. Maarianhaminan lennon voi tarvittaessa yhdistää myös Hankoon aivan kuten Finnairin perinteisen Helsinki-Ivalo-Kittilä-lennonkin”.
Uusin ja nopein helikopterikalusto
Helsinki Citycopter operoi lennot yhteistyössä helikopterioperaattori Heliwest Oy:n kanssa. Yhtiön kalustona on modernit Airbus H125, EC120 ja Robinson R44 helikopterit, joiden matkustajamäärät ovat 3-5 henkilöä. Lento Helsinki-Vantaan liikelentoterminaalista Hangon keskustaan alkaen 390 euroa matkustajalta. Lento Helsinki-Vantaan liikelentoterminaalista Maarianhaminan keskustaan alkaen 990 euroa matkustajalta.
Helsinki Citycopter on mukana Visit Finlandin Sustainable Travel Finland -ohjelmassa ja Helsingin kaupungin vastuullista matkailua edistävässä kumppanuusverkostossa. Helsinki Citycopterin tarjoama ”Helsinki 360° Tour – Fly, Dine and Sail” -elämyspaketti voitti myös Business Finlandin järjestämän kilpailun, jossa etsittiin Helsingin suuralueen kaupunki- ja luontoelämykset yhdistäviä, kestävän matkailun periaatteita noudattavia matkailutuotteita.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Joonas Nurmi, Aerocom Oy, Helsinki Citycopter
+358 400 772 692, joonas.nurmi@helsinkicitycopter.com
Aikataulut ja lentojen varaukset www.helsinkicitycopter.com ja +358 10 200 7950
Samuel Sorainen, PR- ja viestintätoimisto Wolfcom Oy
+358 400 579 653, samuel.sorainen@wolfcom.fi
Kuvat







Linkit
Tietoja julkaisijasta
Wolfcom PR Boutique, Helsinki, Finland
Korkeavuorenkatu 1 B 11, 00140 Helsinki
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Wolfcom
Viron Michelin-oppaaseen kahdeksan uutta ravintolaa19.6.2025 11:49:09 EEST | Tiedote
Michelin Guide on julkaissut Viron vuoden 2025 ravintolasuositukset. Neljänteen Estonia-oppaaseen on valittu yhteensä 43 ravintolaa eri puolilta maata. Mukana on kaksi tähtiravintolaa, seitsemän Bib Gourmand -tunnustuksen saanutta sekä kolme kestävän gastronomian edistämisestä palkittua Green Star -ravintolaa.
Myös Viro juhlistaa saunan päivää 14.6.12.6.2025 11:01:28 EEST | Tiedote
Suomalaista saunaa on juhlistettu kesäkuun toisena lauantaina jo vuosikymmenten ajan. Perinteisen löylysaunan suosio on kasvussa myös kansainvälisesti, mutta Suomen rinnalla aito saunaperinne on säilynyt keskeisenä osana ihmisten arkea ja elämää myös Virossa. Saunan päivän odotetaan vakiintuvan myös etelänaapurissa osaksi joukkoa juhlapäivistä, joilla kunnioitetaan kansallista kulttuuriperintöä.
Suomen paras hampurilaisravintola on Grill Room Hankasalmi – jo toistamiseen!10.6.2025 10:00:44 EEST | Tiedote
Burger Lovers -yhteisön ja McCainin järjestämässä äänestyksessä valittiin vuoden 2025 Suomen parhaaksi hampurilaisravintolaksi Hankasalmen Niemisjärvellä sijaitseva Grill Room. Grill Room sai yli kymmenen prosenttia kaikista avoimessa yleisöäänestyksessä annetuista 20 581 äänestä. Toiseksi sijoittui viime vuoden kolmonen Bursalad Hyvinkäältä ja kolmanneksi äänestettiin toissavuoden ykkönen The Van Kotkasta.
Suomen paras hampurilaisravintola -äänestys alkoi2.6.2025 12:35:55 EEST | Tiedote
Burger Lovers Finland -ruokayhteisö ja McCain etsivät Suomen parasta hampurilaisravintolaa. Yleisöäänestyksen pohjaksi on listattu yli kolmesataa laadukkaita burgereita tarjoavaa ravintolaa ympäri Suomen. Yleisöäänestys alkoi tänään maanantaina 2. kesäkuuta osoitteessa burgerlovers.fi. Äänestysaikaa on sunnuntain loppuun 8.6. saakka. Suomen paras hampurilaisravintola 2025 julkistetaan Burger Lovers -festivaalin aattona 10.6.
Pala Espanjaa keskellä Helsinkiä2.6.2025 10:40:56 EEST | Tiedote
Espanjalainen tapaskulttuuri elää vahvasti hetkessä – kyse on yksinkertaisista, maukkaista suupaloista, rennosta yhdessäolosta ja jakamisen ilosta. Näitä elementtejä juhlistetaan myös Helsingissä, kun kansainvälistä tapaspäivää vietetään NH Collection Helsinki Grand Hansa -hotellin katuterassilla 6.–7. kesäkuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme